Uiveloyö

Aaltosalama tuijotti maahansa itkemään lyyhistynyttä Susimieltä hyytävästi. Vähitellen hänen katseensa kuitenkin muuttui halveksivan sääliväksi, ja hän siloitti karvansa kuin olisi muistanut, että oli keskellä leiriä. Katsoin häntä silmät viiruina, kun hän käänsi hitaasti katseensa minuun, tunnistamaton pilke silmäkulmassaan. Oliko tuo vahingoniloa? Ei, se oli jotain muuta. Emo yritti viestiä minulle jotakin.
“Sinä tosiaan olet pentu täysikasvuisen kissan turkissa”, suuri soturitar puhahti ja katsahti yhä nyyhkyttävään kolliin kuononvarttaan pitkin. Silloin minä harmikseni tajusin, mitä Aaltosalama oli yrittänyt viestittää minulle – hän halusi minun huomaavan, millainen Susimieli oli hänen silmissään.
Aaltosalama niiskaisi nenäänsä ja marssi matkoihinsa edelleen kiukusta puhisten. Tunsin pienen pettymyksen piikin, kun tajusin ettei emoni pitänyt Susimieltä kelvollisena vastaamaan edes omista tekemisistään. Hänen silmissään kolli oli keskenkasvuinen, alempiarvoisempi, eikä siis hänen aikansa väärti.
Kyyristyin ystäväni tasolle ja tuuppasin häntä kuonollani varovasti. En ollut kovin hyvä tällaisissa tilanteissa. En tiennyt, miten itkun sai loppumaan. Mutta halusin Susimielen tietävän, että hän ei ollut yksin.
“Aaltosalama lähti jo”, minä naukaisin. “Olet nyt turvassa.”

//Susi??

Author: EmppuOmppu

.