Susimieli
Susimieli hölkötteli Uiveloyön sukulaisten, Aaltosalaman ja Tattihallan kannoilla. Kollia hermostutti. Aaltosalama vaikutti hänestä oikeastaan todella pelottavalta, vaikka naaras ei ollut mitään verrattuna Varissulkaan, tuon kumppaniin. Susimieli muisti joskus jekuttaneensa Salamasielun kanssa Varissulkaa. He olivat pudottaneet lumet harmaaturkkisen kollin niskaan eikä Varissulka ollut varsinaisesti asiasta ilahtunut. Kolli katseli Aaltosalamaa varovaisesti kulmiensa alta. Olikohan naaras kuullut kumppaniltaan siitä? Ei Susimielen ollut tarkoitus pahoittaa Varissulan mieltä, hän oli luullut kollin olevan asiassa ihan mukana. Susimieli kuunteli puolella korvalla Aaltosalaman ja Uiveloyön keskustelua. Naaraan vastaukset kuulostivat lyhyiltä. Susimieli ei kuitenkaan jaksanut keskittyä muihin kissoihin täysillä, vaan antoi ajatustensa vaellella tuntemattomilla mailla.
“Tu- tuolta minä ne yrtit löysin”, Susimieli naukaisi eleettömästi ja osoitti Huomenkyyhkyn entistä piilopaikkaa. Uiveloyö vastasi taas jotain, mutta Susimielen nenään oli leijaillut jokin mehevä tuoksu; jänis.
“Täällä jossain on jänis. Miminä voin etsiä sen”, kolli sopersi hiljaa ja katsahti muihin kissoihin ystävällinen, mutta hieman hukassa oleva ilme kasvoillaan. Aaltosalama vilkaisi kollia hieman tylysti ja sai Susimielen korvat painumaan luimuun. Olikohan hän keskeyttänyt jotain vai oliko Aaltosalama ehtinyt haistaa sen jäniksen ensin?
“Jo-jos si-siis vain sopii…”, Susimieli naukui lähes kuiskaten. Kollista monet soturit olivat vain niin pelottavia! Uiveloyö oli yksi harvoista kissoista, joka ei ollut niin pelottava. Hassua kyllä, Salamasielu oli myös toinen sellainen kissa. Kolli oli varsin mukava! Hän ei ehkä aina ymmärtänyt Salamasielun kaikkia juttuja, muttei kolli vaikuttanut niin tuomitsevalta.
//Uikku? 😮
