Sähkötuho
Sähkötuho oli ollut koko elämänsä uskollinen Pimeyden Metsälle, mutta kaikki se oli kummunnut enemmänkin tavasta ja perinteestä, kuin vankkumattomasta sisäisestä palosta, jota kolli tiesi joidenkin tuntevan. Oli hän kai joskus pyöritellyt päässään ajatuksia siitä, mikä Pimeyden Metsän todellinen laita oli, mitä kuoleman jälkeen tapahtui. Mutta oli aivan eri kohdata se omin silmin, astua tassuillaan synkille maille, joita Sähkötuho ei edes universumiinsa osannut sijoittaa. Missä tämä kaikki sijaitsi? Kuinka se saattoi olla kaikelta elolliselta piilossa niin tarkasti, ettei sinne voinut löytää. Vai voiko? Ja oliko kukaan koskaan tehnyt niin. Mitä tapahtuisi, jos kuolevainen eksyisi tänne.
Taivas kajasti täällä niin eri tavalla. Oliko se sama, jota hän oli elossa ollessaan joskus katsellut. Haikaillut räpsyttelevien tähtien perään. Oliko se sama, jonka alla hän oli elänyt jokaisen elossa olonsa hetken, sekunnin, minuutin, tunnin, paikka jossa hänen verensä oli päättymättömänä lenkkinä kiertänyt hänen suonissaan, kunnes sen oli aika haihtua ilmaan. Oliko tämä kaikki aivan yhtä totta, kuin kaikki muu ennen?
