Tuhkatassu
Kirjoittaja: Elandra
Olimme palanneet leiriin auringonlaskun aikaan. Liekkihäntä oli kehottanut minua syömään, sillä saalista oli päivä päivältä enemmän. Soturi aterioi nyt parhaillaan Ruusutuikkeen kanssa sotureiden pesän edustalla. Olin ollut nälkäinen, joten tuoresaaliskasasta mukaani oli lähtenyt hiiri. Leirissä oli paljon kissoja tällä hetkellä. Partiot olivat palanneet leiriin, eikä auringonlaskun rajapartiota ollut tänään. Auringonnousun ja aurinkohuipun partiot olivat kiertäneet koko rajan, ja kuuhuipun aikaan lähtisi vielä yksi rajapartio. Huomisaamu olisi minun osaltani vapaa. Vasta aurinkohuipun hetkellä Liekkihäntä veisi minut metsään harjoittelemaan kiipeilemistä.
Kun olin syönyt hiireni, aloin pestä turkkiani. Taisteluharjoituksissa olin onnistunut sotkemaan sen, joten pitkät nuolaisut olivat tarpeen. Pesun jälkeen turkkini oli sileä ja kiiltävä, aivan kuten halusinkin sen olevan. Olin juuri menemässä lepäämään, kun Punatähti asteli leirin keskustaan. Päällikkö kutsui klaanin koolle ulvaisullaan. Menin vain vähän lähemmäksi, mutta en halunnut olla eturivissä. Mitäköhän asiaa päälliköllä oli? Kenties hän nimittäisi oppilaita soturiksi. Toisaalta, myös Haahkapennun oppilasnimityksetkin olivat edessä. Vai oliko joku tunkeilija taas eksynyt klaanimme reviirille? Arvailut loppuivat lyhyeen, kun punaruskea päällikkö naukui:
“Nimitän nyt kaksi oppilasta soturiksi.” Katseeni kiersi kissoissa, kunnes se pysähtyi Minttutassuun. Arvelin, että hän ja Turmatassu olisivat klaanin uusimmat soturit.
“Turmatassu ja Minttutassu, astukaa eteen”, päällikkö käski. Tabbykuvioinen Turmatassu asteli ylväästi päällikön eteen. Vaalean punaruskea Minttutassu hymyili leveästi, kun hän pääsi itseään vanhemman Turmatassun vierelle.
“Turmatassu, sinun soturinimesi on Turmaloikka. Minttutassu, sinun soturinimesi on Minttuvarjo”, kokous päättyi lyhyeen. Kuolonklaanin päälliköt eivät turhia höpötelleet kokouksissa. Kaikki oleellinen tuli sanotuksi ja se oli tärkeintä. Seuraavaksi klaani alkoi hurrata kahden tuoreen soturin nimeä, mutta minä pysyin vaiti. En pitänyt kummastakaan kissasta, joten katsoin turhaksi onnitella heitä. Olin varma, että minä olisin paljon parempi soturi kuin he yhteensä.
Nyt minä olin oppilaiden pesän vanhin oppilas. Olin siitä hyvilläni. Tavoitteeni oli tulla soturiksi ennen muita oppilaita. Seuraavat soturinimitykset olisivat minun.
Seuraavat puoli kuuta kuluivat nopeasti. Harjoittelin paljon Liekkihännän kanssa asioita, joita soturin tuli osata. Olin käynyt harjoituksissa Pimentotassun sekä Karhutassun kanssa. Jyrkänneloikka oli palannut taas soturin tehtäviin. Emme olleet paljoa puhuneet isäni kanssa, sillä tämä vaikutti kiireiseltä Kuuratassun kouluttamisessa. Henkäysvarjo oli häärännyt ympärilläni päivä päivältä enemmän. Minua alkoi ärsyttää jo pelkkä soturin olemus. Hän halusi syödä kanssani ja käydä saalistamassa kanssani, mutta minä en suostunut. Toisinaan kolli yritti vain jutella. Hän puhui säästä ja Pihkatassun koulutuksesta. Välillä raidallinen soturi oli yrittänyt kysellä minulta jotakin, mutta tuima katse oli lähettänyt selvän viestin: en halunnut jutella.
Nyt istuin tavalliseen tapaani leirin pääaukiolla ja katselin kissojen arkisia toimia. Aurinko oli korkealla, se lämmitti päivä päivältä enemmän. Minulla oli vapaapäivä, joten olin vain laiskotellut leirissä koko aamun. Tarkoituksenani oli harjoitella itsekseni oppilaiden pesän takana, jossa harvemmin oli kissoja. Siellä vesiputouksen ääni oli kaikista voimakkainta. Juuri kun olin suuntaamassa kaatuneen kuusen taakse, Punatähti käveli leirin keskustaan ja kutsui klaanin koolle. Jäin paikoilleni melko lähelle piikkihernetunnelia.
“Tämän kokouksen aihe koskee lähinnä oppilaita. Kuten kaikki tietävät, järjestämme Hiirenkorvan alussa aina suuret harjoitukset kaikille oppilaille. Oppilaat on jaettu ryhmiin, ja kaikki ryhmät ovat aika lailla tasavertaisia toisiaan vastaan. Ryhmistä ei voi enää valittaa”, päällikkö lausui. Suuri osa oppilaista astui lähemmäksi päällikköä kuullakseen paremmin. Minä sen sijaan pysyttelin paikallani. Täältä kuuli ihan tarpeeksi hyvin, olihan Punatähdellä kantava ääni.
“Tänäkin hiirenkorvana meillä on erilaisia tehtäviä, joista osa on yksilötehtäviä ja osa joukkuetehtäviä. Joukkueet ilmoitetaan vasta harjoituksissa, koska jokaisen on tultava toimeen myös kissojen kanssa, joita he eivät tunne. Harjoitukset järjestetään neljäsosakuun kuluttua. Ensimmäinen osio kestää auringonlaskusta noin kuuhuippuun, jonka jälkeen oppilaat nukkuvat leirin ulkopuolella yön yli. Auringon noustessa harjoitukset jatkuvat aina auringonlaskuun saakka”, Punatähti päätti kokouksen hännän heilautuksella. Yö leirin ulkopuolella ei oikein houkutellut. Toki paikalla olisi myös ainakin suuri osa mestareistamme, mutta siitä huolimatta ajatus kylmät väreet kulkemaan lävitseni. Leirin ulkopuolella meillä ei olisi samanlaista suojaa, mitä leirissä oli. Mikä tahansa petoeläin voisi käydä kimppuumme ja tappaa meidät.
“Jännittääkö?” Henkäysvarjon ääni sai minut havahtumaan ajatuksistani. Käänsin kylmän katseeni kohti raidallista soturia.
“Ei”, vastasin kylmästi.
“Haluatko kuulla salaisuuden?” kolli kysyi varovasti ja vilkaisi ympärilleen. Siristin silmiäni, mutta pidin katseeni kollin sinisissä silmissä.
“En”, lausahdin ja käänsin katseeni poispäin soturista.
“Olisin vain kertonut, kuinka voit valmistautua harjoituksiin”, soturi naukui muka väliinpitämättömästi ja oli jo lähdössä luotani. Käännähdin nopeasti Henkäysvarjon puoleen.
“Kerro”, äänensävyni oli enemmän käskevä kuin pyytävä. Soturi virnisti.
“Et halunnut tietää”, hän yritti ärsyttää, mutta virne hänen kasvoillaan kertoi, ettei soturi ollut tosissaan. Pyöräytin silmiäni turhautuneesti. En jaksanut tällaista pelleilyä. Soturi huomasi sen, ja totesi pian:
“Lähdetään kävelylle. Voin kertoa sinulle omista kokemuksistani ja toki hieman salaisia tietoja.” Nyökkäsin vastaukseksi. Liekkihäntää tuskin haittaisi, jos poikkeaisin soturin kanssa leirin ulkopuolella. Henkäysvarjo ei tehnyt elettä lähteäkseen, joten käännyin ensin kohti piikkihernetunnelia ja pujahdin sisään. Tunnelin toisessa päässä Ruostekukka ja Kylmätassu olivat juuri astumassa tunneliin, mutta he väistivät kuullessaan meidät. Ruosteenruskea naaras vilkaisi minua ja sitten perässäni tulevaa Henkäysvarjoa, mutta soturi pysyi vaiti. Kylmätassu sen sijaan istui rauhassa paikallaan ja hymyili minulle.
“Hei”, kolli tervehti pehmeällä äänellään, mutta en vastannut. Käänsin katseeni pois Jäätassusta ja astelin vähän matkan päähän leiristä, kunnes pysähdyin. Henkäysvarjo otti paikan viereltäni ja lähti johdattamaan meitä kohti kuusimetsää.
“Minä olin sinua vähän nuorempi, kun osallistuin kaksi hiirenkorvaa sitten järjestettyihin harjoituksiin”, kolli kertoi. En kääntänyt katsettani soturiin, vaan pidin sen edessäpäin.
“Harjoitukset jäivät kylläkin minun osaltani kesken, kun putosin jäihin”, Henkäysvarjo vastasi murahtaen pienesti. Käänsin yllättyneen katseeni kohti soturia.
“Kai sait kuulla kunniasi joukkuetovereiltasi?” kysyin vakavana. Jos joku joukkueestani menisi ja putoaisi jäihin, en antaisi sitä ikinä anteeksi. Yksikin epäonnistuminen voisi tuoda häviön.
“Kyllähän he siitä jaksoivat pari päivää jauhaa, mutta en jaksanut kuunnella sitä. Joukkueemme ei voittanut, mutta koska vilustuin, en joutunut siivoamaan pesiä”, kolli virnisti. En vastannut mitään.
“Tämän hiirenkorvan harjoitukset pidetään metsässä. Oppilaat rakentavat pesät yöksi ja nukkuvat niissä. Punatähti halusi lisätä sen tehtäviin, koska soturin täytyy osata rakentaa pesä suojakseen jos leiri jostain syystä täytyy hylätä. En ymmärrä hänen ajatuksiaan aina”, vaaleanharmaa raidallinen kolli pudisteli päätään hieman ärsyyntyneenä.
“Sehän vie kamalasti aikaa!” parahdin ärsyyntyen, “harjoitusten pitäisi keskittyä järkeviin asioihin, ei mihinkään oksien kantamiseen.” Henkäysvarjo nyökkäili.
“Mutta Punatähti sen loppujen lopuksi päättää. Vain puolet mestareista osallistuu harjoituksiin, koska joidenkin täytyy vahtia leiriäkin”, soturi tokaisi katkerana.
“Osallistutko sinä?” kysyin ja kohtasin nyt soturin siniset silmät. Näin, miten Henkäysvarjon pupilli laajeni hieman. Soturin kasvoille levisi lämmin hymy. Se sai minut kurtistamaan kulmiani, koska en ymmärtänyt hymyn tarkoitusta.
“Osallistun”, soturi säpsähti, vastasi nopeasti ja käänsi katseensa poispäin minusta. En vastannut taaskaan mitään. Olin tullut siihen tulokseen, että aina Henkäysvarjokaan ei ollut kamalinta seuraa mitä tarjolla oli. Joskus soturilla oli ihan hyviäkin juttuja, mutta toisaalta enemmän sellaisia muka-hauskoja, joille kolli nauroi yksinään.
“Oliko sinulla vielä jotakin kerrottavaa, vai palataanko leiriin?” kysyin pitäen katseeni maassa.
“Palataan vain”, hän vastasi. Teimme loivan käännöksen kiertäen erään kuusen ympäri ja lähdimme kävelemään kohti leiriä.
// 1075 sanaa
