Katajanoki
Harakkahaave ei tuntunut aluksi lähes uskovan, että tosissani pyysin häntä kumppanikseni, mutta lopulta pyysi saavansa miettiä asiaa. Minulle sillä ei ollut niin väliä miettisikö hän asiaa vai eikö, sillä halusin vain vastauksen. Tarvitsin kumppanin isäni mieliksi ja toivoin kovasti, että Harakkahaave pohdintansa jälkeen päätyisi siihen tulokseen, että suostuisi ryhtyä kumppanikseni.
“No, oliko sinulla ajatuksia harjoituksillemme?” Harakkahaave kysyi viitaten Havutassuun, joka kulki edelleen vaitonaisena takanamme ja vilkuili puita ja taivasta kuin niillä olisi salaisuuksia. Olisin muuten pohtinut millaisia salaisuuksia puut todella pitäisivät, mutta ne eivät olleet eläviä olentoja, joilla oli tietoisuus, joten päätin olla syventymättä siihen ajatukseen.
Nyökkäsin vastaukseksi kollin kysymykseen. En kuitenkaan sanonut mitään, vaikka se oli varmaanki mitä minun olisi kuulunut tehdä. Jatkoin vain matkaa hiljaa kollin vierellä. Päästyäni lehtikuusilaakson rajalle pysähdyin ja käännyin Havutassun puoleen.
“Käyn nappaamassa saaliseläimen ja jään kuljeskelemaan sen lähistölle Harakkahaaveen kanssa. Leiki, että olemme kettuja. Tehtäväsi on etsiä meidät ja ajaa meidät tiehemme. Saat lisäpisteitä saaliin viemisestä kokonaisena”, sanoin oppilaalleni ja käänsin sitten katseeni Harakkahaaveeseen odottaen jotain myöntyvää vastausta sen merkiksi, että suunnitelma kelpasi hänelle. Olin ajatellut, että pieni leikki voisi olla hauska ajatus. Ketut olivat oikea uhka ja kaksi soturia olisi hyvä vertaus ketun kohtaamisen vaikeudesta. Saaliseläin oli mukana suunnitelmassani vain, koska ajattelin sen olevan hauska lisäys.
Käännyin heilauttaen häntääni Harakkahaavelle merkiksi seurata ja lähdin talsimaan sinne, missä haistoin myyrän tuoreen hajun.
//Harava?
