Nopsaliekki
Juoksukisamme päättyi Mustikkapyörteen täpärään voittoon. Nopeutemme oli selvästi samaa luokkaa, mutta tällä kertaa kestävyys oli ratkaissut räjähtävän lähdon sijaan. Puuskutin ilmaa ja katselin puunrunkosiltaa, jonka seuraavaksi ylittäisimme. Voisimme ensin tasata hieman hengitystämme.
Oli varmasti rankkaa elää peläten vettä, kun se kuitenkin kattoi suuren osan Eloklaanin reviiristä. Vilkaisin Mustikkapyörrettä, jonka silmät kimmelsivät edelleen voitosta. Olin siis onnistunut hieman piristämään tämän mieltä, siitä sain olla ylpeä.
“Taisin voittaa”, hän naukui napauttaen hännällään lapaani ja loikkasi sitten kaatuneelle puunrungolle. Tuon kynnet pureutuivat puuhun, kun hän eteni tottuneesti yli joen. Seurasin perässä vastaamatta, sillä jouduin edelleen keskittymään hengitykseeni. Sydämeni löi niin voimakkaasti välillä, että henki tuntui tarttuvan kiinni kurkkuun ennen keuhkoihin asti kulkemista.
Sisäinen ristiriitani repi minua kahteen suuntaan. Samaan aikaan halusin pysytellä hyvällä päällä enkä miettiä mahdollisia valintojani juuri nyt. Parempi vaihtoehto olisi pysytellä hiljaa leiriin asti ja viettää sitten aikaa yksin ajatellen asiaa. En halunnut tehdä väärää päätöstä, jos se saattaisi satuttaa sekä minua, että minulle ennestään tärkeitä ystäviä.
Leiriin palattuamme ilmoittauduin auringonlaskun aikaan lähtevään partioon. Käärmekulta ilmoitti lähtevänsä siihen itse, joten ajattelin tilaisuuden olevan hyvä myös häneen tutustumisen kannalta. Tottakai priorisoisin partiossa soturintehtäväni, mutta jos voisin samalla vaihtaa pari sanaa varapäällikön kanssa, en voisi jättää tilaisuutta käyttämättä.
//Käärme? Ota Kärpsy mukaan tohon partioon 🙂
