Kulopentu

Minua harmitti.
Emo oli lähtenyt taas ulos, enkä ollut tälläkään kertaa päässyt mukaan. Epäilemättä emo olisi halunnut ottaa minut mukaan, olihan hän sanonut niin monet kerrat, mutta kaikki muut olivat koko ajan ilonpilaajia ja inttivät, että minä en saisi poistua leiristä vielä tämän ikäisenä. Humpuukia!
Ei pentutarhalla onneksi nyt ihan niin mälsää ollut, mutta mieluummin olisin mennyt emon kanssa metsälle. Hän kertoi meille aina hurjia tarinoita retkiltään; miten oli jahdannut oravaa puuhun; kuinka jänis oli melkein ehtinyt juosta rajan yli mutta emo oli pinkonut sen kiinni viime hetkellä. Pikkuruisia tassujani olisi jo syyhyttänyt päästä kokemaan sama itse.
Leimusilmä oli tullut katsomaan Kimalaistoivetta taas. Kepakkopentu ja Kuikkapentu olivat menneet tervehtimään mustavalkoista kollia, mutta minä olin halunnut odottaa emoa pesän suulla huolimatta Kepakkopennun pyynnöstä tulla heidän kanssaan. Kun emo tulisi takaisin, aikoisin pyytää häntä näyttämään minulle lisää taisteluliikkeitä. Osaisin ne kaikki ennen oppilasikääni jos harjoittelisin ahkerasti – niin emo oli sanonut.
Odottelu kävi kuitenkin äkkiä tylsäksi. Kaikilla muilla pentutarhassa kuulosti olevan kivaa. Mustikkapyörre viihdytti Hillapentua ja Puolukkapentua omalla paikallaan; Leimusilmä kertoi tuomistaan kasveista Kirsikkapennulle, Kepakkopennulle ja Kuikkapennulle Kimalaistoiveen katsellessa vähän haikean oloisena näitä.
Niiskaisin nenääni. Ihan sama. Emo oli sanonut että hyvä soturi oli itsenäinen. Juuri sellainen minun piti nyt olla. Sanomatta muille sanaakaan livahdin ulos pesästä.
Kylmä ilma pisteli ikävästi joka puolelta, ja minä jännitin lihaksiani. Pysyisin lämpimällä jos liikkuisin! Lähtisin etsimään emon itse. Ja sitten me voisimme saalistaa yhdessä. Tai ehkäpä yllättäisin hänet ja nappaisin itse jotakin. Siitä hän takuulla pitäisi!
Olin jo kipittämässä valtaisan avaralta tuntuvan aukion poikki sitä aukkoa kohti, johon olin useasti nähnyt emon katoavan. Sitä kautta täytyi päästä sinne, missä saalista oli.
“Hei!” Hieman hämmästynyt nauku kuului jostain sivultani. Säpsähdin ja kiihdytin vauhtiani, tällä kertaa minä en kuuntelisi typeriä aikuisia!
Kohta eteeni kiersi jostain iso karvainen este. Luisuin pysähdyksiin hengitys huuruten ja kallistin päätäni kenoon katsoessani vaaleanruskeaa kissaa.
“Ihan epäreilua, että kaikki muut saavat mennä ulos mutta minä en!” äyskäisin kissalle karvojani pörhistellen. “Emokin käy aina ulkona. Miksi minä en saa?”
//Käärme? >:(

