Aaltotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Aaltotassun viiltävä katse siirtyi kermanväriseen kolliin, joka oli tuonut Lauhalaukan hänen luokseen. Eloklaanilainen oli ottanut puheeksi Aaltotassun toisen veljen, josta hän tiesi aivan yhtä paljon kuin tiesi tästä petturistakaan – ei mitään. Karhumyrsky oli tuttu nimi. Hän oli kuullut kissasta puhuttavan vaivihkaa ja halveksuen, aivan kuin nimen pelkkä mainitseminenkin olisi avannut uudelleen märkivän haavan, jota kukaan ei ollut halukas hoitamaan. Mutta ettäkö Karhumyrsky oli ollut hänen veljensä? Hänen ja tuon ei edes kuolonklaanilaiselta näyttävän Lauhalaukan veli? Tieto tuli järkytyksenä, ja hetken Aaltotassusta tuntui, että koko hänen elämänsä oli ollut pelkkää petosta ja kieroja valheita, joilla oltiin yritetty kätkeä perheen kurja salaisuus petturipennuista.
”Etkö sinä tiennyt, että Karhumyrsky on veljesi?” Lauhalaukka katsoi Aaltotassua yllättyneenä. Kolli oli kaiketi osannut tulkita oppilaan järkyttyneestä ilmeestä, että hän ei ollut tiennyt mitään toisesta veljestään ennen kuin tuon kermanvärinen ystävä oli ottanut asian puheeksi.
Aaltotassun kurkusta kohosi epäystävällinen murina. ”Ilmeisesti minulle on jätetty kertomatta monia asioita. Koko sukuni on joukko halpamaisia selkäänpuukottajia, joista koko klaani kuiskii ivaten selkäni takanat”, sanat putosivat hänen suustaan ulos kuin katkerat myrkkypisarat. ”Onko minunkin tulevaisuuteni kirjoitettu etukäteen? Onko minunkin tarkoitus olla täydellinen epäonnistuminen, kuten sinä ja se Karhumyrsky olitte?”
Lauhalaukka pysyi hiljaa. Ilma oli muuttunut painostavaksi, eikä se johtunut pelkästään tästä tulenarasta tilanteesta. Yhtäkkiä taivaan halkaisi kirkas valojuova, josta levisi haaroja pitkin poikin. Näky kesti vain silmänräpäyksen ajan, ja sen sokaiseva kirkkaus sokaisi Aaltotassun hetkellisesti. Kului jonkin aikaa, ja sitten taivas alkoi mylviä. Jyrinä tuntui luissa ja ytimissä asti.
”Aaltotassu!” Metsästä hänen takaansa kuului Sähkötuhon ääni. Mestari etsi häntä. Aaltotassu vilkaisi epävarmana olkansa yli, mutta kääntyi sitten vielä katsomaan kahta eloklaanilaista, joiden turkit olivat pörhistyneet joko säikähdyksestä tai ilman sähköisyydestä.
”Tämä ei jää tähän.” Sen sanottuaan Aaltotassu otti jalat alleen ja katosi tiheään metsään etsimään mestariaan. Leirissä hän aikoi etsiä käsiinsä jonkun, joka osaisi vastata hänen kysymyksiinsä. Hänen olisi myös kerrottava Tattitassulle inha totuus heidän perheensä menneisyydestä.
//Mahla?
//305 sanaa
