Haahkapentu
Kirjoittaja: Frankie
Oli kulunut jo aikaa siitä, kun Taivaspentu oli pudonnut Kuolonklaanin leirillä jäiden alle. Nykyään hänet tunnettiinkin jo Taivastassuna. Naaras oli nimitetty muutama auringonnousu sitten oppilaaksi yhdessä Pikkutassun ja Pihkatassun kanssa. Pentutarhan vilinä oli jo menneisyyttä nyt kun pesää asutti ainoastaan Haahkapentu kahden klaaninvanhimman Sumusilmän ja Naarmunenän kanssa. Ruusutuikekin oli siirtynyt jo soturin hommiin hänen kolmen oikean pentunsa Jäätassun, Kylmätassun ja Hiutaletassun oppilaiksi nimittämisen jälkeen. Se ei Haahkapentua haitannut, sillä hän koki olevansa jo tarpeeksi vanha huolehtimaan itsestään.
Mutta vaikka pesän rauha tuntuikin aluksi hänestä lohduttavalta, alkoi se nyt jopa hieman turhauttaa. Hän ei voinut olla myöntämättä itselleen sitä, että ikävöi hieman muiden pentujen seuraa, etenkin Pikkutassun ja Taivastassun. Hän ei ollut kunnolla ehtinyt tutustumaan kahteen naaraaseen ennen kuin heidät nimitettiin oppilaiksi, mutta toivoi että siihen olisi mahdollisuus taas tulevaisuudessa. Jos hän siis ikinä rohkenisi avaamaan heille suutaan.
Hän istuskeli yksikseen omalla makuualustallaan pentutarhan nurkassa ja raapi kynsillään kuivaa maaperää. Oli hänestä outoa, kuinka makuualustoja oli hänen omansa lisäksi vain kaksi muuta, kun vain kuu aiemmin niitä oli ollut koko pesän täydeltä. Pihkatassun vanha sammalpallo oli jäänyt seisomaan yksikseen keskelle pentutarhaa. Kolli ei luultavimmin tulisi tarvitsemaan sitä enää oppilaana ollessaan. Haahkapentu asteli sen luokse varovasti ja kokeili sitä hieman kynsillään. Se oli jo kuivettunut ja menettänyt hieman muotoaan, mutta vieri silti tyydyttävästi hänen potkaistuaan sitä toisella etutassullaan.
Hän katsoi pallon vierimistä niin ajatuksissaan, ettei huomannut Sumusilmää astelemassa luokseen.
’’Haahkapentu’’, klaaninvanhin sanoi hänen lähellään. Vaikka naaraan ääni olikin rauhanomainen ja siinä oli ystävällinen sävy, se sai Haahkapennun silti hätkähtämään.
’’Ajattelin että haluaisit ehkä tulla kanssani tuoresaaliskasalle hakemaan riistaa. Minun olisi hyvä jaloitella hieman etenkin, kun nälkä kurnii jo vatsassani. Tarvitsen kuitenkin jonkun, joka auttaa minua kulkemaan leirissä’’, naaras jatkoi tietämättömänä siitä, että pentu oli säikähtänyt häntä.
Ajatus ei kuulostanut Haahkapennusta ollenkaan hassummalta. Hänen tunsi itsensä rentoutuvan hieman.
’’Selvä’’, hän vastasi yksinkertaisesti. Vaikka klaaninvanhin vaikuttikin hieman pelottavalta, hän oli helpottunut saadessaan jotain tekemistä. Leiriin meneminen kuulosti ihan mukavalta, kunhan he eivät menisi lähelle sitä lampea, minne Taivastassu oli melkein hukkunut.
’’Tuokaa minulle hiiri tai myyrä’’, sanoi Naarmunenä omalta makuualustaltaan. ’’Minä en missään nimessä halua tukehtua minkään linnun höyheniin.’’
’’Haahkapentu saa toimia silminäni’’, Sumusilmä sanoi pilke silmäkulmassaan. ’’Saa nähdä valitseeko hän sinulle lintua kaikkien niiden kauhutarinoiden jälkeen, joilla olet häntä ja muita pentuja pelotellut.’’
Naarmunenä hymähti, mutta ei kommentoinut asiaa sen enempää. Haahkapentu ei uskonut, että Sumusilmä antaisi hänen valita lintua ystävälleen syötäväksi. Hämärän ja hieman pelottavan ulkokuoren takaa Sumusilmä vaikutti Ruusutuikkeen tavoin hyvin lempeältä.
He kävelivät sammalverhon läpi Kuolonklaanin leiriin. Aurinko paistoi lämmittävästi ja Haahkapentu sai yllätyksekseen huomata, että leirin peittävä lumi oli märkää. Alastomista puista tippui pieniä vesipisaroita ja kauempana leirissä oleva putous tuntui kuohuvan entistä voimakkaammin.
’’Minä haistan hiirenkorvan alun. Tämähän on hyvä uutinen, lämpimämmät säät tekevät hyvää nivelilleni’’, Sumusilmä naukaisi tyytyväisen näköisenä.
Haahkapentu ei ollut ikinä nähnyt mitään muuta kuin lehtikadon. Hän oli syntynyt lehtisateen aikana, mutta ei muistanut tästä ajasta enää mitään.
Kaksikko kulki matkansa tuoresaaliskasalle mietteliäässä hiljaisuudessa. Aurinkoisen ilman takia moni klaanista oli aukiolla oleskelemassa ja tekemässä päivittäisiä askariaan. Osa Haahkapennulle vielä tuntemattomista kissoista tervehti Sumusilmää iloisesti ja vaihtoi muutaman sanan tämän kanssa. Haahkapentu pysyi keskusteluista hieman kauempana.
Kollin ei paljoakaan tarvinnut Sumusilmää heidän matkallaan opastaa, vaan naaras asteli varsin varmin askelin tuoresaaliskasalle. Nyt naarasta seuratessaan tämä ei vaikuttanut sokealta ollenkaan.
Tuoresaaliskasalla Sumusilmä haisteli klaanin antimia. Kasa vaikutti Haahkapennun mielestä todella isolta. Hän ei millään osannut päättää, mitä itselleen ottaisi.
’’Haistan nuorehkon jäniksen jossain tässä lähellä. Mitä jos ottaisit Naarmunenälle pikkujyrsijän ja osoitat minut jäniksen suuntaan? Voisimme jakaa sen yhdessä’’, Sumusilmä ehdotti.
’’Okei.’’ Haahkapentu valikoi herkullisen näköisen hiiren Naarmunenälle ja auttoi Sumusilmää paikantamaan pienen jäniksen. Naaras otti sen suuhunsa ja kaksikko lähti matkaamaan takaisin kohti pentutarhaa. Heidän matkansa pysäytti kuitenkin nuori Jäätassu, joka sattui heidän tielleen. Oppilas katsoi molempia ilkikurinen kiilto jäänsinisissä silmissä.
’’Kas, en tiennytkään, että pieni Haahkapentukin oli päässyt vihdoin oppilaaksi. Minä kun olin kuullut Punatähdeltä huhuja, ettei sinua nimitettäisi ollenkaan’’, Jäätassu maukui ivaten.
Haahkapentu oli ensin hämmentynyt, sillä ei muistanut Jäätassun tiedostaneen hänen olemassaoloaan koskaan aiemmin pentutarhalla. Punaruskea kolli oli ollut niin kiireinen kiusatessaan sisaruksiaan, että tuskin oli edes puhunut nuoremmalle Haahkapennulle. Hän siitä huolimatta tunsi niskavillojensa nousevan ja viiksensä värisevän vaivaantuneisuudesta. Eihän hän vielä ollut oppilas! Mitä Jäätassu oikein selitti?
’’En kyllä yhtään ihmettele sitä, että mestariksesi on nimitetty sokea klaaninvanhin Sumusilmä! Ehkä voitte opettaa toisillenne mitä mainioimpia asioita, kuten nukkumista ja nivelkivuista valittamista.’’ Jäätassu naurahti omalle kommentilleen kuin se olisi ollut jotenkin erityisen kekseliäs.
Haahkapentu tunsi suuttumuksen nousevan häpeän rinnalle. Vaikka Jäätassu olikin oppilas, tämä oli vain hiukan Haahkapentua isompi. Jos Haahkapentu ehtisi tarpeeksi nopeasti raapaista kiusaajan molempia silmiä, ehkä tästä tulisi sokea kuten Sumusilmästä.
’’Älä sinä hänestä välitä’’, klaaninvanhin rauhoitteli häntä. Se ei kuitenkaan paljoa auttanut. Haahkapentu katsoi oppilasta murhanhimo silmissään.
’’Ehkä Punatähti päättääkin oppilaan sijasta nimittää sinut suoraan klaaninvanhimmaksi! Jäisit homehtumaan pentutarhaan koko loppuelämäksesi’’, Jäätassu räkätti.
Haahkapentu oli aikeissa laskea Naarmunenälle tarkoitetun hiiren maahan ja käymään häntä vanhemman oppilaan kimppuun, kunnes eräs pieni musta kolli asteli heitä lähemmäs.
’’Jäätassu, lopeta Sumusilmän ja Haahkapennun kiusaaminen nyt heti. Voin kyllä halutessani määrätä sinut vaihtamaan sotureiden pesän makuusammalet Hiutaletassun sijaan, vai miltä se sinusta kuulostaa?’’ kolli kysyi. Hän vaikutti suhteellisen rauhalliselta, mutta hänen äänensävynsä oli tiukka.
’’Anteeksi Varjokarva’’, Jäätassu sanoi huokaisten. Hän ei vaikuttanut yhtään katuvalta, mutta ei alkanut väittelemään soturin kanssa. Hän lähti Varjokarvan perässä pois Haahkapennun ja Sumusilmän luota, mutta käänsi vielä päätään ja näytti kieltä ennen kuin katosi näkyvistä.
Haahkapentu tunsi itsensä rauhoittuvan Jäätassun mentyä pois. Enää kuitenkaan oppilaaksi tuleminen ei kuulostanutkaan niin mahtavalta. Hän voisi jopa harkita pennuksi jäämistä sen sijaan, että joutuisi enää jakamaan samaa pesää kollin kanssa.
//909 sanaa
