Tuhkatassu
Kirjoittaja: Elandra
Olin hyökkäämässä kohti erakkonaarasta, mutta kova ulvaisu sai taistelun pysähtymään. Kaikki kääntyivät hämmästyneinä taistelun laitamille, jossa kaksi kissaa olivat. Verisessä hangessa lojui punaruskea karvamytty, ja hänen päällään seisoi kellanpunainen kolli. Meripihka katsoi voitonriemu kasvoillaan taistelussa rähjääntyneitä kissoja. Myös erakon oma turkki oli yhä vain sotkuisempi. Sieltä täältä uupui karvatukkoja, kollin korva oli revennyt ja vasemmassa lavassa oli kipeän näköinen vuotava haava.
“Me voitimme! Kukistimme teidän johtajanne!” kolli riemuisti. Muut erakot yhtyivät huutoon. Vilkaisin ensin Pimentotassua ja sitten Karhutassua. Jos Punatähti olisi vielä hengissä, hän olisi käskenyt Karhutassun hakea apua. Erakot eivät kai tienneet, että Punatähti ei ollut kuollut lopullisesti. Me tarvitsisimme vain vähän aikaa, ja Punatähti palaisi takaisin Pimeyden Metsän luota. Kuolonklaanilaiset tiesivät sen. Surmakynsi otti askeleen kohti Meripihkaa. Varapäällikkö oli rauhallinen, kun hän nosti katseensa elottomasta päälliköstä erakkojohtajaan.
“Te voititte”, Surmakynsi myönsi, mutta vilkuili vähän väliä Punatähden ruumista. Meripihka ei vastannut, hän hymyili vain leveästi. Kului muutama hetki, mutta ne tuntuivat ikuisuudelta. Huomasin Surmakynnen olevan hieman hermostunut. Niin kaikki kuolonklaanilaiset olivat. Odotimme vain, että päällikkö heräisi.
Juuri kun Meripihka oli alkamassa taas puhumaan, punaruskea välähdys iskeytyi kissan kurkkuun ja lennätti tuon maahan. Nopealla liikkeellä Punatähti surmasi Meripihkan. Päällikkö kääntyi taistelijoita kohti. Hän näytti olevansa taas voimissaan. Pimeyden Metsä oli vienyt häneltä yhden hengen, mutta antanut samalla lisää voimaa. Tapahtuma sai erakot kauhistumaan. Kuin vaistomaisesti erakot vetäytyivät kauemmaksi kuolonklaanilaisista ja olivat valmiita siihen, että me hyökkäisimme heidän kimppuunsa. Emme hyökkäisi ennen Punatähden käskyä. Hyökkäyskäskyä ei kuitenkaan tullut.
“Taistelu on päättynyt, johtajanne on kuollut”, Punatähden ääni oli tasainen ja rauhallinen, mutta se kantautui jokaisen taistelijan korviin.
“Me häädämme teidät pois reviirimme lähettyviltä, mutta jäätte toistaiseksi eloon. Jos vielä tulette lähellekään rajaamme, tulemme ja tapamme joka ikisen teistä”, päällikön ääni voimistui loppua kohden, kun hän mulkaisi erakoita. Kuolonklaanilaiset antoivat erakoiden juosta pois kohti kukkuloita. Yksi kolli lähti raahaamaan tajutonta erakkoa pois.
Ennen kuin lähdimme kohti leiriämme, siniharmaa naaraskissa asteli Punatähden luokse. Naaraan turkki oli rähjäinen ja hän nilkutti.
“Minä lupaan, ettemme palaa enää”, naaras vastasi käheällä äänellä. Punatähti nyökkäsi, ja erakko käänsi tälle selkänsä. Päällikkö kuitenkin pysäytti naaraan.
“Ennen kuin lähdet, kerro nimesi”, kolli pyysi. Erakko vilkaisi kuolonklaanilaista ja hymähti pienesti.
“Lumihiutale”, hän vastasi ja jatkoi taas matkaansa. Painoin nimen mieleeni. Punatähti ilmoitti, että taistelu oli ohi. Hän kehui nopeasti sotureitaan ja pyysi Surmakynnen sitten varmistamaan, että kaikki ovat valmiita lähtöön. Varapäällikkö kävi nopeasti läpi kuolonklaanilaiset. Silloin taivaalta alkoi hiljalleen leijailla suuria lumihiutaleita, jotka lähestyivät maata nopeasti. Surmakynsi viittoi päällikön luokseen. Yritin nähdä, mitä he löysivät, mutta olin liian pieni nähdäkseni sinne saakka.
“Hän on yhä elossa. Minä kannan hänet”, Punatähti ilmoitti. Kenestä he puhuivat? Päällikkö tarttui kissan niskasta kiinni ja nosti sen ylös. En ollut uskoa silmiäni, kun tunnistin tummanharmaan soturin Jyrkänneloikaksi. Myös Pimentotassu tunnisti isäni. Hän vilkaisi minua nopeasti, mutta pysyi vaiti. Kiirehdin päällikön luokse. Hän käänsi vihreät silmänsä minua kohti.
“Selviääkö hän?” kysyin ääni väristen, vaikka yritin estää sen. Isäni vatsassa oli syvä viiltohaava, joka tihkutti yhä verta hangelle.
“Se on Hehkuaskeleen ja Pimeyden Metsän käpälissä”, päällikkö sanoi rauhallisesti.
Punatähti antoi käskyn, ja lähdimme kohti omaa reviiriämme. Matkalla Liekkihäntä ilmoitti, että emme pitäisi harjoituksia huomenna.
Kun pääsimme leiriin, aurinkohuippu oli ohi ja ilta alkoi taas hämärtää. Punatähti vei Jyrkänneloikan parantajan pesälle. Leirissä olijat ottivat meidät vastaan ja tulivat heti kysymään, miten taistelu meni. Väsyneet kissat kertoivat vain lyhyesti voitostamme. Astelin kohti oppilaiden pesää Pimentotassun perässä, mutta Surmakynsi pysäytti meidät. Käännyimme kohti varapäällikköä.
“Käykää näyttämässä haavojanne Hehkuaskeleella. Vaikka ne olisivatkin vain pinnallisia, ne on hyvä hoitaa”, naaras sanoi pikaisesti ja kääntyi sitten Karhutassun puoleen. Huokaisin hieman turhautuneesti. Pimentotassukin näytti siltä, ettei parantajan pesällä vierailu kiinnostanut juuri nyt. Minä olisin halunnut lepäämään. Joitakin haavoja särki hieman. Jalkani olivat väsyneet kaikesta kävelemisestä. Lähdimme kuitenkin oppilastoverini kanssa parantajan pesälle. Pimentotassunkin turkilla oli joitakin haavoja. Kun avasin suuni haukotellessani, tunsin poskessani olevassa haavassa pientä vihlontaa. En antanut sen kuitenkaan häiritä, vaan jäin odottamaan Hehkuaskelta sairasaukiolle. Yrttien kitkerä tuoksu oli melko voimakas. Olin käynyt parantajan pesällä vain muutaman kerran, sillä yrttien tuoksu lähinnä kuvotti minua. Parantaja asteli Jyrkänneloikan luokse suussaan erilaisia yrttejä. Naaras jauhoi leuoillaan yrtit tahnaksi ja paineli ne sitten isäni haavoille. Nuori parantaja oli saanut verenvuodon loppumaan. Hän paineli salvan päälle vielä hämähäkin seittiä, jonka jälkeen parantaja käänsi keltaisen katseensa meihin. Toisin kuin valtaosa kuolonklaanilaisista, Hehkuaskel oli lämmin ja ystävällinen. Hän arvioi nopeasti ruhjeitamme, jonka jälkkeen hän pyysi minut ensin luokseen. Parantaja kiersi minut ja teki nopeat arvionsa. Sanaakaan sanomatta hän katosi taas yrttivarastoon. Palatessaan Hehkuaskel kantoi taas suussaan yrttejä. En tiennyt mitä ne olivat, eikä minua edes kiinnostanut tietää.
“Tuo poskessasi oleva haava näyttää aika hyvältä, joten annan sen nyt olla. Pese sitä kuitenkin hyvin. Laitan kylkeesi salvaa, joka estää tulehduksen syntymisen ja hämähäkin seittiä pitämään sen puhtaampana. Hämähäkin seitti kannattaa vaihtaa huomenna tuoreeseen. Jos et itse osaa sitä, tule käymään luonani huomenna”, parantaja naukui lämpimällä äänellä. Tuhahdin vain jotakin epämääräistä vastaukseksi. Hehkuaskel haisi voimakkaasti yrteille. Niiden haju oli pinttynyt parantajan turkkiin jäädäkseen. Hänen hajunsa erotti helposti muista kuolonklaanilaisista.
Naaras laittoi salvaa ja hämähäkin seittiä haavoilleni, jonka jälkeen hän ilmoitti minun olevan valmis. Poistuin parantajan pesästä sanaakaan sanomatta. Astelin oppilaiden pesälle nukkumaan. Mieleni teki napata tuoresaaliskasasta itselleni jotain, mutta olin liian väsynyt. Asetuin omalle pedilleni oppilaiden pesässä ja aloin puhdistamaan turkkiani huolellisesti. Tämän jälkeen asetuin sammalvuoteelle hyvään asentoon ja odotin, että uni saavuttaisi minut.
//862 sanaa
