Uiveloyö

“Haluaisin kovasti nähdä sen paikan.” Ilmeestäni ei ehkä olisi voinut päätellä sitä, mutta olin oikeasti innoissani Susimielen salaisesta kätköstä, jonka tämä oli luvannut näyttää minulle. Susimieli ja Susimielen perhe eivät olleet niin kuin muut kuolonklaanilaiset – he eivät olleet lainkaan niin kuin vanhempani, joiden tärkein tavoite elämässä oli olla arvostettuja sotureita. Sitä he varmaan toivoivat minultakin, mutta minussa oli jokin sisäänrakennettu ominaisuus, joka esti minua olemasta sitä, mitä muut halusivat minun olevan.
“Voimme lähteä sitten kun olemme syöneet”, naukuni pysyi edelleen rauhallisena eikä suupielilläni näkynyt hymynkarettakaan, mutta niskakarvani aaltoilivat malttamattomasti.
Olin aikeissa kysyä Susimieleltä kaksijalkojen kasvattamista yrteistä, jotka kolli oli maininnut, mutta meidät keskeytettiin.
“Uiveloyö! Susimieli!” Käänsin katseeni Aaltosalamaan, joka hölkytti meitä kohti enoni Tattihalla kannoillaan. “Olemme lähdössä saalistamaan. Tulisitteko mukaan?” Emoni pysähtyi eteemme ja katseli meitä odottavasti oransseilla silmillään.
Totta puhuen minua ei olisi kiinnostanut pätkääkään mennä. Mutta toisaalta, osa minusta halusi nähdä, miten Aaltosalama suhtautuisi Susimieleen kun viettäisimme aikaa yhdessä. Emoni oli yrittänyt lähestyä minua asiasta jo pariin kertaan, ja joka kerralla hän oli yrittänyt urkkia, mikä minun suhteeni Susimieleen oikein oli. Kenties naaras lopettaisi typerän kyselemisen, jos saisi nähdä itse.
“Mitä sanot?” Vilkaisin Susimieleen ja odotin hänen sanovan mielipiteensä.

//Susi?!?

Author: EmppuOmppu

.