Uivelotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Mieleni utuisen verhon läpäisi kirkas, punainen valo, joka muuttui nopeasti mielikuvasta fyysiseksi tuntemukseksi, kivuksi. Räpyttelin silmiäni pöllämystyneenä ja onnistuin kohdistamaan harhailevan katseeni päälläni seisovaan Lokkimieleen, jonka etukäpälä painoi minua kaulasta maata vasten. Tuijotin kollia aukoen suutani kuin nälkäinen linnunpoika. Mitä hiirenpapanaa oli juuri tapahtunut?
“Sinä kuolit”, mestari vastasi päässäni esittämääni kysymykseen. “Eloklaanin väijytys. Heidän parantajansa tappoit sinut.” Tunnistin ironian kollin puheista. Hm, kummallista – luulin sen olleen minun pravuurini, mutta näemmä epäsuoran ivaamisen taito kulki suvussa.
Tunsin yhä haamukäpälän kaulallani, vaikka kolli oli jo noussut pois yltäni. Toinnuttuani alkujärkytyksestä huomasin oloni poikkeuksellisen virkeäksi ja valppaaksi. Sama adrenaaliini ryöppysi suonissani kuten eilispäivänä myyrää jäljittäessäni. Oudolla tavalla pidin siitä tunteesta, jonka pelko minussa aiheutti. Ikään kuin epäkuollut olemukseni olisi saanut jostain aivan uutta virtaa, sillä minusta tuntui yhtäkkiä paljon elävämmältä.
“Mitä siis opit tästä?” Lokkimielen kysymys kuului tavallista kirkkaampana vierestäni. Tällä kertaa minun ei tarvinnut suunnistaa sumussa äänenlähteen luokse, vaan saatoin kääntää katseeni terävöityneempänä suoraan soturiin.
“Että kannattaa pitää aina silmät auki, jotta vihollinen ei pääse yllättämään”, vastasin silmiäni siristäen. Odotin puoliksi mestarin tekevän varoittamatta uuden hyökkäyksen kimppuuni, mutta sen sijaan kolli nyökyttelikin – tulkitakseni – tyytyväisen oloisena päätään.
//Lokki??
