Rosmariinikynsi
Hämärähallan toivotettua hyvää huomenta Vaskitsatassulle, kääntyi hän minuun ja kysyi Syöksyaskeleesta. Tunsin karvojeni nousevan pystyyn, kun vainoharhat tuosta järkyttävästä kollista puskivat pintaan. Vilkuilin ympärilleni varmistaakseni, että kolli oli tarpeeksi kaukana meistä jottei kuulisi sanaakaan keskustelustamme.
“Emme ole erityisen… läheisiä”, selitin nopeasti ja viitoin Vaskitsatassun edellemme. Kolli oli sen verran pitkällä koulutuksessaan, että saisi pikkuhiljaa jo alkaa näyttää minulle osaamistaan vaativammissa tehtävissä.
“Päätä määränpäämme tietojesi perusteella. Kuinka monta partiota on jo lähtenyt ja missä ne saalistavat? Onko rajapartioita liikkeellä ja missä on havaittu hyvä saalistuspaikka viime päivinä?” luettelin vältellen Hämärähallan katsetta. Hän vaikutti edelleen hyvin kiinnostuneelta Syöksyaskeleesta, mutta minulla ei ollut yhtään halua puhua kollista yhtään kellekään muulle kuin Hiljaisuusvarjolle.
Tassutimme kauemmaksi leiristä, mutta Vaskitsatassu pysytteli tiukasti isommalla polulla. Ehkä hänellä oli suunnitelmissa mennä jonnekin kauemmas. Itse olisin vienyt meidät joen lähistölle. Vesistöjen jäädyttyä eläimet viihtyivät virtaavan veden lähellä, sillä silti niiden jostain piti juoda.
“Oletko sinä kiinnostunut oppilaiden kouluttamisesta?” kysyin Hämärähallalta, kun hiljaisuus alkoi käydä vähän liian painavaksi. Voisimme höpötellä keskenämme jostakin ennen kuin olisimme perillä, mitä haittaakaan siitä olisi.
//Hämärä?
