Villipentu
Kirjoittaja: Tipu
Hämmennyin koska kun sain viimein unen päästä kiinni, toinen heräsi. Karhumyrsky viittoi minua seuraamaan töpöllään, kipitin hänen perässään ulos pesästä. Toinen kysyi, korvani laskeutuivat ja ensimmäistä kertaa Karhumyrskyn edessä kasvoilleni tuli surullinen ilme, erilainen kun normi pokka naamani. Toinen jatkoi saarnansa, kun minä vain katsoin maata suruissani, ala huuleni alkoi väpättämään.
”E- Et herännyt vaikka yri- tin herättää.. eikä minulla ollut ketään muuta kenen kanssa leikkiä ja”, sopersin surkeana ääneni mennen hiljaiseksi. Ääneni hiljeni, kun pelko sisälläni kasvoi, tässä oli virheeni jota olin pelännyt, enkä voisi sille enää mitään. Katsoin ylös toiseen, ennen kuin annoin kyynelien vallata silmäni, ryntäsin pois, pentutarhaan. Ennen kuin annoin Karhumyrskyn moittia minua enempää. Kipitin niin nopeasti kun käpäliltäni pääsin. Kyyneleet vierien noista meren sinisistä silmistä, sekä yleensä klaanin pokka naamalta, jonka ei oletettu käyttäytyvän näin.
Painauduin sammaliini itkemään, hiljaa sanattomana pyyhin nenäni sammaliin, peittäen kasvoni myös siihen, jotten näkisi mitään. Pikku hiljaa rauhoitin itseni, nousten lopulta heikkona ylös. Muistelin Karhumyrskyn opettamaa vaanimista, alkaen harjoitella sitä. Kuuntelin miettien mitä pitäisi tehdä ja miksi. Olivatko askeleeni kepeät, jottei riista kuulisi? Olivat, katsoin eteeni, jatkaen vaanintaa. Kiersin ympyrää, nousten sitten ylös. Yritin nopeentaa sitä kuinka nopeasti pääsisin vaaninnasta pystyyn, mikä kuulosti helpommalta kuin oli. Piti muistaa tassujen asento, huomata hännän korkeus, luontevuus… hiivin pesää ympäri, juuri kun olin hiipinyt jonkun aikaa, ollen aivan pentutarhan suuaukon vieressä, sisään tupsahti tuttu ystäväni, Karhumyrsky. Jännitin itseni, heilutin peräpäätä. Minun olisi hypättävä hänen eteensä ennenen kun tuo huomasi minut. Häntäni heilui kun hyppäsin kirjaimellisesti toisen naamalle.
//Karhu? Love by villi
//244 sanaa.
