Pimentovarjo
Kirjoittaja: Auroora
Olin viime aikoina alkanut viettää yhä enemmän aikaa Henkäysvarjon kanssa. Varapäällikkö tuntui nykyään luottavan minuun, ainakin enemmän kuin ennen, mikä sekin oli mielestäni saavutus. En pitänyt erityisemmin turhasta jutustelusta, mutta tein parhaani esittääkseni kiinnostunutta, kun Henkäysvarjo höpisi joutavia ennen partioon lähtöä tai huvittunutta, kun hän kertoili sotureille mauttomia vitsejään. Oikeastaan tämä näytteleminen kävi nykyään huomattavasti helpommin kuin ennen: olin muiden kissojen kanssa rennompi, vaikka en mitään viihdyttävintä seuraa ollutkaan.
Henkäysvarjo oli juuri lähettänyt minut partioon Mäyräkynnen, Huomenkyyhkyn sekä näiden oppilaiden Pyräkkätassun ja Toivetassun kanssa. Varapäällikkö oli sanonut minulle matalalla äänellä, että hänellä olisi jotain tärkeää kerrottavaa. Olisin halunnut pakottaa hänet kakistamaan asiansa ulos jo tuolloin, sillä uteliaisuus oli tappaa minut. Henkäysvarjo oli kuitenkin vaikuttanut siltä, että halusi jutella rauhassa muiden katseilta ja korvilta, joten tyydyin pähkäilemään asiaa partiossa kulkiessamme. Tuhkajuova oli arvellut, että varapäällikkö suunnitteli jotain; ehkä olin viimein saamassa selville, mitä tämä piilotteli kumppaniltaan.
Olin niin ajatuksissani etten edes huomannut kehittyvää vaaratilannetta ylhäällä oksistossa. Säpsähdin kun yllättäen kuulin rääkäisyn ja sen perään oksien rasahtelua ja lopuksi vielä kovan tömähdyksen. Kun käännyin ympäri, näin Toivetassun maassa karvat sotkussa ja lehtien peitossa. En tarvinnut montaa sekuntia ymmärtääkseni, mitä oli todennäköisesti tapahtunut: Toivetassu oli kaiketi kiivennyt saaliin perässä puuhun ja tipahtanut sitten maahan.
Astahdin lähemmäs ja tarkastelin oppilaan kehoa vammojen varalta kulmat kurtussa. ”Oletko kunnossa?”
Toivetassu nyökkäsi pienesti.
”Olen minä”, hän ähkäisi, mutta en ollut aivan vakuuttunut. Katsahdin ylös puuhun ja katkenneista oksista päättelin korkeuden, jolta oppilas oli pudonnut. Tuolta korkeudelta kyllä voisi selvitä naarmutta, mutta Toivetassu näytti harventaneen kunnioitettavan määrän oksia matkansa varrelta. Jos yksi niistä olisi osunut oikeaan paikkaan oikeassa kulmassa, oppilas olisi voinut menettää henkensä.
”Oletko aivan varma?” kysyin siristäen silmiäni oppilasta katsoessani. Huomasin Huomenkyyhkyn lähellä ja viitoin tämän luoksemme. Mäyräkynttä ei harmikseni näkynyt lähettyvillä, kolli olisi varmasti halunnut huolehtia pojastaan.
”Jos olet varma, että tosiaan selvisit pelkillä naarmuilla, voimme jatkaa partiota. Kenties Huomenkyyhky voi antaa sinulle pienen oppitunnin turvallisesta liikkumisesta puissa”, sanoin terävästi ja vilkaisin naarassoturiin. ”Mutta sinun on parempi tosiaan olla kunnossa, jos niin sanot. En halua olla vastuussa siitä, että joku partiossani oleva loukkaantuu eikä saa tarpeellista hoitoa ajoissa. Jos tarvitset parantajaa, lähdemme heti leiriin.”
//Toive?
