Hellehehku
Hellehehku katseli kauempaa kun Kimalaistoive suki vimmatusti vastanimitetyn Pörriäissurman kasvoja. Kimalaistoive oli aina vaikuttanut niin tunteelliselta, toki vain ja ainoastaan hyvällä tapaa.
“Voi Pörriäissurma, sinusta on kasvanut niin iso! Vaikka minulle kyllä olet edelleen pieni Pörriäispentuni”, Kimalaistoive kehräsi ja suki kollin korvia hänen yrittäessä väistellä.
“Emoo! Sekaat mun turkin”, Pörriäissurma naukui ja vastusteli Kimalaistoiven voimakkaita sukaisuja. Hellehehku virnisti. Jos hän olisi tuon hetken voinut taltioida, niin hän olisi voinut kiusata toveriaan tuosta myöhemminkin. Toki pelkästään rakkaudella, kyllähän Pörriäissurma sen tiesi! Lopulta Kimalaistoive osoitti Hellehehkun suuntaan, naukaisi jotain ja poistui sitten pentutarhan suuntaan. Hellehehku tassutteli ystävänsä luokse ja tuuppasi tuota voimakkaalla pukkaisulla kylkeen.
“No, nyt sinäkin olet vihdoin soturi!” punaturkkinen naukaisi hyväntuulisena. Pörriäissurma tuhahti ja pyöräytti leikkisästi silmiään.
“Ja joudun tulemaan soturien pesään kuuntelemaan sinun kuorsaustasi? Kattia kanssa!” Pörriäissurma virnuili ja suki etukäpäläänsä. Hellehehku ei malttanut odottaa, että he pääsisivät yhdessä seikkailemaan.
“No, milloin me oikeasti näytämme Kuolonklaanille? Minä olen kehittänyt muutamia liikkeitä ja sinun on nähtävä ne! Isäni näytti minulle VEDESSÄ harjoitettavia liikkeitä ja sitä ne rotanaivot eivät kyllä osaa odottaa!” Hellehehku kertoi rinta röyheänä ja silmät sädehtien.
“Ja arvaa mitä? Lieskakajo ehdotti, että me, hän ja Irvikita voisimme mennä joku päivä yhdessä harjoittelemaan!” kolli ei malttanut pysyä turkissaan. Tästä alkaisi heidän elämänsä paras jakso!
//Pörtsi? B)
