Kujekulta
Kujekullan päivä oli sujunut niin tavanomaisesti, että se olisi voinut olla kenen tahansa perheellisen kissan päivä. Ja siinä missä Kujekulta oli aiemmin kaivannut vauhtia ja vaihtuvia vaarallisia tilanteita, niin tällä hetkellä naaras halusi elää mahdollisimman tasaista elämää ilman sen suurempia draamoja. Sen takia naaras oli pysytellyt tiukasti Järviloisteen lähellä, vaikka henkisesti naaraan sydän tuntuikin olevan vähintään yhtä tiukasti Noran luona. Naaraassa oli jotain niin kovin kiellettyä ja kiehtovaa… Mutta Kujekulta oli Eloklaanissa, siellä missä hänen perheensä oli. Nora ei ollut täällä ja ehkä niin oli parempi. Ruskeankirjava naaras ei nimittäin tiennyt mitä hän tekisi, jos molemmat kissat olisivat hänen tassujensa ulottuvuudella. Nora ei palaisi metsään vielä hetkeen, joten Kujekullalla olisi vielä hetki aikaa miettiä mitä hän tekisi. Naaras todella halusi lähteä Noran luokse, mutta hän ei myöskään halunnut rikkoa perhettään. Muurahaistassun arvomaailma ja käyttäytyminen huoletti naarasta. Mitä jos hänen lähtö saisi kollin käyttäytymään entistä arvaamattomammin? Rusakkotassukin oli saanut Korppitähdeltä rangaistuksen ja naaraan soturinimitys viivästyisi. Kujekulta pelkäsi olleensa huono emo ja tämä kaikki oli hänen syytään. Järviloistekin oli epäsuorasti vihjannut niin. Vatsaa kalvava nälkä oli ajanut Kujekullan tuoresaaliskasan äärelle. Vielä hetken he saisivat nauttia sen antimista. Pian lumi peittäisi metsän kylmään vaippaansa ja riista pysyttelisi omissa koloissaan. Ei enää pulskia jäniksiä tai valinnanvapautta. Kujekulta pudisteli päätään. Pitäisi osata elää hetkessä.
“Kappas, hei Sirupentu”, naarassoturi tervehti hymy huulillaan. Pentu oli entinen erakko, Kimalaistoiveen suojatti ja ottotytär. Kujekullasta pentu näytti aika vanhalta, vähintään oppilaan ikäiseltä. Miksiköhän Korppitähti ei ollut nimittänyt häntä jo oppilaaksi? Eikö Sirupennun olisi hyvä päästä kiinni Eloklaanin tapoihin ennen kylmien säiden tuloa? Kujekulta tuhahti. Mitä Korppitähdeltä voisi odottaa, eihän naaras ollut edes osannut nimittää sopivaa varapäällikköä.
“Odotatko oppilaaksi pääsyä innoissasi? Kenet sinä haluaisit mestariksesi?” Kujekulta kysyi nuorikolta hymyillen. Sirupennun onneksi Eloklaani oli täynnä hyviä mestariehdokkaita ja kenties jopa hän saisi kunnian kouluttaa pennusta kunniallisen soturin, josta Eloklaani voisi olla ylpeä. Se vasta olisikin jotain.
//Siru?
