Lehtitassu
Kirjoittaja: Rita
Heräsin yhtäkkiä. Kukaan ei ollut tullut herättämään, kukaan ei ollut äännähtänyt kovaa, minä vain heräsin vaistomaisesti. Olin illalla onneksi saanut nukahdettua, ja kahden aikuisen kissan läsnäolo helpotti oloani.
Katsahdin ylös. Tähdet loistivat kirkkaina taivaalla. Maisema oli toden sanoen melko kaunis. Annoin ajatuksieni kerrankin vaeltaa vapaana. Minulla ei ollut hajuakaan, oliko jo aamuyö, mutta ainakin kuu näytti olevan vielä korkealla. Makasin siinä hetken, mutten saanut uudestaan unta. Niinpä päätin mennä pesän ulkopuolelle. En erityisesti halunnut keskustella vartijoille, mutta kaipasin raitista ilmaa. Nousin ylös, ja yritin varoa, etten herättäisi ketään. Ei sillä, että olisin oikeastaan välittänyt, mutta en halunnut varsinkaan Sinitassun olevan vihainen minulle, koska se hankaloittaisi ryhmämme työskentelyä selvästi. Puikahdin pesämme suuaukosta pihalle, ja heti Sulkatassu ja vartiossa oleva mestari Pimentovarjo kääntyivät minua kohti.
”Heräsin, enkä nähnyt pointtia nukkumiselle”, puhuin hiljaisella, mutta rauhallisella äänellä. Sulkatassu vain nyökkäsi, mutta Pimentovarjo avasi suunsa.
”Haluatko aloittaa vahtivuorosi jo nyt, niin Sulkatassu pääsee nukkumaan aikaisemmin?” tämä kysyi. Katsahdin Sulkatassuun, jolla näytti olevan jotain asiaa vastaan.
”Kyllä minä voin oman vuoroni loppuun hoitaa”, tämä kuulosti reippaalta, mutta samalla yritti luultavasti todistaa, että pystyisi hoitamaan työnsä. En ollut varma, halusiko hän todistaa minulle vai Pimentovarjolle, mutta ele oli joka tapauksessa kiintoisa. En ollut varma, pidinkö sitä hyvänä vai huonona asiana. Aika lailla molempina.
”Voin valvoa tästä aamuun, joten voimme vahtia kolmistaan hetken aikaa”, lausuin tarkkaan harkitun lauseen. Pimentovarjo mietti.
”Kai se sopii”, tämä lopulta myöntyi. Yritin saada selville, mitä Sulkatassu ajatteli, mutta tämän ilmeitä oli jokseenkin hankala lukea. Asia kiehtoi minua. En pitänyt kissoista, joita pystyi lukemaan kuin kirjaa. Liian tylsää. Pidin haasteista. Istahdin Sulkatassun viereen, mutten liian lähelle.
”Oletko nähnyt mitään?” kysyin tältä. En oikeastaan halunnut keskustella mistään kiinnostavasta Pimentovarjon ollessa lähellä, mutta halusin kipeästi tietää naaraasta lisää.
”En oikeastaan. Valitsemamme paikka on aika hiljainen”, naaras vastasi. Nyökkäsin. Oppilas oli oikeassa. Puiden kahinaa yötuulessa lukuun ottamatta ei metsästä erottunut miltei mitään sen kummempia ääniä. Olimme hetken aikaa hiljaa.
”Miten koulutuksesi edistyy?” Sulkatassu kysyi hetken päästä. Mietin sanavalintaani.
”En ole ollut oppilaana vielä kovin kauaa, joten en ole oppinut vielä kaikkea mahdollista, mutta koulutukseni etenee ihan hyvään tahtiin. Ja mestarini on ihan kunnollinen, vaikka haluaisin tehdä monipuolisempia asioita”, nau’uin. ”Entä sinun koulutuksesi?”
”Se menee hyvin. En malta odottaa, että pääsen koulutukseni loppuun”, tämä virnisti. Nyökkäsin. Istuimme vielä hetken hiljaisuudessa. Se ei kuitenkaan onneksi ollut painostavaa tai kiusallista hiljaisuutta. Enkä kyllä olisi välittänytkään kiusallisesta hiljaisuudesta. En ollut kissa, joka jaksoi välittää sellaisista.
”Nyt on Sulkatassun vuoro mennä nukkumaan”, Pimentovarjo ilmoitti, ja Sulkatassu lähti pesään heilauttaen häntäänsä. Sulkatassun mentyä jäin istumaan Pimentovarjon seuraan hiljaisuudessa.
Haukottelin, kun Sulkatassu ja Sinitassu kömpivät ulos pesästä Hopeaputouksen jäljessä. Nousin seisomaan, ja kävelin hetken ympärilläni verrytelläkseni uupuneita lihaksia. Käännyin mestareiden puoleen.
”Tulevatko Pähkinäkorva ja Varjokarva kohta?” tiedustelin. Pimentovarjo nyökkäsi.
”Heidän pitäisi tulla tänne kohtapuoliin. Me lähdemme nyt oman joukkueemme luokse.” Mestarit lähtivät, ja jäimme hetkeksi yksin.
”Nukuitteko hyvin? Minä ainakin nukuin. Näin unta niistä hienoista valkoisista linnuista”, Sinitassu aloitti keskustelun.
”Nukuin ihan hyvin”, Sulkatassu naukaisi varovaisesti hymyillen. Mumisin osoittaakseni olevani samaa mieltä.
”Mikäköhän seuraava laji on?” Sulkatassu pohti ääneen.
”Toivottavasti jotain, jossa lämpenee”, vastasin hetken miettimisajan jälkeen. Olin vieläkin vähän jähmettynyt yön jäljiltä.
”Toivottavasti pääsemme saalistamaan”, Sinitassu totesi. Kuulin jotain, ja käänsin heti katseeni metsään. Näin mestariemme Varjokarvan ja Pähkinäkorvan lähestyvän.
”Mitä meillä on nyt?” Sulkatassu kysyi heti tuhlaamatta hetkeäkään.
”Seuraava laji on saalistus. Saatte kaikki tämän aamupäivän aikaa saalistaa, ja laskemme saaliinne lopuksi yhteen. Sitten vertaamme niitä muiden joukkueiden saalismääriin. Tässä kisassa voittaa puhtaasti se joukkue, kellä on eniten saaliita. Saalistuksen jälkeen hoidetaan taistelu, johon jokaisesta joukkueesta osallistuu yksi”, Pähkinäkorva ilmoitti. Hyvä. Saalistusta. Pidin saalistuksesta. Jännitin tosin sen jälkeistä taistelua. Saatoin vain toivoa, että Sulkatassu suostuisi taistelemaan, sillä siinä minä olin aivan surkea.
”Koska aloitamme?” kysyin, lihakseni jo valmiina aloittamaan.
”Nyt. Palatkaa auringonhuipun aikaan”, Varjokarva hymähti, ja säntäsimme kaikki eri suuntiin.
Minua harmitti. En ollut löytänyt juuri mitään. Olin saanut yhden hiiren, ja yhden vähän isomman kanin. Kämäinen saalis siihen verrattuna, että olin ihan hyvä saalistamaan. Noh, toivottavasti Sulkatassu ja Sinitassu olivat saaneet hyvin saalista. Sinitassusta en tosin ollut ihan varma, sillä saattoi olla, että tuo oli jäänyt tarkastelemaan jotain ötököitä tai kiviä. Palasin pesäpaikallemme, jossa Sulkatassu jo odottikin kahden mestarin seurassa. Tuo oli saanut hienosti viisi saalista. Minua vähän hävetti. No, ehkä Sulkatassu antaisi minulle anteeksi, koska olin nuorin oppilas.
Sinitassu palasi pian sen jälkeen myös kahden riistaeläimen kanssa. Yhteensä meillä oli yhdeksän saalista. Ei kovin paha. Toivoin vain, että se olisi tarpeeksi.
”Hyvä”, Varjokarva naukaisi.
”Nyt voimme miettiä kaksintaisteluun osallistujia”, kolli jatkoi. Nielaisin.
”Minä en ole hyvä taistelemaan”, tunnustin, ja katsoin Sulkatassua.
//Sulka? Anteeks ku en kirjottanu yhtään siit saalistuksest ku meni moti :’D
//741 sanaa
