Harakkahaave
Katajanoen ohjeistus ennen harjoituksen aloittamista toi mieleeni Loiskevarjon. Naaras erosi kuitenkin paljon minun muistikuviini juurtuneesta kollista, jonka sanat olivat olleet vastahakoisia ja syyttäviä. Lähes aina syy oli heitetty minun lavoilleni, vaikka olinkin ollut vasta oppilas enkä voinut tietää etukäteen opetettavia asioita.
Tassutellessamme pois päin Havutassusta ehdin nähdä tämän pohtivan ilmeen. Nuorukainen keksisi varmasti hyvän suunnitelman meidän kiinni ottamiseksi. Kiristin tahtiani pysyäkseni Katajanoen rinnalla, kun tämä lähti nopeahtkoon harppailuun aluskasvillisuuden sekaan.
Tullessamme hieman aukeammalle alueelle vaistoni käskivät pysähtymään. Myös Katajanoki hiljensi kulkuaan, mutta hänen huomionsa oli kiinnittynyt jo niityn toiselle puolen. Päätin etsiä itse jotain napattavaa, koska naarassoturi ei ollut maininnut tarvitsevansa apua enkä halunnut tunkeilla tämän nappaukseen turhaan etenkään hänen romanttisten aikeidensa torjumisen jälkeen.
Keskityin maistelemaan ilmaa, mutta lehtisateen märkyys tuntui ympärilläni niin voimakkaana etten juuri erottanut saaliseläinten jälkiä. En ollut mikään mahtisaalistaja. Ehkä minun pitäisi vain tyytyä kohtalooni ja odottaa Katajanoen paluuta.
Pian naaras jo palasikin pulska myyrä hampaissaan. Viherlehti oli tehnyt hyvää myös metsässä asustaville otuksille kissojen lisäksi ja sen huomasi. Myyrän mehukkaat aromit pyrkivät sieraimiini jopa sadetta enteilevän kostean ilman lävitse. Nuolaisin huuliani ja huokaisin.
“En ehtinyt napata mitään tuoresaaliskasasta aamulla. Luuletko, että voimme syödä tuon harjoitusten jälkeen?” haaveilin jo miltei maistaen lihan ja veren suussani. Mikään ei ollut parempaa kuin vasta napattu riista!
Katajanoki ei kuitenkaan vastannut. Hän heilautti häntäänsä merkiksi luikkia pakoon tiheämpään aluskasvillisuuteen. Seurasin naarasta kuuliaisesti ja vasta jälkeenpäin käännyin katsomaan ja näin Havutassun, joka kulki nenä maassa kiinni jälkiämme etsien.
Näin kosteana päivänä jäljet katoaisivat nopeasti etenkin, jos sade osuisi kohdallemme. Naaraan täytyisi siis olla nopea ja käyttää järkeään. Täydellinen haaste oppilaalle, ajattelin. Havutassu oppisi varmasti paljon Katajanoen käsittelyssä.
“Hiirenpapanat!” Havutassun kiljaisu kuului yhtäkkiä hyvinkin läheltä. Vilkaisimme toisiamme Katajanoen kanssa. Oliko naaras voinut asettaa meille ansan, jotta lähtisimme itse etsimään häntä? Se olisi kyllä kerrassaan oivallinen taktiikka!
//Kataja?
