Höyhentassu
Kirjoittaja: Saaga
Istuskelin oppilaiden pesän ulkopuolella odottamassa Lumikkoviikseä. Hän oli luvannut lähteä kanssani ulos kävelylle. Halusin mennä joen rantaan koska joen solina tuntui rauhoittavalta korvissani. Lumikkoviiksi tuli innoissaan luokseni. ”Mennään!” hän sanoi iloisena. Lumikkoviiksi oli muuttunut todella iloiseksi ja onnelliseksi Orvokkisydämen synnytettyä kaksi pientä kolli pentua – Toivepennun ja Pyörrepennun. Ne kaksi olivat todella suloisia ja ihania karvakasoja. Nousin ylös istumapaikaltani ja lähdimme yhdessä kävelemään. Tassutimme yhdessä läpi piikkihernetunnelin. “No miten menee?” kysyin hymyillen. “Hyvin en tiedä milloin olisi mennyt yhtään paremmin,” Lumikkoviiksi vastasi onnellisena. Kävelimme reviirin poikki kohti ukkospolkua reviirin reunamilla. “Minullakin menee oikein hyvin,” sanoin kääntäen päätäni taivaalle päin. “Kävin katsomassa Toivepentua ja Pyörrepentua eilen,” sanoin iloisena mutta edelleen yksi käpälä haavemaailmassa. “He ovat suloisin parivaljakko sitten sinun ja veljesi,” Lumikkoviiksi hihkaisi naurahtaen kiusoittelevasti mutta iloisesti. “He ovat paljon söpömpiä kuin me kaksi nuijapäätä!” naurahdin puolustelevasti. Olimme pian ukkospolun lähimailla. Tassutin Lumikkoviiksen rinnalla. Hän on todellinen ystävä kuten Sielutassu on todellinen veli. “Olet ihana,” kuiskasin hiljaa. “Sinä olet paljon ihanampi!” Lumikkoviiksi katsoi minua kuin olisi juuri sanonut itsestään selvän asian ääneen. Astelimme ukkospolun reunalle. “Jotenkin minun sisälläni on tunne, joka vetää minua noiden hirviöiden alle,” kuiskasin ja istuuduin Lumikkoviiksen kanssa sen reunalle. “Minäkin olen tuntenut omituista halua hypätä puusta alas tai hypätä jokeen,” Lumikkoviiksi sanoi ja kallisti päätään hienostuneesti. Yksi hirviö pysähtyi kohdallamme. Hyppäsin pystyy. “Juokse!” Lumikkoviiksi kirkaisi ja pinkaisi lähimpään pensaaseen. Jähmetyin täysin ja en pystynyt edes panemaan hanttiin, kun kaksijalka astui ulos hirviön sisältä. Kaksijalka otti minusta kiinni ja vaikka yritin rimpuilla sen vahvat käpälät pitivät minusta kiinni niin etten pystynyt purra sitä. Lumikkoviiksi juoksi ulos pensaasta. “Ei älä!” huusin, “Ei pelasta itsesi!” Lumikkoviiksi pysähtyi epäilevästi. “Höyhentassu! Höyhentassu!!” Lumikkoviiksi kirkui, kun katosin hänen näköpiiristään. Kaksijalka paiskasi minut sisään johonkin kiiltävään ja sileään. Rämistelin sitä kynsilläni. Kaksijalka löi häkkiäni nyrkillään ja nousi sitten itsekin hirviön sisään. Kuulin Lumikkoviiksen kirkunan: “Höyhentassu! Ei!” “Olen elossa!” huusin niin kovaa kuin kykenin mutta tiesin ääneni hukkuvan hirviön ääniin, kun se lähti liikkeelle. Kauhu velloi sisälläni. Kuinka kauas minut vietäisiin? Kuulin hirviön ärinän ja haistoin sen katkun sisälle asti. Minua pelotti enkä uskaltanut pitää ääntäkään. Nahka allani oli kylmä ja pehmeä. Päätin kyyristyä sen perälle. Laskin pääni käpälilleni mutta pidin jännityksen lavoissani jotta saisin karattua heti kun kaksijalka avaisi kiiltävästä aineesta tehdyn jutun, jonka sisällä olin.
