Käärmekulta
Nopsaliekki selitti siitä, miten hänen perheensä oli klaanin ulkopuolelta ja vasta silloin muistin sen itsekin. Nopsaliekki tosiaan ei ollut täysiverinen eloklaanilainen. Olin tyystin unohtanut asian, sillä hän tuntui jo olevan niin luontevasti osa klaania.
Kolli pahoitteli siitä, ettei voisi olla sellaiseksi avuksi kuin tahdoin ja kertoi pärjäävänsä kuitenkin hyvin klaanin tuella. Sitten hän viittasi vielä Kärpässointuun ja mainitsi kumppanini. Pudistelin hänelle hieman päätäni.
“Ei, olit kyllä avuksi. Tilanteemme eivät ole ehkä samat, mutta ainakin osaan laittaa asioita nyt mahdollisesti paremmin perspektiiviin”, naukaisin kiitollisena kollille, vaikka hänen kertomuksensa ei todella ollut ollut aivan sellainen kuin olisin toivonut. Vastaus kuitenkin kelpasi minulle. Mitä kissa perheelleen mahtoi.
“Toisinaan tämä kaikki tuntuu vain niin hankalalta ja kummalta, kun ajattelee että olenhan tilanteessa vasta ensi kertaa kuitenkin. Lisäksi, olemme kaikki erilaisia kissoja, ehkä minun vain pitäisi hyväksyä, että samat asiat ja tavat eivät päde kaikkiin kissoihin”, naukaisin ja vilkaisin taas Kärpässoinnun suuntaan. Hän oli jo niin itsenäinen ja hiljainen. Olisin voinut milloin vain verrata esimerkiksi Lehtomyrskyn pentuihin, jotka tuntuivat useimmiten olleen paljon läheisempiä vanhempiensa kanssa. Naaras oli vain kuollut traagisesti, joten nuoremmalla pentueella oli ollut vain isänsä, joka hänkin oli nyt poissa. Pohdin näkisinkö joskus Lehtomyrskyn unessani, jos sellaisen saisin. Tai ehkä, jos koskaan pääsisin päälliköksi, voisin saada häneltä yhden hengistäni.
“Olet kai kuitenkin viihtynyt Eloklaanissa hyvin? Oletko jo ehtinyt lähentyä useitakin eloklaanilaisia? Ystävät ovat tärkeitä ja suuri tuki”, naukaisin kuin olisin yhtäkkiä saanut jostain viisautta, jota en oikeasti omistanut.
//Nopsa?
