Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Kuun valo kajasti soturien pesän katon raoista valaisten kissojen turkit hopeaisiksi. Oli puolikuu, mikä merkitsi minun ja Minttuliekin tapaamista. Huokaisin syvään. Viime päivinä olin tuntenut pientä katumusta koko jutusta. En varsinaisesti siksi, että minusta tuntuisi pahalta olla kertomatta Pähkinäkorvan kuolemasta Minttuliekille – vaikka pitkin hampain myönsinkin, että tunsin ripauksen syyllisyyttä tiedon pimittämisestä. Ei, kyse oli siitä, että pelkäsin jääväni kiinni. Nyt minä nimittäin tein sen rikkeen, millä Minttuliekkiä kiristin. Entä, jos olisinkin arvioinut soturin väärin? Jos naaras vasikoisi päällikölleen, hän todennäköisesti saisi helpommin anteeksi kuin minä.
Kuitenkin, tiedot mitä Minttuliekiltä voisin saada saattaisivat olla arvokkaita. Tätä kautta minulla oli nimittäin mahdollisuus saada liittolaisia. Olin huomannut, ettei minulla ollut ketään, minkä myöntäminen tuntui surulliselta ja nololta. Olin aina janonnut valtaa ja kunniaa, mutta mitään oikeaa voimaa minulla ei voisi olla niin kauan kuin olin itseni ainoa luotettu.
Siispä minä tapaisin Minttuliekin, oli mikä oli. Kiinnitin katseeni vähän matkan päässä nukkuvaan harmaaseen soturiin; Turmaloikka oli toisinaan riesa. Hän oli kaiketi huomannut, että mieleni päällä oli jotain – kolli oli nimittäin alkanut utelemaan liikaa minun tekemisistäni. Nyt hän kuitenkin näytti nukkuvan sikeästi, ja jos Turmaloikkaa yhtään tunsin, ei hän ollut kummoinen näyttelijä.
Nousin hiljaa jaloilleni ja hiivin ulos pesästä. Vartiossa oleva Liekkimyrsky väistämättä näkisi minut. Joskus halusin kirota sen, joka oli päättänyt rakentaa leirin, josta pääsi vain yhtä kautta ulos. Saatoin kuitenkin olla toistaiseksi huoletta, sillä tuskin olin vielä mitään epäilyksiä herättänyt.
Liekkimyrskyn katse oli lievästi utelias kävellessäni häntä kohti, mutta ennen kuin nuorempi naarassoturi oli ehtinyt kysellä menemisistäni, olin jo rientänyt ulos nopean nyökkäyksen kanssa. Kuu ei ollut vielä aivan huipussaan; taivas oli vielä osittain vaaleampi. Lähdin kulkemaan kohti Eloklaain rajaa.
Minttuliekki ei ollut vielä saapunut, joten istuuduin odottamaan. Olin varuillani; tämän epäilyttävämmältä tuskin voisin eloklaanilaisten silmissä näyttää. Jos joku sattumoisin olisi iltakävelyllä ja hoksaisi minut näin lähellä rajaa heidän puolellensa pälyilemässä, herättäisin varmasti epäilyksiä.
//Minttu?
//303 sanaa
