Talvikkitakku
Kuutamolaineen sanat iskivät naaraan rintaan kuin teroitetut kynnet. Kuutamolaine syytti häntä tästä kaikesta?!?! Punaturkkisen naaraan huolesta soikeat kasvot vääntyivät vihaiseen ilmeeseen.
“Ai nyt sinun onneton parisuhde ja arvostelukykysi menetys on minun vikani?” Talvikkitakku sihahti ja ponkaisi pystyyn. Laventelitaivas yritti toppuutella naarasta puskemalla hänet takaisin sammalilleen, mutta Talvikkitakku tömisteli Kuutamolaineen luokse.
“Kuule, jos sinä haluat uskoa jotain variksenruokaa, niin siinähän sinä valitset polkusi! Minä yritin vain auttaa sinua!” Talvikkitakku sylkäisi sanansa päin naaraan naamaa. Kuutamolaine pörhisteli karvojaan ja katsoi klaanitoveriaan vähintään yhtä hurjistuneena.
“Auttaa minua? Milloin sinun apusi on todella auttanut minua? Osaat lähinnä vain sotkea asiat entistä pahemmaksi”, mustavalkea naaras vastasi karvapalloksi pörhistyneelle Talvikkitakulle. Naaras ei voinut uskoa korviaan. Virnakukka oli todella onnistunut aivopesemään Kuutamolaineen aivan täysin.
“Hankkisit aivot taai opettelisit käyttämään nykyisiäsi. Haloo, Virnakukka oli aivan täysi hiirenaivo ja sinä tiedät sen kyllä!” Talvikkitakku naukaisi, mutta katumus sai hänet ottamaan muutaman varovaisen askeleen. Ei hänen ollut tarkoitus sanoa noin pahasti… Kuutamolaineen ilme kertoi kuitenkin kaiken oleellisen. Hän oli pahoittanut naaraan mielen eikä tämä ollut todellakaan ensimmäinen kerta. Miten hän oli taas mokannut tällä tapaa?
”Anteeksi, ei minun ollut tarkoitus olla noin teräväkielinen. Mutta sinä vain, äh! Mitä ihmettä sinä muka näit siinä Virnakukassa? Hän oli myös niin mahdottoman ylimielinen”, Talvikkitakku huokaisi ja huiskautti häntäänsä.
//Kuutti…
