Kaamoskukka
Kirjoittaja: Aura
Oli kulunut jo lähes puoli kuuta pentujen, minun pentujeni syntymästä. Pentuja oli syntynyt peräti neljä ja se oli minusta Pimeyden metsän merkki siitä, että minun sukulinjani oli määrä jatkua. Pentujeni synnyttyä olin käynyt pentutarhalla päivittäin. Halusin testata mitkä pennut olivat heikkoja ja kenestä taas saisin seuraajan. Toistaiseksi en ollut vielä oikein tyytyväinen kehenkään, mutta Lillukkapentu vaikutti sisukkaimmalta. Naaras taisteli sammalpallosta aina karvat pörhöllä ja se sai minut tyytyväiseksi. Astelin pentutarhaan rastas leuoissani ja laskin tuomisen heti Hämärähallan käpäliin. Naaras vilkaisi minua kiitollisena ja vilkaisin puolella silmällä kumppaniani. Minun oli pakko ruokkia myös Hämärähallaa, sillä halusin varmistaa pentujeni ravinnon saannin. En halunnut ottaa riskiä sen suhteen, että pennuistani kasvaisi heikkoja rimpuloita.
“Syö. Minä katson pentujeni perään”, mutisin Hämärähallalle ja astelin ketterästi naaraan ylitse. Istahdin keskelle pentutarhaa ja vilkuilin pentuja.
“Tänne sieltä”, murahdin kuuluvasti ja yksi kerrallaan pennut kipittivät pienillä jaloillaan luokseni. Nyökyttelin hyväksyvästi. Olin tehnyt pennuille selväksi, että minun käskyjäni ei kannattanut uhrata. Tiesin, että Hämärähalla ei hyväksyisi fyysistä kurittamista, mutta minä olin asiasta täysin eri mieltä. Rakas kumppanini ei kuitenkaan asiasta tiennyt ja hyvä niin. En halunnut antaa naaraalle mitään aihetta epäilyksiin. Hämärähalla oli niin pehmo..
“Muistatteko te mitä minä kerroin Eloklaanista?” kysyin pennuiltani. Olin päättänyt, että oli parempi opettaa heidät heti pienestä pitäen oikeille tavoille. Jos koulutus jäisi heidän mestareiden vastuulle, he saattaisivat kasvaa kieroon. Ja sitähän minä en sallisi.
“Että.. Että he ovat hiirenaivoja?” Käkipentu miukaisi katse isässään.
“No eihän sanonut! Vaan isä sanoi, että he eivät ansaitse elää”, Vanamopentu miukaisi ja näytti veljelleen kieltää. Myhäilin tyytyväisenä, pentuni olivat selvästi kuunnelleet edes jotain.
“Molemmat olette oikeassa. He ovat hiirenaivoisia, mutta eivät myöskään ansaitse elää”, nyökyttelin tyytyväisenä ja ojensin pennuilleni sammalpallon. Kai he voisivat hieman telmiä.
“Kaamoskukka, muista että he ovat vasta pentuja”, Hämärähalla naukaisi varovaisesti. Loin kumppaniini viilleän katseen. Minun jälkikasvuni kestäisi kyllä kuulla totuuden.
“Syö sinä vain, jätä pentujen huolet minulle”, naukaisin tyynesti. Tiesin, että emot osasivat olla hurjia, jos he kokivat pentujensa olevan vaarassa. Minä en ollut varma olisiko Hämärähallasta uhmaamaan minua, mutta en halunnut ottaa mitään riskiä sen suhteen. Nyt olisi vain parempi pysyä sovussa. Naaras oli jo minun tassuni alla ja en uskonut, että tilanne oli muuttunut mitenkään. Naaras nyökäytti päätään pienesti ja jatkoi tuoresaaliin syömistä.
“Antakaas kun isä näyttää miten sillä sammalpallolla pelataan”, virnistin pennuilleni ja kaappasin sammalpallon Lillukkapennulta. Ajattelin, että pentujen olisi myös hyvä nähdä minusta se rennompi puoli. Se oli ainoa keino rakentaa täysin toimiva luottamus.
KP-boosti käytössä
