Kaamoskukka

304 sanaa | 8 kokemuspistettä | ⚡ KP-boosti käytössä (1.15x)

Kaamoskukka oli tarkkaillut ja ajatellut. Molempia tasapuolisesti. Kuolonklaanin leirin yleisin ääni oli tätä nykyä vatsasta lähtevä murina. Liha oli kadonnut kissojan kyljistä ja pyöreät muodot olivat muuttuneet luista teräviksi. Eloklaanilaiset sen sijaan – niiden vatsat tuntuivat suorastaan pullottavan riistasta. He osasivat kalastaa, hyvä on. Ehkä se toi heille ylimääräistä syötävää. Mutta ei joessa niin paljon kaloja ollut. Kollin valkoiset hampaat välähtivät pimeässä. Kuolonklaani ei tyytyisi tähän. Kolli nousi seisomaan. Kaamoskukka ei tyytyisi tähän. Jääviilto oli ehkä osoittautunut hiirenaivoksi, joka ei ymmärtänyt varapäällikön tehtäviensä päälle. Ja Pimentotähti – naaras oli vain laiskotellut ja odotellut. Tik tak, pian aika loppuisi. Ehkäpä Eloklaanin johtajat tekisivät jonkun liikkeen. Eloklaanissa asti oli varmaan huomattu millaisiksi luurangoiksi kissat olivat muuttuneet. Kaamoskukka kurahti. Kolli uskoi, että Pimentotähti olisi kuitenkin avain tähän kaikkeen. Naaraassa oli edelleen se sama viekkaus, jota tabbykuvioinen oli aikaisemmin päässyt todistamaan. Mutta se oli jossain syvällä, se oli hautautunut kaiken sen turhan järjen ja varovaisuuden alle. Kolli uskoi, että pennut ja rakkaus olivat muuttaneet Pimentotähteä turhankin paljon. Naaras oli alkanut mamoilla. Kaamoskukka kuitenkin päätti, että hän auttaisi Pimentotähteä muistamaan kuka hän todellisuudessa oli. Naaras oli voimakas, kykenevä… Viekas ja kylmä. Ehkä ei Henkäystähden tapaan kylmä, mutta ei Pimentotähti mikään Mesitähti ollut. Ja jos tummaturkkinen meinaisi sellaiseksi valua, niin Kaamoskukka kyllä ohjaisi naaraan oikealle tielle. Heillä oli paljonkin yhteistä. He olivat molemmat osallistuneet Punatähden syrjäyttämiseen. Katselleet kun elämä valui Punatähdestä heidän tassuilleen. Kehitelleet yhteisen valheen Punatähden kuolemasta. Kaamoskukka tunsi emonsa paremmin kuin hänen sisarukset. Siispä Kaamoskukka oli myös naaraan ainoa pentu, joka voisi saada Pimentotähden pimeän puolen esiin. Kaamoskukka venytteli kehoaan. Yksi tassu kerrallaan, yksi varvas vuorotellen. Ehkä hän puskisi Hilleripilven esille ja hakisi kollin katselemaan pyöreänä mollottavaa kuuta. Kaamoskukka ei ollut mikään romantikko. Hän piti Hilleripilvestä, mutta ei sellaisella pehmolla tavalla. Kuutamon alla kukaan ei kuitenkaan kuulisi heidän keskustelujaan eikä olisi juoruamassa niistä heti ylemmälle taholle…

Author: Aura

Kirjoittaja: Aura