Leimusilmä

Leimusilmä huomasi viivyttelevänsä matkalla pentutarhaan. Hän oli juuri palannut Kuuluolalta kysymästä neuvoja esi-isiltä, mutta vastaus ei ollut ollut sitä, mitä hän oli toivonut. Hänen oli vaikea hyväksyä avuttomuuden tunnetta, joka hänet oli vallannut sen jälkeen. Kuinka hän voisi kertoa kuolemansairaalle kissalle, että edes Tähtiklaani ei osannut auttaa tätä?
Parantajakolli työntyi sisälle hämärään pesään, jossa Kimalaistoive oli häntä vastassa. Kolmijalkainen naaras kampesi itsensä vapisten istualteen ja katsoi häntä suoraan silmiin. Leimusilmä tiesi ikikuningattaren etsivän vastauksia hänen ilmeestään, eikä hänellä ollut voimia piilottaa niitä tältä.
Toivo Kimalaistoiveen silmissä himmeni, kun tämä naukui: “Parannuskeinoa ei ole, eihän? Tähtiklaanikaan ei voi auttaa minua?”
Leimusilmä seisoi hetken paikoillaan mitään sanomatta. Hän katsoi naarasta syvän surun vallassa. Hänestä tuntui että hän oli pettänyt kuningattaren ja koko tämän perheen. Mutta jos hän jotakin oli oppinut vuosien varrella parantajana työskennellessään, niin se oli se, että kaikkia ei voinut pelastaa.
“Olen kamalan pahoillani, Kimalaistoive”, Leimusilmä maukui lopulta ääni syyllisyydentunnosta käheänä. “Minä menin tapaamaan Tähtiklaania, mutta kukaan ei vastannut minulle. Yritin vaikka kuinka kauan, mutta viesti ei voisi olla selkeämpi – esi-isät eivät voi auttaa tässä asiassa.”

//Kimmo? 🙁

Author: EmppuOmppu

.