Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta mietti ja mietti, mutta ratkaisun keksiminen tuntui tähänkin ongelmaan mahdottomalta. Hän katsoi mietteliäs katse kasvoillaan varpusta, joka lepäsi sammalvuoteen päällä yhä ajoittain täristen. Soturi käänsi katseensa ystäväänsä, joka oli kysynyt, syntyikö Sulkavirran mielessä mitään ideoita. Harmaanruskea naaras pudisteli päätään.
”Miksi tämä on niin vaikeaa?” soturi kysyi huokaisten. Aaltosalama kohautti lapojaan.
”Emme voi viipyillä täällä enää kovin kauaa ilman, että muut alkavat ihmetellä. On keksittävä jotain”, punaturkkinen soturi huomautti. Sulkavirta ei pitänyt siitä, että Aaltosalama tuntui koko ajan hoppuilevan ja pitävän asiaa turhana, kun Sulkavirralle se oli tässä hetkessä melkein elämääkin tärkeämpi tehtävä.
”Yritetään niin, että emme koske lintuun, vaan sen pesään. Jos saisimme kannettua sen rajan toiselle puolen koskematta lintuun, se ei ehkä alkaisi huutaa”, raidallinen naaras ehdotti mietteliäänä. Aaltosalama siristi silmiään epäröiden.
”No, kai sitä voi kokeilla”, naaras naukui taas lapojaan kohauttaen. Kaksikko astui varovaisesti lintua lähemmäs ja he tarttuivat sammalvuoteen reunoista kiinni. Lintu oli nukahtanut, joten se ei varmaankaan edes huomannut, kun kissat siirsivät sen leposijaa muualle.
”Eiköhän tämä riitä”, Aaltosalama tokaisi, kun pesä oli viety muutaman ketunmitan päähän Kuolonklaanin rajasta. Sulkavirta nyökytteli tyytyväisenä päätään.
”Jos joku kysyy, miksi olemme menneet rajan yli, niin voimme sanoa jahdanneemme saalista”, Sulkavirta naukui, vaikka arveli Aaltosalaman miettineen jo samaa mielessään. Hänen ystävänsä ei nimittäin ollut mikään hiirenaivo.
”Toivottavasti lintu pärjää… Palaammehan huomenna taas katsomaan sitä?” Sulkavirta kysyi ja katsahti ystäväänsä.
//Aaltosalama
