Apilatassu

Kävelin hieman väsyneenä eteenpäin. Aurinko oli tuskin noussut ja jouduin jo harjoituksiin. Lätäkkölemmen mukaan vain sen takia, että meillä olisi metsästyspartio myöhemmin auringonlaskun aikaan ja minun pitäisi kuulemma harjoitella. Haukotus karkasi suupielestäni ja silmäni lipsuivat hetkeksi kiinni. Pudistelin päätäni ja yritin saada keskittymiseni ja kaiken energiani palaamaan, sillä halusin olla kunnollinen oppilas ja Kuolonklaanin täysi soturi. Lätäkkölempi kulki edelläni ja en huomannut naaraassa tippaakaan väsymystä. Lopulta pysähdyimme lehtikuusilaaksossa olevalle aukiolle.
”Keskity tunnistamaan useita hajuja, mieti mikä olisi lähimpänä ja näin ollen helpoin napata ja yritä saada se”, mestarini ohjeet kuultuani nyökkäsin ja aloin haistella ilmaa ja maaperää.
Erotin useita tuttuja tuoksuja. Myyrän voimakas tuoksu tunki nenääni houkuttelevana. Laskeuduin vaanimisasentooni, jota olin eilen harjoitellut Havutassun kanssa. Laskin tassuni niin pehmeästi maahan kuin osasin ja aloin seurata mehukasta tuoksua. Tunsin mestarini katseen, vaikka en sitä nähnytkään. Olin kehittynyt taistelussa paremmin, mutta aioin kehittyä metsästäjäksi, joka toisi aina Kuolonklaanin nälkäisille suille ruokaa. Ajautuessa kuvitelmiini keskittymiseni hieman herpaantui ja olin lähellä astua pienen risun päälle. Onnistuin välttämään kohtalokkaan virheen vain niukin naukin. Lopulta näin pienen otuksen joka söi pientä siementä ja ei keskittynyt tarkasti ympäristöönsä. Hiivin vielä muutaman askeleen lähemmäs myyrää ja loikkasin suoraan eteenpäin. Laskeuduin myyrän päälle ja tapoin sen nopealla puraisulla.
Siirsin nopeasti katseeni perässäni tulleeseen Lätäkkölempeen, joka vain nyökkäsi hyväksyvästi.
”Voisimme keskittyä loikkaasi ja sen ajoittamiseen vielä lisää”, naaras totesi.

Kannoin suussani hiirtä myyrän lisäksi. Aurinko oli noussut korkeammalle, kun palasimme takaisin leiriin. Etsin katseellani vaistomaisesti siskoni. Huomasinkin tämän turkin oppilaiden pesän edustalla. Hän söi oravaa. Laskin saaliini riistakasaan ja kävelin Havutassun luo. Heilautin häntääni tervehdykseksi ja vaistomaisesti siskoni teki samoin. Ei voinut sille mitään vaan suustani karkasi pieni hiljainen tyrskähdys, jonka yritin peittää hännälläni.
”Oliko aikainen herätys?” Havutassu kysyi ja hänen naamallaan oli erikoinen ilme, jota en osannut tulkita.
”Oli. Lätäkkölempi herätti minut auringon ensisäteiden pilkistäessä puiden takaa” sanoin tuhahtaen.
Sanoin asiani kuitenkin äänellä, jonka yritin saada kuulostamaan vitsikkäältä. Arvostin mestariani valtavasti ja hän oli mielestäni paras hoitamaan koulutukseni. Oikeastaan halusin olla hänenlaisensa todella loistava soturi.
”Katajanoki antoi minulle päivän muuten vapaaksi, mutta joudun auringonlaskun metsästyspartioon”, siskoni sanoi.
Sydämeni alkoi läpättää jonkunlaisesta innosta. En saanut viettää riittävästi aikaa siskoni kanssa, koska satuimme aina eri partioihin ja Lätäkkölempi ei ollut pitänyt vielä Katajanoen kanssa meille yhteisharjoituksia.
”Olen samassa partiossa!” Kerroin ja silmäni kiilsivät innosta.
Myös Havutassun ilme muuttui ja tämän naamalle nousi aito hymy, jollaista en ollut pitkään aikaan nähnyt.

Kävelin siskoni vieressä metsässä. Katajanoki kulki takanamme kai varmistaakseen, että pysyimme varmasti mukana. Lätäkkölempi johti joukkoa. Kuljimme kohti lehtikuusilaaksoa – tai niin ainakin oletin koski olin menettänyt suuntavaistoni jatkuvassa pölpötyksessä siskoni kanssa.
”Sitten Katajanoki sanoi ’Ei Havutassu vaan sinun täytyy tehdä se toiselta puolelta!’ Olin ihan raivona ja en suostunut seuraavana auringonnousuna taisteluharjoituksiin!” Havutassu kertoi juuri täysin epäonnistuneesta taisteluharjoituskerrastaan, joka oli kuulemma tapahtunut neljännesosakuu sitten.
Tahtomattani tyrskähdin hiljaa ja aloin nauraa. Yleensä olin muiden seurassa hiljainen kuuntelija, mutta siskoni seurassa olin ehdottomasti erilainen. Itse en keksinyt hauskoja juttuja omista harjoituksistani, koska keskityin aina täysillä vain harjoitteluun ja ohjeiden noudattamiseen. Lätäkkölempi pysähtyi ja ehdin hidastaa vain niukin naukin, etten törmännyt mestariini.
”Nyt kun ollaan saalistamassa jakaudutaan! Havutassu ja Apilatassu menkää Lehtikuusilaaksoon yhdessä saalistamaan ja yrittäkää molemmat napata vähintään kaksi saalista, voitte tehdä myös yhteistyötä.” Mestarini ääni sanoi hetken kuluttua.
Mielestäni oli mahtavaa päästä saalistamaan siskon kanssa yhdessä, mutta minusta oli samalla myös outoa, olimmehan olleet vasta vajaan puolentoista kuun ajan oppilaina jos sitäkään! Nyökkäsin kuitenkin ja lähdin Havutassu ripeästi perässäni Lehtikuusilaaksoon.
”Onko tämä sinustakin hieman erikoista?” Supatin Havutassun korvaan.
Siskoni nyökkäsi nopeasti. Samalla vatsassani velloi kuitenkin jännitys. Aloin haistella ilmaa ja tunsin useiden hajujen syöksyvän nenääni. Annoin epäilysten kadota mieleni perukoille ja aloin seuraamaan oravan hajua. Näin siskoni vain ketunmitan päässä itsestäni vaanimisasennossa. Yritin sysätä kaikki ajatukset pois ja keskittyä tehtävänantoon kuten normaalisti pystyin tekemään. Menin itsekin vaanimisasentoon ja toivoin punaruskean otuksen olevan maankamaralla, sillä puihin kiipeily ei houkutellut. Lätäkkölempi ei nimittäin vielä ollut opettanut minulle kiipeilemisen alkeita kuin teoriatasolla, yksien taisteluharjoitusten päätteeksi.
Lopulta näin oravan syömässä kyyryssä, mutta ympärillä oli useita puita, joihin otus kiipeäisi välittömästi, jos tekisin pienenkin virheen. Jännittyneenä ja hermostuneena astuin pienen risu päälle. Orava valpastui ja katseli ympärilleen. Olin kuitenkin tuulen alapuolella ja se ei nähnyt minua. Huokaisin varovaisesti helpotuksesta. Hiivin pari askelta eteenpäin ja loikkasin oravaa kohti. Hyppyni jäi kuitenkin piirun verran liian lyhyeksi ja orava pinkoi puuhun varoitusäännähtelyn saattelemana.
”Hiirenpapanat soikoon!” Huudahdin harmissani.
Pian pusikko rasahti ja siskoni tuttu naama pilkisti esiin puiden välistä.
”Voisitko olla säikyttelemättä riistaa olin juuri nappaamassa varpusta, kun sinun eläimesi ääni sai sen lentämään pois!” Siskoni turhautunut ääni sai minut voimaan pahoin. En tajunnut olleeni niin lähellä häntä. Yleensä Havutassu rentoutui ja rauhoittui nopeasti, mutta nyt tämän silmät kiiluivat raivosta.
”Anteeksi” Mumisin vaikka se ei selvästi hyödyttänyt tilannetta yhtään.
Havutassu katosi yhdessä silmänräpäyksessä pois näköpiiristäni. Ajatukseni harhailivat ja sain vain yhden hiiren loput säikähtelivät ja kuulin välillä sisareni sihahdukset, jotka saivat minut vain huonolle tuulelle. Emme olleet koskaan riidelleet ja vielä näin pienestä asiasta. Tunsin Havutassun hyvin ja tiesin, että hän edistyi saalistuksessa loistavasti ja oli minua rutkasti parempi.

Palasin paikalle josta hajaannuimme. Havutassu kulki edelläni katsomatta suuntaani lainkaan, Hän oli selvästi hyvin vihainen ja painavan häpeän ja surun alla minuakin alkoi raivostuttaa. Että hän olikin niin pikkumainen!
Olin saanut vain kaksi saalista kaksi hiirtä. Havutassu oli kaikesta töppäilystäni huolimatta napannut kolme pulskaa saalista. Kun yritin katsoa siskooni päin tämä käänsi päänsä vastakkaiseen suuntaan. Lätäkkölempi ja Katajanoki palasivat ja molemmilla oli suussaan yksi saalis.
”Hyvää työtä” Lätäkkölempi kehui minua, kehut tuntuivat kuitenkin hyödyttömiltä, sillä minulla oli niin paha mieli.
Matka takaisin leiriin sujui hiljaisuudessa minun ja Havutassun osalta. Katajanoki ja Lätäkkölempi vaihtoivat pari sanaa keskenään, mutta muuten hekin olivat hiljaa. Leiriin päästyämme Havutassu pudotti nopeasti saaliinsa kasaan ja lähti oppilaiden pesälle. Nyt surun tilalle oli tullut raivoa, Havutassu oli pärjännyt hyvin ja kehtasi olla minulle silti vihainen!
Laskin myös hiireni kasaan, mutta jäin aukiolle vielä hetkeksi. Olin tottunut siihen, että Lätäkkölempi kertoi huomisen suunnitelmat suurin piirtein aina edellisten lopussa.
”Huomenna aurinkohuipun aikaan on taisteluharjoitukset ja ehkä illalla voimme harjoitella kiipeilyn alkeita”, mestarini totesi.
Nyökkäsin ja livahdin itsekin oppilaiden pesään. Halusin puhua asiat selviksi Havutassun kanssa, jotta kaikki olisi huomenna kunnossa. Kun astuin pesään siskoni makasi kerällä omalla paikallaan.
”Havutassu? Voimmeko puhua?” Kysyin yrittäen pitää ääneni rauhallisena.
Siskoni nosti katseensa minuun. Tämän kasvoihin leimahti heti kiukku, joka sai minutkin suuttumaan uudelleen.
”Ei” Siskoni vastasi lyhyesti.
”Havutassu oikeasti, et voi olla noin vihainen noin pienestä!” Sanoin jo äänellä, joka oli sävyltään harmistunut.
”Mi-minä en puhu sinun kanssasi, kun yrität pilata maineeni ja saada minut näyttämään sen takia huonolta!” Havutassun ääni ja jokainen sana tihkui raivoa, joka sai minut kyynelehtimään.
”E-en koskaan yrittäisi mitään sellaista olen siskosi!” sanoin itkuisella äänellä.
”Etkä ole! Olet vain pakkomielteinen siitä että saat olla klaanin paras soturi ja yrität siksi saada minut huonoon valoon! Minä en ole sinulle mitään etkä tosiaankaan ole siskoni!” Havutassun sanat saivat minut lähes ulvomaan tuskasta.
Olin aika varma, että hän vain puhui mitä sattui harminsa takia.
”Si-sinä olet hirveän pikkumainen toheloin saalistaessa, selvä! Mutta pärjäsit silti minua paremmin!” sanoin silmät kyynelissä.
Vastausta odottamatta juoksin pois pesästä aukiolle raittiiseen ilmaan. Silmäni olivat kyynelissä ja itkin. Havutassu ei ollut koskaan suuttunut niin ei koskaan suuttunut niin turhasta ja pienestä asiasta. Kosketus lapaani sai minut kääntämään katseensa Mäntyviikseen. Naaras oli kasvattanut minut ja Havutassun emomme kuoltua. Hän oli aina ollut minulle tuki ja turva, mutta niin oli Havutassukin, ja hän oli saanut minulle pahan olon oman pahanmielensä takia.
”Apilatassu, mikä hätänä?” Mäntyviiksi kysyi.
Katsoin tätä tietämättä, mitä sanoa. Riita jossa olin siskoni kanssa oli täysin typerä ja lähtenytkin liikkeelle typerästä asiasta.
”Saalistaessa ei mennyt kamalan hyvin” kerroin ja niiskutin.
”Mutta näin kun toit kaksi saalista leiriin, mikä vika siinä on?”
”Säikäytin hyvin monta riistaa ja my-myös Havutassun omia. Hän suuttui minulle ja olemme nyt riidelleet täysin turhasta” Kerroin ja kyyneleet valuivat vuolaina poskilleni.
”Apilatassu, sinun ei tarvitse olla surullinen Havutassulla on vain huono päivä ja hän purki asiat väärällä tavalla auringonnousun jälkeen kaikki on hyvin sinunkin pitäisi mennä nukkumaan!” Mäntyviiksi sanoi käskevällä äänellä.
Nyökkäsin ja tungin takaisin pesään. Painauduin omalle paikalleni, mutta en millään meinannut saada unta. Riitely oli kyllä uuvuttavaa ja tunsin väsymyksen, mutta en vain päässyt unimaailmaan.

Havahduin hereille kun Havutassu nousi ylös, tämä oli yhä äkäinen ja vaikka toivotin hyvät huomenet siskoni ei vastannut mitään. Olin nukahtanut ja aurinko loisti kun astelin ulos pesästä. Vielä ei kuitenkaan ollut aurinkohuipun hetki. Huonosti nukutun yön jälkeen Havutassun edelleen jatkuva mökötys sai minut entistä enemmän surulliseksi. Kaikki mihin olin tottunut heitettiin syrjään Havutassun pahan olon toimesta. Harmissani päätin mennä hakemaan aamupalaa. Kasasta otin itselleni päästäisen ja aloin syömään sitä. Ruokahaluni oli kuitenkin kadoksissa, joten närpin ruokaani haluttomana. Ajatukset vyöryivät ja aloin muistella yhteisiä minulle rakkaita muistoja, joissa Havutassukin oli mukana. Muistot tekivät kipeää, mutta en pystynyt lopettamaan. Vasta nähdessäni Lätäkkölemmen tulevan luokseni, nousin seisomaan ja aloin vahvoin kielenvedoin puhdistaa turkkiani, jossa minulla oli taas ahdistavan kuuma. Naaras kuitenkin oli nopea ja turkkini oli avain sammalhipuissa ja takussa hänen saavuttuaan paikalle.
”Huomenta” tervehdin vaitonaisena ja olin yhä ajatuksieni tuskan alla.
”Apilatassu onko kaikki hyvin?” Yllätyin mestarini kysymyksestä, mutta kai olemukseni paljasti, että jokin oli pahasti pielessä.
”Ei” totesin hiljaa, kun en halunnut alkaa selostaa riitaa minun ja Havutassun välissä.
”Mitä on tapahtunut?” Lätäkkölempi kuitenkin kysyi.
Minua alkoi harmittaa, enkä millään olisi jaksanut selostaa tapahtumia mestarilleni. Lopulta päätin, että se oli ainut vaihtoehto ja aloin selostaa nolostuneena minun ja Havutassun riitaa. Lätäkkölempi kuunteli ja hiljaisuus sanojeni loputtua alkoi vaivata minua. Miksi olin mennyt kertomaan tilanteesta, koska nyt harjoitusaikani lyheni aurinkohuippu oli mennyt jo! Kaikki oli Havutassun syytä ja minulla oli sen takia niin paha mieli, johon en osannut vaikuttaa millään keinolla.
En kuullut kunnolla, mitä mestarini puhui, mutta seurasin tätä yhdessä sumussa pois leiristä. Korvissani kohisi ja tajusin vain hämärästi että olimme vedenäärellä. Join vettä pienen hetken, mutta aivoni olivat sumussa, eikä veden virkistävä maku saanut tilannetta muuttumaan.
”Maa kutsuu Apilatassua!” Mestarini ääni sai minut vihdoin avaamaan silmäni ja sumu mielestäni haihtui pois.
”A-anteeksi Lätäkkölempi” sanoin ja katsoin tätä pettyneenä itseeni.
Lätäkkölempi heilautti korvaansa.
”Nyt harjoittelemme kiipeilyä tiedät alkeet teoriassa, mutta et ole kokeillut käytännössä” tajusin pettyneenä, että taisteluharjoitukset oli sivuutettu, mutta en viitsinyt kysyä miksi.

Tartuin kynsilläni puun kaarnaan ja yritin kiivetä ylöspäin. Ensimmäinen tukeva otsa oli hiirenmitan päässä minusta ja todella lähellä maata. Irrotin yhden tassuistani irti puusta vain upottaakseni kynnet ylemmäs. Tein jokaisella tassulla niin vuoron perään.
Kaikki Lätäkkölemmen ohjeet unohtuivat, ja tajusin etten osaa yhtään nousta oksalle ja laskeutuminen ei ollut vaihtoehto, sillä minua olisi nolottanut tulla alas ilman, että pääsisin oksalle ja lisäksi en osannut laskeutua. Kurotin tassullani oksaan ja sain puristettua kynteni sen päälle. Siirsin seuraavan ja tunsin kuinka kynnet puris-
Otteeni lipesi ja pian roikuin yhdellä tassulla puun oksalta. Pudotus ei ollut pitkä, mutta silti paniikki iski minuun. Otteeni kirposi ja putosin maahan reilusti alle ketunmitan verran, mutta kuitenkin yli hännänmitan verran.
Tunsin kipua siinä tassussa jonka varassa roikuin, tunsin kipua kyljessäni ja päässäni, joka tömähti myös. Haistoin veren ja katsoin tassuani. Kynsi oli irronnut ja kynnen paikalta vuoti verta. Lätäkkölempi tuli luokseni ja nosti minut pystyyn.
”Anteeksi kun aiheutan turhaa vaivaa.” Mutisin hiljaa ja tuijotin Lätäkkölempeä pettyneenä itseeni.

//Hupsista unohdin äsken lisätä nimeni

Author: Sarifiina

Olen positiivinen ja aktiivinen 13 v kirjoittaja joka rakastaa juonikuvioiden keksimistä. Mun hahmoista saa helposti seuraa jos se on tilanteessa vapaa.