Lepakkotassu
Kirjoittaja: Käärmis
Rosmariinipentu ilmeisesti loukkaantui kollin sanoista, sillä hän yritti vielä nokkelasti pistää takaisin ja lähti sitten pois. Lepakkotassu vain kohautti lapojaan hyväntuulisesti. Hän oli onnistunut ärsyttämään Rosmariinipentua, joten kolli sai hieman hyvää mieltä.
“Mitäs sitä sitten tekisikään?” hän pohti ääneen. Kolli nousi ylös ja tassutti oppilaiden pesälle.
“Haluaisiko joku harjoitella taisteluliikkeitä minun kanssani?” Lepakkotassu kysyi ja muutaman oppilaan päät kääntyivät häntä kohden. Kukaan ei kuitenkaan vaikuttanut innostuneen. Kolli tuhahti ja tassutti pois.
Lepakkotassun tassuja kihelmöi. Hän kulki mestarinsa Aaltosalaman perässä kohti paikkaa, jossa heidän oli määrä pitää harjoitukset.
Lepakkotassu olisi halunnut, että ne olisivat olleet taisteluharjoitukset, mutta sen sijaan Aaltosalama oli sanonut, että aluksi saalistuksen opetteleminen oli tärkeämpää. Kolli ei kuitenkaan aloittanut valitusta vaan pysyi suu kiinni. Nyt hän oli valmis harjoituksiin.
Aaltosalama pysähtyi.
“Tässä on hyvä”, hän totesi kääntyen Lepakkotassun puoleen. “Sinun täytyy vaan toistaa perässä. Ja tietysti, kuten saatoit arvatakin, aloitamme saalistusasennon harjoittelulla”, kollin mestari selitti. Lepakkotassu nyökkäsi itsevarmasti, silmät kimmeltäen. Aaltosalama asettui kyyryyn häntä vain hieman irti maasta. Naaras pysyi taitavasti liikkumatta ja kun hän liikkui, hänen liikkeensä olivat sulavia ja hiljaisia.
Lepakkotassun yrittäessä samaa, hänen asentonsa tuntui kankealta ja hankalalta. Aaltosalama tuli kuitenkin auttamaan ja korjaili kollin asentoa. Lepakkotassun teki mieli ärähtää, mutta tiesi hyvin itsekin tarvitsevansa apua.
Kun Aaltosalama oli hieman auttanut, asento tuntui Lepakkotassusta jo paljon paremmalta. Hän yritti hiipiä, mutta se ei meinannut aluksi millään onnistua. Kuitenkin monen yrittämän jälkeen se alkoi jo onnistua paljon paremmin. Kolli virnisteli itsekseen voitonriemuisesti ja nousi ylös.
“Voimmeko yrittää saalistaa nyt?” Lepakkotassu pyysi poliittisesti Aaltosalamalta. Hänen mestarinsa nyökkäsi silmiään hieman siristäen.
“Tule, näytän sinulle paikan, jossa me saalistamme”, naaras naukaisi ja Lepakkotassu loikki hänen perässään. Lyhyillä jaloillaan kolli ei päässyt erityisen nopeasti, mutta yritti kuitenkin pysyä mestarinsa vauhdissa ilman, että tämä joutuisi hidastamaan.
Kun he viimein pääsivät perille, he kertasivat vielä nopeasti saalistusasennon ja sitten Lepakkotassu lähti pyyhältämään metsään. Hän yritti löytää parhaimman riistan, mitä koko metsässä olisi. Hän juoksi hetken ajan ja pysähtyi sitten nostaen kuononsa ilmaan. Hän haisteli ilmaa yrittäen löytää jotain mehevän hajuista. Lepakkotassu haistoi linnun, variksen. Vesi kihosi nuoren kollin kielelle ja hän lähti heti jahtaamaan hajua innoissaan. Hän kulki pensaiden läpi ja puiden ohitse ja seurasi hajua tarkkaan. Kolli hiippaili eteenpäin pitkin askelin ja pian haju voimistui.
Lepakkotassu siirtyi lähemmäs lintua, joka kyyhötti nyt hänen edessään. Hän piti katseensa tarkasti saaliissaan ja hivuttautui vähitellen lähemmäksi. Kolli heilautti lyhyttä häntäänsä ja loikkasi kohti varista. Hänen liikkensä olivat kuitenkin liian hitaat ja loikassa ei ollut tarpeeksi voimaa. Kolli loikkasi hännänmitan päähän siitä, missä lintu oli vielä vähän aikaa sitten ollut. Se lensi korkealle varoitukset rääkäisten.
Pensaasta kuului räsähdys ja Aaltosalaman punaruskea hahmo syöksyi varikseen kiinni. Tämä laskeutui varis siististi tapettuna alas ja katsoi Lepakkotassua vakaasti.
“Sinun täytyy olla nopeampi ja arvioida saaliin etäisyys paremmin ensi kerralla”, tämä naukaisi.
“Ihan kuin en olisi itsekin sitä jo tajunnut”, Lepakkotassu jupisi hiljaa. Aaltosalama heilautti häntäänsä.
“Lähdetään. Voimme harjoitella lisää muualla”, naaras naukaisi.
“Miksemme jää tänne”, Lepakkotassu murahti. Häntä ei huvittanut liikkua enää yhtään.
“Koska tämä varis ilmoitti juuri koko metsälle, että täällä saalistetaan”, Aaltosalama selitti. Lepakkotassua nolotti, että hän ei ollut ajatellut asiaa. Hän ei sanonut enää mitään vaan lähti vaan tottelevaisesti seuraamaan mestariaan.
Lepakkotassu lyyhistyi sammalpedilleen. Hän oli aivan puhki. Kolli oli yrittänyt kovasti oppia saalistamista, mutta oli napannut vain vanhan ja heiveröisen myyrän.
“Hei vaan Lepakkotassu!” kollin pesätoveri Neilikkatassu tervehti. “Miten ensimmäinen harjoitustuokio meni?”
“Ole hiljaa”, Lepakkotassu murahti turhautuneena. Naaras näytti säpsähtävän hieman vihaista äänensävyä ja jätti kollin omaan rauhaan. Lepakkotassu käpertyi pieneksi keräksi ja yritti saada unta. Kuitenkin jonkun toisen oppilaan häntä laskeutui kollin kyljelle ja heilui rauhalliseen tahtiin.
Lepakkotassu ponkaisi pystyyn vihaisesti. Kissa oli Turhamyrskyn oppilas Aamutassu.
“Lopeta typerys! En voi nukkua kun sinä häiriköit tuolla hännälläsi!” Lepakkotassu kivahti. Aamutassu katsoi häntä silmät suurina.
“Ai anteeksi. En tarkoittanut häiritä”, naaras sanoi lempeästi. “En häiriköi uniasi enää.”
“Parempi olisi”, Lepakkotassu murahti. Kolli käpertyi taas omille sammalilleen ja sulki silmänsä.
Kuitenkaan yrittämisestä huolimatta kolli ei saanut unta. Muut oppilaat juttelivat keskenään ja kulkivat pesästä ulos ja sisään, eikä Lepakkotassu saanut siten yhtään rauhaa. Lopulta hän vain nousi ylös ja tassutti aukiolle.
Lepakkotassu piti pitkän venyttelytuokion ja meni sitten aukion laitaan kippuraan yrittäen saada edes hieman unta. Hän puristi silmiään kiinni ja luimisti korvansa. Tummanharmaa kolli halusi juuri nyt vain rauhaa ja unta enemmän kuin mitään. Hänen oli vaikea nukahtaa, sillä kissat kulkivat jatkuvasti ohitse, mutta lopulta hän lipui unen maailmaan.
Lepakkotassu huomasi valkoisen turkin vilahtavan sisäänkäyntitunnelista ulos. Hän ei tunnistanu tätä kissaa ja epäröi mitä tekisi. Kuitenkin kolli keräsi rohkeutensa ja päätti seurata.
Lepakkotassu seurasi hiljaa toista kissaa muutaman ketunmitan päästä. Hän ei varsinaisesti edes tiennyt miksi oli lähtenyt tämän kissan perään, mutta nyt oli liian myöhäistä perääntyä.
Hän seurasi kissaa ja huomasi pian, ettei ollut enää tutussa kuolonklaanin reviirin metsässä. Lepakkotassun ympärillä oli ensin sankka kuusimetsä, jonka jälkeen hän päätyi aukiolle. Kolli juoksi lähimpään puskaan, jotta valkoinen kissa ei huomaisi häntä.
“Mihin ihmeeseen tämä kissa on matkalla?” tummanharmaa oppilas mutisi itsekseen ja heilautti lyhkäistä häntäänsä. Pian hieman kauempaa tuli paikalle toinen kissa. Tämä oli pullea ruskea naaraskissa jonka kaulan ympärillä oli säihkyvillä kivillä koristeltu kaulapanta.
Lepakkotassun karvat sojottivat pystyssä, kun hän katsoi miten kaksi kissaa vaihtoivat kieliä yhdessä leppoisasti ja viettivät aikaa yhdessä. Kollin viha kiehui korvissa ja hän loikkasi ulos pensaasta, jossa hän oli ollut piilossa.
“Mitä ihmettä te teette!” hän rääkyi vihaisesti. Molemmat kissat käänsivät katseensa pelokkaasti nuoreen oppilaaseen.
“Emme me mitään-” ruskea kissa aloitti.
“Ei. Henkäystähti kuulee tästä varmasti mielellään. Saatte säästää selityksenne sinne”, Lepakkotassu sanoi katsoen kahta kissaa pupillit pieninä viiruina.
Lepakkotassu kiepahti ympäri ja lähti juoksemaan takaisin. Hänen täytyisi päästä kertomaan tästä Henkäystähdelle. Kolli ravasi kovaan tahtiin eteenpäin ja hän tunsi korvissaan kuumotuksen. Jännitystä?
Kun hän vilahti leirin sisäänkäynnistä sisään,hän pyyhälsi heti kohti Henkäystähden pesää. Kuitenkaan hän ei kerennyt sisälle asti, ennen kuin hän säpsähti hereille jonkun heilutellessa häntä.
“Mit- mitäh?” Lepakkotassu kakisteli katsoessaan unenpöpperöisesti kissaan, joka oli hänet herättänyt.
“Sinä nukuit levottomasti, joten ajattelin herättää sinut”, puhui kollin ääni. Syöksytassu!
“Äh, anna minun olla”, Lepakkotassu tiuskaisi ja nousi istumaan. Hän alkoi heti sukimaan tummanharmaata turkkiaan tarkoin kielenvedoin ja varmisti, ettei jättäisi mihinkään yhtäkään takkua.
“Miksi olet aina niin äreä?” Syöksytassu kysyi ja istahti nuoremman oppilaan vierelle. Lepakkotassu ei vastannut. Hän nuolaisi pari kertaa mustaa etutassuaan ja veti sillä päänsä yli. Kumpikaan oppilaista ei sanonut enää mitään ja Syöksytassu lopulta vain lähti. Lepakkotassusta tuntui kuin hän olisi juuri voittanut kollin, vaikka heillä ei mitään varsinaista kilpailua ollut ollutkaan. Hän suki turkkiaan vielä hetken, ennen kuin nousi ja lähti tepastelemaan ympäri leiriä tylsistyneenä.
