Uiveloyö

Oli kohtaloa, että minä ja Susimieli olimme löytäneet toisemme. Parisen kuuta sitten hän oli pelastanut minut Virtaviiman kynsistä, ja sen jälkeen huomasin hakeutuneeni hänen seuraansa yhä useammin. Susimieli kiehtoi minua aivan uudenlaisella tavalla – en ollut koskaan tuntenut näin ketään toista kohtaan.
Lokkimielen ja Katajanoen lisäksi en tiennyt muita kissoja, joiden kanssa viettää aikaa. Kaikki oli muuttunut, kun Susimieli oli astunut kuvioihin. Meissä oli yllättävän paljon samaa, mitä ei olisi päältä päin uskonut.
Nytkin suurikorvainen kolli oli etsiytynyt seuraani mukanaan tuomisia. Ihan vesi kihosi kielelle, kun tuoreen varpusen haju leijaili nenääni. Sen lisäksi Susimieli oli tuonut kiinnostavan oloisen lehtikäärön, jonka sisällä hajusta päätellen oli jonkinlaisia yrttejä. Melkein olin hyrähtää kehräämään – Susimieli tiesi minut niin hyvin.
“Kernaasti”, vastasin hermostuneesti paikallaan steppaavalle toverilleni. “Nämä alkavat olla viimeisiä yrttejä ennen routaa. Mistä löysit ne?” Kumarruin nuuhkimaan lehtikääröä tarkemmin ja raotin sen reunaa nähdäkseni, mitä se piti sisällään. Susimieli oli niitä harvoja kissoja – Sumutuulen lisäksi tietty – joka ymmärsi yrttien päälle. Noissa hentoisissa lehdissä oli yllättävän paljon voimaa oikeissa käpälissä.

//Susi? 😀

Author: EmppuOmppu

.