Orvokkisydän
Kirjoittaja: Ruska
”Olemme kai ystäviä ikuisesti?” Lumikkoviiksi kysyi minulta.. ”Tai siis… et kai jätä minua koskaan oman onneni nojaan?” Hän vielä varmisti, että tajusin kysymyksen oikein. ”Edes vaikeimpina aikoina?” Hän kuiskasi vielä hiljaa. Katsoin Lumikkoviikseä silmiin, miksi hän edes kysyi tuollaista? Tietysti vastaan joo!
”En tietenkään jätä, senkin hiirenaivo! En jätä sinua koskaan, ja se on lupaus!” Sanoin ja kosketin Lumikkoviiksen harmaata lapaa kuonollani. En ikinä jätä Lumikkoviikseä, hyvää ystävääni pentu ajoilta asti. Ainoastaan kuolema voi meidät erottaa, mutta se ei ollut vielä meidän ongelmamme. Olimme hetken hiljaa, ja kehräsimme onnellisesti. Vaikka mitä esteitä tulisikaan eteen, me olemme ikuisesti ystäviä. Ja minä ja Mäyräkynsi ollaan ikuisesti kumppaneita.
”Milloin saatte pentuja?” Lumikkoviiksi kysyi yllättävästi, hätkähdin hiukan yllättävää kysymystä. Hän oli kysellyt pennuista aikaisemminkin, hän oli niistä selvästikin kiinnostunut. Mutta minä ja Mäyräkynsi oltiin jo puhuttu niistä, ja hän ei oikein vielä vaikuttanut innostuneelta. Mutta tiedän, että hän haluaa niitä, ja minä haluan pentuja, joten kyllä niitä nyt joskus tulee.
”No, en tiedä edes milloin saamme niitä. Mutta kyllä me niitä saadaan joskus.” Sanoin hymyillen, ja hiukan punastuin turkkini alla. Ajatus pennuista, Mäyräkynnen kanssa oli ihana. Minä rakastin sitä kollia, ja todella paljon. Minua vain huolestutti, että tuleeko minusta huono emo. Jos en osaa hoitaa niitä? Voi tapahtua ihan mitä vaan.
”Jos joskus saan Mäyräkynnen kanssa pentuja, niin autatko minua? Niiden hoitamisessa? Voisitko olla paikalla kun ne syntyvät? Kaipaan silloin varmasti sinun tukeasi!” Sanoin miettien tulevaisuutta, toivottavasti hän suostuu.
//Lumikko?
