Hämärähalla
Kuinka kauniita lehtisateen kellastuneet lehdet olivatkaan. Kahisivatkin niin mukavasti tassujen alla. Hämärähalla loikkasi puunrungon ylitse ketterästi ja jatkoi matkaansa syvemmälle metsään. Sade piiskasi naaraan selkää ja sai hänet luimistamaan korviaan. Hämärähalla ja Pyräkkäpiru olivat pitäneet entistä tiiviimmin yhtä, sillä Kaamoskukka… hän oli vaikuttanut hyväksyneen asian. Ja siitä ruskeankirjava naaras todella yllättynyt. Pyräkkäpiru tuntui epäilevän veljensä aikeita, mutta Hämärähalla halusi antaa kollille vielä viimeisen mahdollisuuden. Ehkä he olivat vain olleet epäsopivat kumppanit toisillensa ja ehkä-! Naaras kyllä tiesi mitä mieltä kumppaninsa veli oli tästä kaikesta jossittelusta ja tiesi mitä hänen pitäisi kaiken järjen mukaan ajatella. Kaamoskukka oli vain ollut viime aikoina niin tyyni, että Hämärähalla oli suorastaan yllättynyt. Naaras kapusi ketterästi lähimpään puuhun ja jäi tiirailemaan maisemia korvat hörössä. He olivat jopa viettäneet viime aikoina hieman aikaa yhdessä, jopa ilman pentujaan. Hämärähallan vatsaa kouraisi. Pentujensa ajattelu sai hänelle suorastaan fyysisen pahoinvoinnin, sillä se sai hänet ajattelemaan Lillukkalempeä. Hänen nuorin tyttärensä oli niin kovin fiksu ja sillä oli ikävä kyllä myös omat haittapuolensa. Lillukkalempi nimittäin tuntui ymmärtäneen millainen kissa Kaamoskukka todellisuudessa oli. Ja se ei ollut Hämärähallasta hyvä asia. Hän nimittäin joutui välttelemään Lillukkalempeä, jotta Kaamoskukka ei saisi mitään vihiä hänen suunnitelmastaan. Mutta ehkä sille suunnitelmalle ei olisi tarvetta, jos Kaamoskukka todella olisi muuttunut?
Hämärähallan palattua leiriin, kuu oli ollut jo noussut korkealle. Naaras hipsi hiljaa soturien pesään ja varoi astumasta muiden kissojen hännille. Hän käpertyi sammalpedilleen ja yritti olla mahdollisimman hiljaa, jotta hän ei herättäisi Kaamoskukkaa. Kolli oli kuitenkin hereillä.
“Missä sinä olit näin myöhään?” kolli kysyi viileästi ja painautui aivan naaraan turkkiin kiinni. Yhtäkkiä pesän lämpötila oli laskenut pakkasen puolelle ja samassa naarassoturi muisti millainen Kaamoskukka oli. Hän oli juuri tuollainen.
“Minä olin kävelyllä ja kävin samalla saalistamassa”, ruskeankirjava vastasi hiljaisella äänellä. Kuiden kuluessa hänestä oli kehittynyt varsin taitava valehtelija. Kaamoskukka kääntyi sammalillaan ja tarkkaili kumppaniaan katseellaan.
“Sinä et tuoksu riistalta”, hän naukaisi lyhyesti ja käänsi kumppanilleen jälleen selkänsä. Hämärähalla tunsi itsensä niin tyhmäksi. Tietenkin kolli huomasi kaikki mahdolliset pienet yksityiskohdat. Kaamoskukka osasi valehtelun jalon taidon niin taitavasti, että tietenkin hän huomasi milloin joku muu valehteli. Hämärähalla ei vastannut enää mitään, vaan sulki silmänsä ja toivoi lipuvansa Höyhensaarille, jossa hän voisi olla vapaa.
Naaras nousi kumppaninsa viereltä ja vilkaisi kollia hapan ilme kasvoillaan. Kaamoskukka oli hänen onnekseen todella aamu-uninen eikä todellakaan noussut aikaisin, jos siihen ei ollut syytä. Eikä siihen usein ollutkaan, sillä kolli sai aika usein keploteltua Vanamovirran tilalleen aamupartioon. Naaras suorastaan palvoi isäänsä ja olisi tehnyt mitä tahansa saadakseen tuon huomion. Naaras pudisteli päätään. Ei se Vanamovirran vika ollut. Vaihtelihan hänen omat tunteensakin jatkuvasti eikä hän tiennyt mihin uskoa. Joskus se oli Kaamoskukka, joskus Pyräkkäpiru. Kauaa Hämärähalla ei ehtinyt nauttia kirpeästä aamuauringosta, sillä Rosmariinikynsi lähestyi häntä mielessään saalistaminen. Naaraan ehdotus tuli oikeastaan tarpeeseen. Mikä olisikaan sen parempaa, kun unihiekkojen karistaminen kasteisella maalla? Hämärähalla väläytti klaanitoverilleen lämpimän hymyn.
“Hei, Rosmariinikynsi. Lähtisin todella mielelläni mukaanne”, naaras naukaisi hyväntuulisesti ja sukaisi pyörteelle kääntyneen rintaturkkinsa mahdollisimman suoraksi. Harmaaturkkinen naaras nyökäytti päätään ja ohjasi Hämärähallan oppilaansa luokse.
“Vaskitsatassu, hyvää huomenta”, Hämärähalla tervehti nuorukaista ja vilkaisi sitten Rosmariinikynteen mietteliäänä. Naaras oli huomannut myös Syöksyaskeleen olevan hereillä ja eikö tuo ollut naaraan siskon, Kamomillapyörteen kumppani? Yleensä kissat saalistivat mielellään läheistensä kanssa. Oliko heidän välillään jotain kitkaa? Uteliaana kissana naaras halusi ottaa asiasta selvää.
“Eikö Syöksyaskel ole Kamomillapyörteen kumppani?” Hämärähalla odotti Vaskitsatassun ottavan hieman etäisyyttä ja esitti sitten kulmat koholla kysymyksensä raitaturkille. Muiden kissojen suhteet olivat naaraasta todella mielenkiintoisia ja saivat hänet hetkeksi unohtamaan oman, surkean ja ties missä liemissä keitetyn elämänsä.
//Rosmu? 😀
