Lampiväre
Kirjoittaja: Auroora
Lampiväre ei pitänyt siitä, miltä routainen, kylmä maa tuntui hänen tassujensa alla. Ei hän ollut pitänyt lehtisateen mutaisuudestakaan, mutta nyt hänen tassunsa olivat aina jäässä partioinnin jälkeen. Kylmä vinkka ei tuntunut sen mukavammalta, eikä Lampiväre erityisesti pitänyt kylmän ilman tunnusta keuhkoissa. Lehtikadon ainoa hyvä puoli oli se, että lumen peittämä luonto näytti hänen mielestään kauniilta. Nyt lunta ei ollut vielä satanut tarpeeksi, mutta pian puut ja pensaat olisivat hautautuneet paksun valkoisen vaipan alle. Se kimaltelisi kuun valossa kuin taivaalla tuikkivat tähdet, ja vaikka hiirenkorvassa kukkivine niittyineen ja lehtisateessa värikkäine lehtineen olivatkin omat viehätyksensä, oli Lampiväreestä luonto kauneimmillaan juuri tulevina kylminä aikoina.
Siskonsa kysymykselle Lampiväre kohautti vastauksena lapojaan. Soturin elämä oli sitä samaa, mitä aina aiemminkin.
”Ihan hyvin kai”, naaras naukui neutraalilla äänensävyllä. Siskoansa miellyttääkseen hän päätti olla ilmaisematta tyytymättömyyttään tylsään elämäänsä. Lätäkkölempihän olisi saattanut vaikka kuvitella, että hän olisi taas taipumassa jonnekin Kuolonklaanin sääntöjen ulkopuolelle.
”On virkistävää olla taas Kuolonklaanissa soturina. Eikö sinusta? Tietysti oli hienoa, että isä uskoi meille tehtävän Eloklaanissa, mutta nautin kotona olemisesta.”
//Lätäkkö?
