Varissulka
Johdatin metsästyspartiota takaisin leiriin. Säät olivat jo selvästi kylmenneet, mikä toki näkyi riistakannassa. Jollain ilveellä olin onnistunut saamaan kiinni erään hölmön päästäisen, joka typeränä oli kävellyt kuin suoraan tassuihini. Muu partio ei ollut kokenut samanlaista onnea, ja tuomisinamme oli saaliini lisäksi vain orava ja pari pikkulintua. Toisaalta mukanani olivatkin olleet hyödyttömät Salamasielu ja Myrskymahti, joista ensimmäinen oli käyttänyt kaiken aikansa jälkimmäisen härnäämiseen, ja jälkimmäinen taas yrityksistä huolimatta oli metsästäjänä umpisurkea. Joukon kantavina voimina olivat toimineet Pyräkkäpiru ja Latvaruusu.
”Olisi ollut sama vain jättää teidät kaksi leiriin”, tuhahdin perässäni kulkevalle epäonnistujakaksikolle. PImentotähden pennuista toinen luimisti häpeissään, toinen vain virnisti leveämmin.
”Niin olisi. Tämä oli tylsää”, Salamasielu vastasi ja huokaisi dramaattisesti. ”Milloin te opitte? Minä en metsästä.”
”Kasvoitko sinä kieroon jo kohdussa? En voi käsittää mikä sinua riivaa”, päivittelin osin vilpittömästi: tämä kolli oli jopa laiskempi kuin minä! Ja röyhkeämpi. Olin toki valittanut hänestä jo aiemmin, varmasti muutkin, mutta soturi sattui olemaan Pimentotähden lellikki. Päällikkö muutenkin vaikutti arvottavan taistelutaitoja jostain syystä enemmän, joten hän ei nähnyt ongelmaa poikansa kyvyttömyydessä tuoda saalista klaanille, olihan tämä loistava taistelija.
Onnekseni en joutunut kuuntelemaan enää Salamasielun ärsyttäviä letkautuksia, kun saavuimme leiriin. Vielä äskeisestä sananvaihdosta suivaantuneena etsin Pimentotähden käpäliini. Hän astui juuri ulos luolastaan ja näytti huokaisevan pienesti, kun marssin häntä kohti.
”Sinun on tehtävä Salamasielulle jotain”, puuskahdin päällikön luo ehdittyäni. ”Hän kieltäytyy metsästämästä. Se ei voi olla oikein. Etenkin tällaisina aikoina.”
Pimentotähti huokaisi jälleen, ja vaikutti jo mielessään olevan muualla.
”Salamasielun vahvuudet ovat muualla. Jotkut eivät vain osaa metsästää. Sinunhan se pitäisi tietää.”
Siristin silmiäni päällikön pikkumaiselle heitolle. Oli outoa, että Pimentotähdellä oli tällainen sokea piste: yleensä hän oli tiukka ja arvotti klaanin hyvinvointia kaiken edelle.
”Ero on siinä, että hän ei yritä. Kuten sanoin, hän kieltäytyy metsästämästä. Minusta sinun pitäisi tehdä asialle jotain, jos oikeasti väität välittäväsi klaanistasi.”
Pimentotähti kohotti kulmiaan.
”Minusta sinun pitäisi varoa äänensävyäsi. Tämä on minun ja Salamasielun välinen asia”, hän sanoi jäätävästi ja lähti jo jatkamaan matkaansa Jääviillon luo. ”Sitä paitsi, mistä lähtien sinä olet välittänyt klaanistasi?”
Jäin kihisemään paikoilleni. En välittänytkään, siinä hän oli oikeassa. Mutta en voinut sietää sitä, että Salamasielu sai vain laiskotella päivät pitkät ja luovuttaa täysin metsästämisen suhteen. Minäkin olin ollut surkea saalistaja – ja olinhan minä vieläkin – mutta olin silti joutunut sitä opettelemaan. Aaltosalaman avulla olin hionut taitojani ja lopulta tullut ihan hyödylliseksi soturiksi.
Siinä hyvä missä mainitaan, heti nähdessäni kumppanini astuvan ulos sotureiden pesästä mielialani koheni. Aaltosalama sen sijaan vaikutti kireältä. Hänen pahan tuulensa selittivät viimeaikaiset tapahtumat. Tattihalla oli sokeutunut metsästäessään ja kumppanini syytti asiasta Susimieltä, Uiveloyön ystävää tai mitä he nyt ikinä olivatkaan. Minulla ei ollut asiasta suurta mielipidettä, minusta se kuulosti vahingolta, mutta Susimielestä en pitänyt. Oli siis selvää, kenen puolella olin.
”Tervehdys, kultaseni”, kehräsin ja sipaisin hännänpäälläni Aaltosalaman kylkeä. ”Minulla on ollut huono päivä, toivottavasti sinulla parempi.”
//Aalto?

