Susimieli
Susimieli nyökäytti päätään muutaman kerran. Uiveloyö oli oikeassa. Pian heillä ei olisi enää tuoreita yrttejä mitä tutkia. Kolli oli joskus kuullut Sumutuulen mainitsevan kaksijalkojen osaavan kasvattaa yrttejä lehtikadonkin aikaan. Ajatus oli kollista jokseenkin luonnoton, mutta kiehtova. Mitenköhän he tekivät sen? Kaksijalat olivat kyllä muutenkin omituisia, kolli pelkäsi heitä. Kylmäliekkikin oli kuollut heidän vuokseen. Ajatus isästä nosti palan Susimielen kurkkuun. Harmaaturkkinen olisi varmasti pitänyt Uiveloyöstä. Suurikorvainen käänsi kuitenkin katseensa taas toverinsa puoleen ja hymyili kömpelöä, omintakeista hymyään.
“Muistatko kun kerroin emoni Huomenkyyhkyn kätköstä?” Susimieli kysyi Uiveloyöltä. Naaras mietti hetken ja nyökkäsi sitten. Susimielen korvat liikkuivat varovaisesti. Hänestä tuntui hyvältä, että tummaturkkinen oli muistanut hänen kertomia asioita. Monet kissat tuntuivat unohtavan Susimielen pulinat heti. Mutta Uiveloyö oli kuunnellut häntä.
“Sinä lupasit viedä minut sinne.”
Niin Susimieli oli todella luvannut ja kolli ei myöskään ollut sellaista sorttia, joka pettäisi lupauksensa. Paikka oli soturille tärkeä ja hän oli pelännyt, että naaras paljastuisi samanlaiseksi kuin muutkin – naureskelevaksi ja halveksuvaksi. Mutta nyt kun hän oli oppinut tuntemaan naaraan, hän tiesi ettei Uiveloyö tekisi ikinä mitään niin julmaa. Naaras oli todella erilainen ja ainoastaan hyvällä tapaa.
“Ne lö-löytyivät sen puun juurelta”, Susimieli paljasti ja kompuroi sanoissaan, “veisin sinut sinne ilomielin, jos haluat tulla kanssani.”
“J-ja tiesitkö, että kaksijalat osaavat kasvattaa yrttejä milloin vain? Sumutuuli kertoi! Olisi hienoa nähdä ne le-lehtikadon aikaan”, kolli lisäsi vielä. Ei hän kyllä varmaan uskaltaisi käydä kaksijalkalassa, sehän voisi olla vaarallista. Ja Jääviilto varmaan teloittaisi veljenpoikansa, jos saisi hänet kiinni retkiltään. Silti Susimieli ei saanut sammutettua ajatusta lehtikadon aikaisten yrttien näkemisestä. Oli hänelläkin haaveet.
//Uikku? 😀
