Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Helpotus valtasi Sulkavirran, kun Aaltosalama astui sisään hämärään pentutarhaan. Kuningatar oli pelännyt hänen ystävänsä olevan vielä vihainen hänelle ja ettei hän tulisi pyynnöstä huolimatta. Punaturkkinen naaraskissa laski pistävän oranssien silmiensä katseen raidallisen naaraan vatsan vierellä makaavaan Lokkipentuun ja kyseli pienokaisen vointia. Sulkavirta oli niin iloinen Aaltosalaman saavuttua hänen luokseen, että harmaanruskean naaraan kurkusta alkoi kummuta matalaa kehräystä. Naaras toivoi, että myös Aaltosalama jakoi ilon tunteen.
”Hän voimistuu päivä päivältä”, Sulkavirta vastasi ja laski lämpimän katseensa ainoaan eloonjääneeseen pentuunsa. Sulkavirta tunsi valtavaa syyllisyyttä siitä, että oli lähtenyt klaanista sanomatta hyvästejä Aaltosalamalle, parhaalle ystävälleen. Raidallisen naaraan kehräys lakkasi, kun tämä nosti surunomaisen katseensa punaiseen soturiin.
”Anteeksi, Aaltosalama”, Sulkavirta lausahti hiljaa ja katsoi ystäväänsä anteeksi pyytäen, ”minä odotin sinua niin kauan kuin vain pystyin.. Olisin odottanut kauemmin, jos se olisi ollut minusta kiinni. Minä olen tosi pahoillani, että lähdin niin. Ei ystävä jätä toista sillä tavalla varoittamatta. Minun olisi pitänyt kertoa sinulle aikeistani paljon aiemmin, eikä jättää sitä lähdön hetkelle.”
Sulkavirran silmät kostuivat hänen puhuessaan. Hän oli kertakaikkisen pahoillaan ja toivoi vain, että Aaltosalama voisi antaa hänelle anteeksi. Nuoremmasta naaraasta oli klaanissa vietettyjen vuodenaikojen saatossa tullut Sulkavirralle osa hänen perhettään, eikä hän halunnut olla riidoissa perheensä kanssa.
//Aalto?
