Lillukkalempi
Irtoava häntä. Tuota Lillukkalempi ei ollutkaan tiennyt. Naaras mietti kuinka kätevää se olisikaan ollut, jos hän olisi voinut irroittaa itsestään jonkin osan. Vaikkapa osan menneisyydestä tai sielusta. Olisiko hänen taakkansa sen jälkeen paljon kevyempi? Mutta jos se kasvaisi takaisin… Naaras pudisteli päätään, ei siinä vain ollut mitään järkeä! Lillukkalempi oli nimittäin kuullut, että Eloklaanissa oli kissa, jolta puuttui yksi jalka. Ehkä Pyräkkäpiru oli joskus nähnyt hänet? Olihan kolli saattanut osallistua niihin klaanien välisiin kokoontumisiin!
“Tuo on vain niin outoa! Miten he kykenevät kasvattamaan hännän tyhjästä?” Lillullakkalempi ihmetteli. “Mutta samalla aika hienoa ja kiinnostavaa. Sinun pitää joskus esitellä minulle parhaat paikat liskojen etsimiseen. Miksiköhän kissat eivät kykene samaan? Minä kuulin, että Eloklaanissa on kolmijalkainen kissa. Onko se totta vai onko se myytti?” Pyräkkäpiru nyökäytti päätään.
“Hän taitaa olla nimeltänsä Kimalaistoive, Eloklaanin kuningatar. Kuulin Kaamoskukan joskus puhuvan hänestä, mutta en ole tainnut tavata häntä itse”, kolli muisteli. “Sen takia sisiliskot ovatkin niin ihmeellisiä. He kykenevät johonkin mihin kissat eivät.”
Vaikka sisiliskot olivatkin alkaneet kiinnostaa nyt myös Lillukkalempeä, olisi naaras halunnut jo palata perheeseensä. Pyräkkäpiru voisi tietää jotain mitä hän ei tiennyt. Ja onneksi tabbykuvioinen liukuikin nopeasti takaisin sinne mistä naaras oli aloittanut. Ruskeankirjava naaras pudisti päätään nopeasti.
“Itse asiassa, olisi parempi ettet puhuisi minusta Hämärähallalle lainkaan. Taitaa olla parempi, että hän ei tiedä meistä yhtään”, Lillukkalempi pyysi sedältään. Naaras pelkäsi. Hän ei tiennyt keheen hän voisi luottaa. Pyräkkäpirukaan ei välttämättä olisi luotettava. Hän saattoi vain toivoa, että hän oli arvioinut kollin oikein. Jos he molemmat olivat Kaamoskukkaa vastaan, ei Pyräkkäpiru voisi olla niin liero… Koska lierot olivat hänen isänsä puolella, eikö? Naaraan pää oli vain niin sekaisin kaikesta ja kaikesta. Ensin kissat olivat niin mukavia, lausuivat kauniita sanoja ja saivat Lillukkalemmen tuntemaan olonsa turvalliseksi. Sen jälkeen, pamaus ja isku selkään.
“Millainen emo Pimentotähti oli? Varmaan aika hienoa, kun on päällikkö emona”, ruskeankirjava uteli. Osalle kissoista muiden ja omat arvoasemat tuntuivat olevan niin tärkeitä. Vaikka Lillukkalempi ei titteleistä välittänyt, ei hän voinut olla miettimättä miltä tuntuisi olla varapäällikkö. Välillä Lillukkalempi jopa haaveili siitä. Hänen klaanissaan ei olisi tilaa epäoikeudenmukaisuudelle.
“Haluaisitko sinä joskus johtaa Kuolonklaania?” naaras esitti vielä jatkokysymyksen.
//Pyrtsi? 😀
