Rosmariinitassu
Kirjoittaja: Saaga
Lepakkohuuto oli mitä ilmeisemmin luullut, että minä olin vihainen hänelle. Kun olin selittänyt asian, hän näytti niin nolostuneelta, että en voinut muuta kuin kikattaa.
“Mihin sinun “Olen ylpeä ja äreä kissa, joka ei päästä ketään lähelleen” aikakautesi on hävinnyt?” naukaisin ja kosketin hännälläni ohi mennen kollin lapaa, kun kiersin toiselle puolelle häntä. Huomasin kuinka Lepakkohuuto aivan fyysisesti jännittyi kosketukseni jäljiltä. Kolli jäi hieman hämmentyneen oloiseksi.
”Ehkä olen muuttunut. Tai ehkä et vain enää vain huomaa sitä. Mutta jos haluat sen kerta takaisin, niin voinhan minä aina vanhoihin tapoihinkin palata”, Lepakkohuuto naukui kankeasti.
“Pidän sinusta enemmän, kun olet kokoajan noin nolona. Sille on hauska nauraa”, tokaisin.
Nappasin maasta sammalpallon, jolla olimme leikkineet ja heitin sen pesän toiselle puolelle. Hain sen ja palasin takaisin.
“Haluatko syötävää?” kysyin ja vilkaisin ulos.
“Kyllä minä voin jotain ottaa, jos jaamme”, hän naukaisi vaivaantuneesti. Nyökkäsin ja menin hakemaan jotain ruokaa. Ulkona oli alkanut sataa lunta. Katselin hetken taivaalle ja menin sitten tonkimaan tuoresaaliskasaa.
//Lepa?
