Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
En ollenkaan ymmärtänyt Tuhkajuovan ajattelutapaa. Mitäkö väliä menneisyydellä oli? Kaikki. Etenkin nyt, kun Kuolonklaanin historialle annettiin niin paljon arvoa. Henkäystähden mielestä erakkoveriset olivat alempiarvoisia juuri siksi, etteivät he olleet vereltään osa klaanimme tarinaa. Puhdasverisyydelle toi arvoa nimenomaan Kuolonklaanin historia ja esi-isämme.
”Tietysti tämä kiinnostaa minua. Vihaan sitä, kun en tiedä jotain, mitä joku muu tietää”, sanoin siristäen silmiäni turhautuen uudelleen siitä, ettei Mesitähti suoraselkäisyyttään ollut voinut kertoa minulle jotain näin tärkeää. Tuhkajuovan katsetta oli vaikea lukea. Kenties sanani muistuttivat häntä aiemmasta kömmähdyksestäni, kun olin tunkenut nokkani hänen asioihinsa. Vaihdoin nopeasti keskustelun suuntaa.
”Kenties olet oikeassa, minun on ehkä kuitenkin parempi kysyä asiasta itse”, tuumin vilkaisten päällikön pesän suuntaan. Millaisen kuvan oikein antaisin itsestäni, jos laittaisin Tuhkajuovan haastattelemaan Henkäystähteä sijastani? Kolli ei ollut niin tyhmä, etteikö arvaisi Tuhkajuovan olevan asialla, vaikka naaras ei sitä itse kumppanilleen ensin kertoisi. Kysymällä suoraan osoittaisin vain rohkeutta ja päättäväisyyttä. Toisaalta en juuri tällä hetkellä ollut Henkäystähden suosiossa ollenkaan, joten hän saattaisi suuttua kyselemisestäni. Ottaisin kuitenkin sen riskin: asia tuntui aivan liian tärkeältä.
”Menen kysymään häneltä heti.”
Oli sama saada asia nyt pois alta. Siispä nousin päättäväisenä ja lampsin päällikön pesälle, jonne olin nähnyt Henkäystähden hetki sitten katoavan. Valmistauduin henkisesti siihen, että saisin huudot. Uskoni ei ollut kovin vahva siihen, että päällikkö ilahtuisi kyselyistäni. Varapäällikkönä oli kuitenkin oikeuteni tietää.
Kiersin lammen ja astuin kallioiseen pieneen luolaan, jossa Henkäystähti asusti. Harmaa kolli oli sukimassa turkkiaan ja nosti päätään, kun huomasi tuloni. Nyökkäsin kunnioittavan tervehdyksen.
”Kas, Pimentovarjo”, päällikkö murahti kireän oloisesti. ”Onko petturia vielä löytynyt?”
Tietysti hän otti asian heti puheeksi. Ei, ei ollut. Aloin epäillä, oliko mitään petturia edes olemassa.
”Ei vielä. Etsin häntä edelleen kuumeisesti. Voit olla huoleti, hän pääsee pian rangaistavaksi”, sanoin ja toivoin kuulostavani vakuuttavalta. Henkäystähti katsoi minua hetken hiukan epäilevästi, mutta nyökkäsi sitten. Olin varma, että hänen mittansa alkoi olla täysi.
”Mitä asiaa sinulla on?”
Huokaisin syvään ja astuin lähemmäs vilkaisten samalla pesän suulle muiden tulijoiden varalta. Tämä asia oli totisesti arka, sillä jos Mesitähden tarina olisi totta, se tarkoittaisi, että Henkäystähden ja aiempien päälliköiden kertoma ei ollut.
”Mesitähti kertoi minulle kokoontumisessa jotain mielenkiintoista”, aloitin tunnustellen, eikä Henkäystähden katse ainakaan lämmennyt Eloklaanin päällikön nimen kuullessaan. ”Hän lipsautti jotain munaisista klaaneista, mutta kysyessäni hän ei suostunut kertomaan enempää klaanimme historiasta. Tiedätkö sinä jotain?”
Heikkomielisempi kissa olisi säikähtänyt sitä, miten nopeasti Henkäystähden ilme muuttui pelkästä kylmästä epäilyksestä suuttumukseksi.
”Sillä ei ole mitään merkitystä”, hän murahti silmät siristyen. ”Ja miksi olet kysellyt asiasta Mesitähdeltä? Minun pitäisi epäillä uskollisuuttasi siitä hyvästä.”
”Olisiko minun pitänyt vain olla hiljaa ja unohtaa koko asia, kun hän kertoi minulle jotain aivan uutta tietoa, mikä ei ollenkaan sovi Kuolonklaanin historiaan?”
”Olisi.”
Pudistin happamana päätäni.
”Kuinka olisin voinut?” murahdin katsoen päällikköä terävästi silmiin. Tunsin liikkuvani heikoilla jäillä, mutta olin varttunut liian itsepäiseksi kissaksi perääntyäkseni. ”Varapäällikkönä minulla on oikeus tietää.”
Henkäystähti tuntui tulistuvan entisestään.
”Tunnut ajattelevan, että historiamme on valhetta? Olenko oikeassa?” hän kysyi matalalla äänellä. ”Epäillessäsi sanaani rikot lakejamme. Varapäällikkönä sinun pitäisi se tietää.”
Tunnelma luolassa tuntui painostavalta ja jännittyneeltä. Saatoin oikein tuntea, ettei Henkäystähti enää luottanut minuun samalla tavalla. En tiennyt, huononsiko hänen haastattelemisensa tilannettani. Joka tapauksessa tunsin, että oli aika perääntyä. Hän ei kertoisi minulle mitään. Parhaassa tapauksessa saisin pelastettua oman nahkani.
”En tietenkään epäile sinua”, sanoin kiivaasti. ”Minä tunnen historiamme. Halusin vain tietää, millaista tarinaa Eloklaanissa levitetään.”
”Vai niin.”
Henkäystähti oli hetken hiljaa, kuin punniten sanojeni todenperäisyyttä. Sitten hän nousi ja astui uhkaavan askelen lähemmäs.
”Pidä vastaisuudessa kuonosi erossa ja tiukasti kiinni asioista, jotka eivät kosketa sinua”, harmaa päällikkö murahti. ”Päällikkönä saat tietää kaiken. Keskity nyt mieluummin löytämään se petturi kuin tonkimaan historiaamme.”
Nyökkäsin peittäen helpotukseni siitä, ettei Henkäystähti ollut vihaisempi.
”Ehdottomasti. Ole huoleti, löydän hänet pian.”
Henkäystähti nyökkäsi, mikä oli minun merkkini poistua. Astelin lammen ympäri ja näin, että Tuhkajuova istui edelleen siinä, mihin olin hänet jättänyt. Istuuduin takaisin hänen viereensä.
”Hän ei kertonut mitään. Ja minusta tuntuu, että hän ei oikein arvostanut kysymyksiäni. Toivon vain, ettei hän ole kovin vihainen.”
//Tuhka?
KP-boosti käytössä
