Jääviilto
Jääviilto pyöritteli silmiään, kun Pimentotähti lähti itsepäisesti kävelemään kohti leirin uloskäyntiä, aikoen todella jättää varapäällikkönsä jälkeensä. Kolli oli havainnut hienoista loukkaantumista mustan naaraan äänessä. Se sai Jääviillon tuntemaan olonsa entistä vahvemmaksi ja paremmaksi. Sen voiman tunteen siivittämänä kolli päätti, että lähtisi Pimentotähden perään. Tavanomaisessa tilanteessa hän ei olisi moiseen alentunut, mutta kaipa tilanne oli nyt kiusallisempi Pimentotähdelle kuin hänelle itselleen. Siispä kolli käveli ripein askelin ulos leiristä. Pimentotähti oli hidastanut vauhtiaan, joten punaruskean kollin ei ollut vaikeaa tavoittaa päällikköä. Musta naaraskissa vilkaisi välinpitämättömästi vierelleen ilmaantunutta Jääviiltoa, jonka kasvoilla komeili edelleen tyytyväinen virnistys.
”Eihän sinua voi tuossa mielentilassa päästää yksin mihinkään. Ei sitä tiedä, jos kohtaat taas petoeläimen. Kuka sinut sitten pelastaisi, jos en minä?” vaaleaturkkinen kolli virnisti ja heilautti häntäänsä niin, että se kosketti Pimentotähden takajalkaa. Jääviilto odotti Pimentotähden sanovan jotakin, mutta hetken ajan kaksikon välillä oli täysi hiljaisuus. Sen ajan varapäällikkö silmäili vierellään kulkevaa naaraskissaa, saamatta silmiään irti hänestä. Kun Pimentotähti lopulta kääntyi katsomaan varapäällikköään, Jääviilto säpsähti ja käänsi katseensa pois. Hän oli takuulla jäänyt kiinni päällikkönsä tuijottamisesta.

