Nuppujuova
Kirjoittaja: Sirius
Kävelin aukiolle. Selvästikin, oli jonkun nimittämiset. Näin apean näköisen nuoren kollin kävelevän Punatähden eteen. ”Tästä hetkestä lähtien, sinut tunnetaan Usvatassuna.” Punatähti julisti. Jotenkin kolli näytti niin apaattiselta, että tiesin, etten saanut ajatella niin, mutta en mielelläni halunnut hänen mestarikseen. Punatähti kiersi katseellaan aukiota. Hetken päästä hänen katseensa pysähtyi minuun. Hän loi minuun arvioivan katseen. Yritin perääntyä. ”Usvatassu, sinun mestariksesi tulee Nuppujuova.” Punatähti julisti. Häkellyin. En olisi ikinä uskonut, että saisin oppilaan näin aikaisin! Nyökkäsin päätäni. Harpoin Usvatassun viereen. Kosketimme neniä, mutta huomasin kollin silmissä yhä pettyneen apean katseen. Minulle tuli hieman outo olo. Halusiko Usvatassu mestarikseen jonkun muun? En kuitenkaan antanut sen herpaannuttaa minua: monella pennulla oli mestaritoiveita. ”Usvatassu!” huudahdin ensimmäisenä. ”Usvatassu!” koko klaani ulvoi. Hetken päästä suosionosoitukset loppuivat. Etsin katseellani Varjokarvaa. Mestarini olisi tullut paikalle kehumaan minua. Yhtäkkiä tunsin surun. Varjokarva ei ollut enää täällä. Hän oli kuollut. Nyt se tuntui pahalta. Huomasin ikikuningatar Mäntyviiksen tulevan paikalle. ”Hei, Nuppujuova! Onnittelut, ja onnea.” Mäntyviiksi naukaisi pilke silmissään. Minä vain nyökkäsin kiitokseksi. Usvatassu tassutti pää painuksissa luokseni. Vilkaisin häneen. ”Nyt menemme reviirikierrokselle.” naukaisin tomerasti. ”Selvä.” Usvatassu mutisi. Laskin häntäni hänen lavoilleen. ”Minuakin surettaa. Mestarini kuoli.” sanoin. Usvatassu katsoi minuun ensimmäistä kertaa silmiin odottavasti. ”Nyt, mennään.” naukaisin, sillä en halunnut miettiä Varjokarvaa. Olin kuullut, että yrtit eivät olleet riittäneet. Varjokarva oli antanut omansa pois huolehtiakseen klaanitovereistaan. Varjokarva oli periaatteessa klaanin sankari. Usvatassu oli edelläni. Kiirehdin hänen peräänsä. Nyt Usvatassun katse oli taas apaattinen. ”Tuolla, vasemmalla, on Eloklaanin raja. Tuolla oikealla taas, on meidän rajamme.” selitin. Usvatassu nyökkäsi lyhyesti. ”Mennään Hehkulammelle.” naukaisin. Kävelimme lempeässä tuulessa. Kun saavuimme Hehkulammen rantaan, Usvatassu höristi korviaan mutta painoi päänsä alas. ”Täälläkö parantajat käyvät Synkän Metsän luona?” Usvatassu kysyi. ”Joo, kyllä käyvät.” vastasin myöntävästi. Kävelimme katsomaan vielä taistelupaikkaa ja sammalpaikkaa, ja sen jälkeen lähdimme leiriin. ”Saat ottaa riistaa, jos haluat.” naukaisin. Usvatassu lönkytti pää alhaalla hakemaan riistaa. Katsoin kollia hiukan säälivänä. Olikohan hänelle käynyt jotain surullista? Siksikö hän oli noin apea? Usvatassu vaikutti kuitenkin mainiolta oppilaalta, jos hänen luonnettaan ei ottanut huomioon. Menin soturien pesään. Matkalla huusin Usvatassulle, että tänään ei olisi enää harjoituksia. En halunnut rasittaa häntä liikaa. Tämä oli kuitenkin vasta hänen ensimmäinen päivänsä oppilaana. Mietin Varjokarvaa. Muistin, kun olin ollut pian soturi, niin hän oli teettänyt minulle kolmet kiipeily ja metsästysharjoitukset päivässä! Mutta, pidin Varjokarvasta. Rakastin kiipeilyä ja saalistamista. Olin oppinut paljon Varjokarvalta. ”Kiitos, Varjokarva. Olet aina muistoissani.” kuiskasin hiljaa. Kuiskaukseni liiteli ympäri pesää. Huomasin vieressäni Tuhkajuovan. Hän, minä ja Mäyräkynsi olimme olleet siinä yrtintuoja-ryhmässä. Olin yhä hämmentynyt siitä, että kuinka suuria vastuita Punatähti minulle asetti. Olin myös erittäin etuoikeutettu. Vaikka, en ollut ihan klaanin nuorempia. Olihan vielä..Roihumarja, joka oli nimitetty silloin kun olimme hakemassa yrttejä. Niin ja klaanin nuorin soturi Loiskevarjo. Loiskevarjo oli vasta muutaman kuun vanha soturi, mutta sitäkin uhkarohkeampi. Könysin ylös vuoteestani hakemaan riistaa. Matkalla törmäsin Pyörretassuun. En voinut uskoakaan, kuinka ihana ja komea kolli oli. Rakastin häntä koko sydämestäni, mutta en halunnut paljastaa sitä hänelle. Joskus tuli mietittyä, että olikohan Pyörretassulla samanlaiset tunteet minua kohtaan? Ehkä hän piti minua vain naurettavana kyyhkynä joka yritti saada kaikki kollit tykkäämään minusta. Vaikka, eihän kukaan kolli minusta tykännytkään? Vai tykkäsikö? Pidin Pyörretassusta hetki hetkeltä enemmän. Päätin kuitenkin olla normaali, enkä jäädä miettimään asioita, jotka todennäköisesti eivät olleet totta. ”Jatka normaalisti Usvatassun kanssa. Etenkään hän ei saa tietää tunteistasi.” ääni pääni sisällä sanoi. ”Mitä väliä? Varjokarva tietää jo.” tuhahdin. ”Olet niin tyhmä. Varjokarvahan on kuollut, etkö sinä sitä muista? Ei hän voi kertoa kenellekään.” ääni tuhahti pilkallisesti. Heitin äänen pois mielestäni ja lähdin etsimään Usvatassua. Oppilaiden pesän suulla tajusin sen: olin sanonut Usvatassulle, että hänellä ei olisi enempää harjoituksia tänään. ”Nuppujuova! Tule partioon!” Henkäysvarjo huudahti. Kipitin Henkäysvarjon luokse. ”Missä oppilaasi?” Henkäysvarjo tiedusteli. ”Lupasin hänelle, ettei hänellä olisi enempää töitä tänään. Tänään on kumminkin hänen ensimmäinen päivänsä oppilaana.” sanoin yrittäen kuulostaa ystävälliseltä. Henkäysvarjo vilkaisi minuun kylmästi. ”Aina pitää olla valmiina partioihin.” hän naukaisi. ”Minä käyn hakemassa Usvatassun.” naukaisin hakien pahoittelevaa sävyä. Henkäysvarjo nyökkäsi. Lähdin oppilaiden pesälle. Usvatassu norkoili pesän reunalla. ”Usvatassu, olen pahoillani. Sinun on nyt tultava kanssani partioon.” sanoin anteeksipyytävästi. ”Miksi?” Usvatassu kysyi. ”Henkäysvarjo määräsi.” vastasin. Usvatassu loi minuun hieman tylsistyneen katseen, mutta lähti sitten. Menin Usvatassun perään. Saavuimme Henkäysvarjon luokse. Hän oli jakanut partioomme Tuhkajuovan, Orvokkisydämen, ja Loiskevarjon. ”Keitä he ovat?” Usvatassu kysyi tuijotellen maahan. ”Tuo naaras tuolla partion kärjessä, on Tuhkajuova. Hän on yksi kokeineimmista sotureistamme. Tuo toinen naaras on Orvokkisydän. Hän on minua vähän vanhempi. Ja tuo kolli..hän on Loiskevarjo, klaanin uusi soturi.” selitin kiivaasti. Partio oli jo pienen matkan päässä meistä. Usvatassu nyökkäsi apeana. Lähdimme pieneen juoksuun. ”Mennäänpäs Eloklaanin rajalle.” Tuhkajuova komensi. Kiirehdin Orvokkisydämen perään. Usvatassu tuli perässä. ”Samalla näet reviiriä.” naukaisin tyytyväisenä. Usvatassu ei vaikuttunut yhtään kiinnostuneelta siitä. Minua hiukan harmitti, mutta päätin antaa Usvatassun olla. ”Osaatko tehdä rajamerkin?” kysyin pitääkseni keskustelua yllä. ”En.” Usvatassu mutisi. ”Näytän sinulle rajalla.” lupasin. Minua harmitti se, että olin joutunut ottamaan Usvatassun mukaani partioon, vaikka olin nimenomaan sanonut että hänellä ei olisi enää töitä. Ehkä hän oli apea minun takiani. En kuitenkaan uskaltanut sanoa klaanin varapäällikölle vastaan, sillä pelkäsin että minut erotettaisiin klaanista. Onneksi Usvatassu ei vaikuttanut välttelevän minua, vaan oli tylsistynyt. Pian saavuimmekin rajalle. ”Tässä on Eloklaanin raja.” selitin. Usvatassu ei vastannut. ”No, näytän sinulle rajamerkin.” jatkoin. Usvatassu tuijotti vain eteenpäin. Suihkautin rajamerkin rajalle. Kuolonklaanin hajua levittyi rajalle. Eloklaanin haju tuoksui myös tuoreena. Kaukana näkyikin partio. Usvatassu ei näyttänyt iloiselta. Hän suihkautti hieman hajua rajalle ja vilkaisi jonnekin kauas. Minua kismitti hieman.
”muu partio?”
