Lauhatassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Tietenkin olen valmis!” tuhahdin vastaukseksi ja pakotin kasvoilleni väkinäisen hymyn. Olin toki innoissani soturikoulutukseni alkamisesta, ja siitä, että minulla oli mestarinani asiaan hyvin paneutunut soturi, mutta olin huolissani Mahlatassusta. Kun Tuhkajuova oli maininnut ukkospolulla sattuneen onnettomuuden, jossa Mahlatassun mestari Minttuvarjo oli menettänyt henkensä pelastaessaan Pihkatassua, muistin taas kuinka onneton ystäväni oli. Olisin kovasti halunnut olla hänelle avuksi jotenkin, mutta tiesin, että tässä tapauksessa paras lääke kollin haavoihin oli aika.
Tuhkajuova siristi hiukan silmiään. Sitten hän nyökkäsi ja viittasi hännällään merkiksi seurata. Kuljin hänen kannoillaan häntä korkealla. En aikonut osoittaa pelkuruutta uudelle mestarilleni heti ensimmäisenä päivänäni. Hän tulisi olemaan ylpeä minusta.
Kiersimme loput reviiristä paljon rivakammin. Aina silloin tällöin Tuhkajuova saattoi kuitenkin pysähtyä kysymään, mitä haistoin, ja jos en osannut kertoa siihen vastausta, naaras avitti epäröimättä. Olin muun muassa oppinut, miltä tuoreet jäniksen jäljet haisivat ja nähnyt kaikenlaista ihmeellistä kierroksen aikana. En villeimmissä unissanikaan ollut osannut kuvitella, kuinka kaunista leirin ulkopuolella oli.
Päätimme kierroksen lammen rantaan. Hehkulampi. Ei ollut epäilystäkään, etteikö se olisi ollut tämä tässä. Se oli juuri niin upea kuin Mahlatassu oli sitä kuvannutkin. Vilkaisin Tuhkajuovaan päin. Naaraskin oli jäänyt ihastelemaan edessä avautuvaa maisemaa – tai ainakin oletin maiseman olevan hänestä ihastelemisen arvoinen, mutta mistäpä sitä koskaan tiesi.
Päivän päätteeksi palasimme takaisin leiriin. Tuhkajuovalta antoi luvan hakea tuoresaalista ja käski minut sitten levolle. Valikoin itselleni pienen päästäisen ja asetuin syömään sitä lähelle oppilaiden pesää. Mahlatassu taisi olla jo nukkumassa, samoin Villipentu, joten kaiketi saisin tänään aterioida kaikessa rauhassa. Yksin. Nielaisin harmistukseni ja ryhdyin suikaloimaan saalistani sopivimmiksi paloiksi.
Huokaisin hiljaa. Olin saanut päästäisen syötyä, eikä minulla oikeastaan ollut enää edes nälkä, vaikka se oli hädin tuskin riittänyt täyttämään tyhjyyttään valittavaa vatsaani. Kaipasin jo nyt entisiä aikoja. Aikoja, jolloin oli ollut vain minä, Mahlatassu ja löytämistä vailla olevat seikkailut. Oimme tehneet aivan kaiken aina yhdessä.
Pyyhin rippeet viiksistäni ja nousin ylös. Sukaisin sitten lavastani törröttävän karvatupon tasaiseksi ja könysin sisälle pesään. Etsin tieni omalle paikalleni ja käperryin sammalilleni siten, että hivoin jälleen Mahlatassua. Kermanvärinen oppilas oli sikiunessa, eikä minun liikehdintäni vaikuttanut häiritsevän häntä.
Avasin leukani haukotukseen ja suljin sitten silmäni. Nukuin yöni sikeästi – unia näkemättä.
Olin jo aamuvarhain jalkeilla. Nouseminen oli ollut yllättävän vaikeaa, sillä pentutarhalla asuessani en ollut tottunut kovin suureen aktiviteetin tasoon päivän aikana, joten eilinen kierros reviirin ympäri täysin vieraassa maastossa olit uuvuttanut minut ennennäkemättömällä tavalla. Mutta se pienistä. Nyt olisi keskityttävä tulevan päivän haasteisiin.
Istuin aukiolla odottamassa Tuhkajuovaa. Ei mennyt aikaakaan, kun tabbykuvioinen naaras kömpi ulos pesästään. Hän vilkuili ympärilleen vaaleanvihreillä silmillään, kunnes huomasi minut. Korjasin vaistomaisesti asentoani.
”Huomenta, Tuhkajuova!” tervehdin pirteästi mestariani tämän tullessa luokseni. ”Mitä tehdään tänään? Voitko opettaa minua uimaan?” Jälkimmäinen, ehkä hieman epäolennainen kysymys oli pälkähtänyt mieleeni jo eilen illalla, kun olimme käyneet Hehkulammella. Olin kuullut Tuhkajuovan ja tämän isän Jyrkänneloikan olevan klaanin ainoat uintitaitoiset kissat, joten nyt kun toinen heistä oli mestarinani, oli tämä kerrassaan erinomainen ajoitus kysyä asiaa.
//Tuhka? Toivottavasti en hitannu liikaa xd
//466 sanaa
