Kuutamolaine

Kuutamolaine uskalsi hengittää kevyemmin kun leiri jäi hänen taakseen. Käärmekulta oli laittanut hänet metsästyspartioon, ja sen verukkeella hän oli onnistunut välttymään Virnakukan päivittäiseltä kuulustelulta siitä, kenen tai keiden kanssa hän vietti vapaa-aikaansa silloin kun ei ollut kumppaninsa kanssa. Virnakukasta oli tullut koko ajan päällekäyvämpi, eikä naaras tuntunut luottavan häneen lainkaan. Siksi partioista ja muista soturin velvollisuuksista oli tullut hänelle tärkeä pakokeino pois naaraan seurasta.
Jotta elämä ei kuitenkaan olisi liian helppoa, kohtalo oli päättänyt laittaa hänet samaan partioon entisen parhaan ystävänsä, Talvikkitakun, kanssa. Onneksi he olivat saalistamassa – sen verukkeella hän voisi kadota omille teilleen heti tilaisuuden tullen, eikä hänen tarvitsisi miettiä Virnakukkaa tai Talvikkitakkua.
Partion hajaannuttua etsimään saalista Kuutamolaine pysähtyi hetkeksi nauttimaan metsän hiljaisuudesta. Harmaalta taivaalta tihkutti vettä, mutta se ei haitannut soturitarta. Hän päinvastoin nautti siitä, miten se jäi helmeilemään hänen mustavalkoiselle turkilleen pienen pieninä pisaroina ja valui hänen viiksiään pitkin.
*Voisinpa jäädä tänne koko päiväksi*, hän huokaisi mielessään ja höristi sitten korviaan ja yritti keskittyä saalistamiseen. Pikkueläinten rapistelun sijaan hänen korviinsa kantautuikin kamalaa sadattelua. Valitettavasti hän tiesi heti, kenelle ääni kuului.
Kuutamolaine seurasi noitumista, kunnes löysi kissan punertavan takapään pilkistävän esiin puunjuurakosta. Kukapa muukaan olisi ollut yhtä typerä ja saanut itsensä jumiin puunjuurakkoon kuin klaanissa yleisenä hämminginaiheuttajana tunnettu Talvikkitakku.
Varsin tyypillistä Talvikkitakkua – kieltäytyä avusta kun sitä tarjotaan. Kuutamolaineella ei ollut aikaa eikä malttia ruveta maanittelemaan aikuista kissaa suostumaan ottamaan apua vastaan. Hän oli juuri aikeissa jättää naaraan pärjäämään omillaan, kun tämä yhtäkkiä myönsi olevansa jumissa – ja että tällä oli multaa korvissa.
Kuutamolaine huokaisi äänekkäästi tarkoituksella ja tassutti punertavan soturin viereen tutkimaan tilannetta tarkemmin. Hän voisi yrittää kiskoa Talvikkitakun ulos hännästä, mutta se A) kävisi varmasti kipeää ja B) ei välttämättä toimisi. Hän yritti lähestyä ongelmaa toisesta kulmasta.
“Yritän kaivaa maata altasi, jotta mahdut liikkumaan paremmin. Tässä saattaa kestää hetki.”
Ja niin siinä kestikin. Siinä kesti niin kauan, että Kuutamolaineelle ehti iskeä jo epätoivo ja hän harkitsi vakavissaan kiskovansa naaraan ulos vaikka väkivalloin. Mutta lopulta Talvikkitakulla oli tarpeeksi liikkumavaraa peruuttaa jumista ulos omin avuin.
Kuutamolaine lysähti istumaan kynnet hellinä kaivamisesta. Hän katsoi Talvikkitakkua, jonka turkki oli aivan mullan peitossa – korvat mukaan lukien.
“Pöhkö karvapallo”, Kuutamolaine tuhahti soturitoverilleen ja kumartui eteenpäin. “Leikitkö myyrää vai kuvittelitko oikeasti mahtuvasi tuonne sisään?”

//Tale??? Kuutti voi auttaa ensi tarinassa puhdistamaan multaa Talen korvista 😉

Author: EmppuOmppu

.