Kimalaistoive
Korppitähti nosti esille asian mitä myös Kimalaistoive oli miettinyt. Hän ei oikeastaan pelännyt sitä tulisiko hän itse kuolemaan siihen vaan, että mitä jos hänen heikko terveydentilansa aiheuttaisi syntymättömälle pienokaiselle jotain pysyvää. Kimalaistoive nimittäin tiesi, että emon terveydentila oli kaikki kaikessa mitä pentujen omaan tuli. Naaras saattoi vain rukoilla, että Tähtiklaani suojelisi hänen tulevaa ihmettään.
“Olen minä”, Kimalaistoive naukaisi lopulta äänellä, joka ei vakuuttaisi ketään. Totuus kuitenkin oli, että asialle ei voisi enää tehdä mitään. Eikä hän haluaisikaan. Hän otti jokaisen pennun vastaan suurella riemulla.
Onneksi keskustelu soljui nopeasti aiheesta toiseen. Kimalaistoiveen viikset värisivät. Pesueellinen Pörriäissurmia saisi hänen tassut täyteen töitä. Yhdessäkin oli ollut riittävästi tehtävää. Naaras naurahti hieman huvittuneena.
“Hyvä kysymys, onhan niillä sinun geenit”, Kimalaistoive vastasi leikillään ja tuuppasi Hiilihammasta pehmeästi kylkeen. Hän oli kuullut millainen hänen isänsä oli nuoruudessaan ollut. Ei mikään helpoin tapaus!
“Pörriäissurma ja Hellehehku taitaa tosissaan haaveilla Eloklaanin päällikkyydestä”, Kimalaistoive kertoi vanhemmilleen. Olivathan soturit nuoria eikä heistä tulisi vielä pitkiin aikoihin johtajia, mutta kollit vaikuttivat olevan harvinaisen tosissaan. Häntä kiinnosti tietää mitä Korppitähti asiasta ajatteli. Vaikka saattaisihan se olla niin, että Korppitähti ei olisi täällä enää päättämässä siitä kenestä tulisi seuraava varapäällikkö. Mutta sitä Kimalaistoive ei halunnut ajatella.
”Lehtikato tulee kyllä hurjaa kyytiä”, Kimalaistoive naukaisi hieman huolestuneena. Riista alkoi olla jo nyt vähissä…
//Hiili? <3
