Harakkanauru
Kirjoittaja: Ravn
Sydämenlyönnin ajan ehdin jo kuvitella, että Jääviilto aikoi sivaltaa minua kynsillään. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi puhumista, ja pian kolli leppyi ja tämän hurjistuneen katseen korvasi leveä, itsetyytyväinen virnistys.
Keskustelumme hiipui jälleen, kun ukkospolun karvas katku saartoi partion. Maiseman poikki matelevan mustan käärmeen lemu oli pistävä ja sen pinnalla juoksevien hirviöiden jylinä kumisi korvissa kuin raivoisa ukkospuuska. Löyhkän tunkeutuessa silmiin ja sieraimiin kaikki partion jäsenet tuntuivat tietävän, että rajakierros oli tullut päätökseen ja että olisi aika palata leiriin. Kuuraturkki, Keltapilke ja Sinilintu kääntyivätkin kiireen vilkkaa kannoillaan, ja Jääviillon johdolla partiomme lähti raivaamaan tietään takaisin reviirin siimekseen.
Lähemmäs matkan puolivälissä Jääviilto kääntyi taas puoleeni ja ehdotti, että meidän tulisi jakaa leiriin päästyämme saalis ja jatkaa pientä keskusteluamme. Ehdotus kuulosti tässä tapauksessa pikemminkin käskyltä, mistä en lainkaan pitänyt, mutta punaruskea kolli ei antanut minulle tilaisuutta inttää vastaan saati kieltäytyä. Hetken harkittuani päätin kuitenkin suostua mukisematta, sillä Jääviilto oli alkanut vaikuttamaan sangen mielenkiintoiselta ja tahdoin tietää kookkaasta soturista lisää – ehkä siitä olisi vastaisuudessa hyötyä.
Pujahdin leiriaukiolle aivan Jääviillon kannoilla ja seurasin sivusilmällä, kun partion muut jäsenet hajaantuivat kukin omille teilleen. Jääviilto sen sijaan marssi suorinta tietä tuoresaaliskasalle ja valikoi kantoonsa muhkean, mehevän kyyhkysen. Hännällään kolli viittoi minua seuraamaan, ja jolkotin silmiäni siristellen punaruskean kissan jäljessä sotureiden pesän edustalle. Jääviilto pudotti tuoresaaliin maahan ja kyyristyimme molemmat sen äärelle aterioimaan. Toivoin todella, että kookas kolli antaisi minun syödä rauhassa, ennen kuin alkaisi jälleen puhumaan, todennäköisesti itsestään.
// Jää?
// 229 sanaa
