Hiljaisuusvarjo
Hiljaisuusvarjo jakoi riistaa Aamuraidan kanssa yhdessä. Mustaturkkinen naaras kertoi jotain tarinaa siitä, miten Eloklaanin rajalla oli melkein alkanut tappelu, sillä kissojen välillä tuntui olevan niin paljon kitkaa, joka vain odotti sitä, että yksiksin räjähdysmäinen lause saisi kaiken hulluksi. Valkoruskea kolli kuunteli naarasta tarkkaan, vaikka hänen ajatuksensa toisinaan ajautuivatkin takaisin Syöksyaskeleen pois ajamiseen. Ajatus oli yksinkertainen. Jos olisi mahdollista, he ajaisivat Syöksyaskeleen tiehensä Kuolonklaanista. Mikäli se ei olisi mahdollista, he joutuisivat riistämään kollin hengen ja kertomaan klaanille, että peto oli napannut hänet.
Hiljaisuusvarjo huomasi poikansa, Harakkahaaveen sekä Kamomillapyörteen tyttären, Katajanoen yhdessä. He puhuivat jostain selvästi tärkeästä, koska he olivat erittän lähekkäin ja puhuivat hiljaisella äänellä. Olikohan heilläkin jokin juoni käynnissä? Ehkä hekin suunnittelivat pelastavansa Kamomillapyörteen Syöksyaskeleen kynsistä? Jos heille kertoisi suunnitelmasta, tulisivatko he osaksi sitä?
Aamuraitakin katsoi poikansa suuntaan ja hymyili hieman.
“Kuinka mukavaa nähdä, että Harakkahaavella on joku jonka kanssa olla läheinen. Katajanokikaan ei vaikuta kovin sosiaaliselta, joten saakin miettiä, miten nuori kollimme onkaan saanut hänet osaksi keskustelujaan”, Aamuraita kehräsi ja hymyili Hiljaisuusvarjolle. Kolli nyökkäsi ystävälleen. Hänestä tosiaankin oli mukavaa nähdä, että Harakkahaave oli saanut ystäviä. Toisinaan kollia oli pelottanu, että hänen poikansa olisi alkanut erakoitumaan sisarensa kuoleman jälkeen tai ei olisi vain koskaan ystävystynyt kenenkään kanssa.
Hiljaisuusvarjo käänsi huomionsa takaisin Aamuraitaan. Hän oli onnekas kissa, kun oli saanut itselleen ystäviä, kuten hän. Aamuraita ei ehkä ollut hänen kumppaninsa, mutta läheinen naaras kuitenkin Hiljaisuusvarjon kanssa oli. Tämä läheisyys oli jotain, mitä hän arvosti kovasti.
