Lepakkohuuto
Lepakkohuuto tassutti hiljaa metsässä. Hänen katseensa oli lukittuna edessäpäin kipittävään hiireen. Kolli piti itsensä valppaana samalla, kun hiipi hyvin hiljaa saalistaan kohti. Hiiri kaivoi maata selvästi etsien sekin ruokaa. Ilma oli viilenemässä ja lehtikato lähestyi kovaa vauhtia. Pian klaanin pitäisi alkaa priorisoimaan saaliin saaminen rajojen partioimisen ylitse, jotta klaani pysyisi varmasti ruokittuna.
Lepakkohuuto loikkasi hiirtä kohti, mutta onnistui saamaan maassa olevat lehdet kahisemaan hypätessään, jolloin hiiri pinkaisi taakseen katsomatta karkuun. Pienikokoinen kolli koetti jahdata sitä parhaansa mukaan, mutta pieni olento kerkesi pujahtaa reikään, josta kissa ei sitä enää voisi saada. Lepakkohuuto yritti parhaansa mukaan tunnustella tassullaan onkaloon sen varalta, jos se olisikin tarpeeksi pieni, että hän yltäisi hiireen, joka sinne oli paennut. Kuitenkin reikä taisi olla liian syvä, eikä kolli tuntenut sen loppua, joten hänen täytyi luovuttaa hiiren suhteen.
“Ketunläjä!” hän murahti hiljaa ja lähti häntä sivulta sivulle huiskuten takaisinpäin. Hän piti suutaan raollaan, jotta voisi imeä sisäänsä ympäröiviä hajuja uuden saaliin varalta, mutta paljoa ei siellä tuntunut olevan. Kaikki saaliiden hajut alkoivat olla jo hailahtaneita tai sitten jo menetettyjä tapauksia. Hiiri oli ollut jo kolmas saalis, jonka kolli oli päästänyt pakoon.
Lepakkohuuto lähti palaamaan sinne, minne oli sopinut Rosmariinikynnen kanssa palaavansa saalistuksen päätyttyä. Naaras odotti häntä jo siellä.
Tummanharmaa soturi huomioi heti, ettei hänkään ollut saanut riistaa napattua. He olivat siis molemmat epäonnistuneet saalistamisen suhteen.
“Riistaonni ei tainnut olla kummallekaan myötä”, Lepakkohuuto naukaisi saapuessaan kumppaninsa vierelle. Rosmariinikynsi nyökkäsi.
“Niin. En onnistunut löytämään kuin yhden oravan, joka oli jo puolivälissä puuta, kun edes huomasin sen ensi kertaa”, naaras naukaisi hieman turhautuneena ja pienikokoisempi soturi pukkasi hänen lapaansa päällään hellästi.
“Minulta pääsi karkuun kaksi hiirtä ja lintu. En voi uskoa, että onnistuin epäonnistumaan niin surkeasti”, hän naukaisi. Rosmariinikynsi tirskahti hieman.
“Pitäisiköhän sinun palata takaisin oppilaiden pesään opettelemaan hieman saalistamista”, naaras kiusoitteli. Lepakkohuuto läpsäisi häntä tassullaan.
“Jos minä palaan oppilaiden pesään, niin palaat sinäkin”, kolli naukaisi ja katsoi kumppaniaan kiintyneenä. Naaras kohotti kulmiaan.
“Niinkö luulet? Minä en edes näytä oppilaalta enää! Sinä sen sijaan menisit oppilaasta mennen tullen”, hän naurahti virne kasvoillaan. Tummanharmaa kolli tuhahti loukkaantuneena ja käänsi hänelle päätään. Ei häntä oikeasti niin paljoa haitannut kumppaninsa kiusoittelu, mutta toisinaan hänestä oli hauskaa leikkiä hieman dramaattista tämän kanssa.
“No niin, eiköhän ole aika palata leiriin. Tule, hiippaillaan sisään niin, ettei kukaan kerkeä huomata, ettemme saaneet mitään napatuksi!” Rosmariinikynsi kehräsi ja tuuppasi kumppaninsa liikkeelle. Pienikokoinen kolli murahti hieman, mutta lähti kuitenkin harmaan naaraan matkaan.
