Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Hiiri vipelsi hajallaan olevien lehtien alla. Seurasin liikahtelevia lehtiä, jotka paljastivat sen sijainnin, ja odotin sopivaa hetkeä hyökätä. Pidin häntäni paikallaan ja silmäni naulittuna saaliiseeni, kunnes viimein jännitin lihakseni ponnistukseen ja syöksyin lehtiä päin etukäpälät ojolla ja kynnet ulkona.
”Hiirenpapanat!” sihahdin tuntiessani jyrsijän onnistuvan livahtamaan otteestani liukkaiden lehtien alla ja kipittävän sitten jonnekin ulottumattomiini. Kävin vimmatusti katseellani läpi lähimaastoa ja yritin paikantaa sen uudelleen, mutta hiiri oli jo tiessään.
”Ketunläjät…” jatkoin itsekseni tupisemista heilutellen häntääni turhautuneena.
”Mielenkiintoinen saalistusmetodi”, vaimea nauku kuului takaani. Katsahdin taakseni ja näin Korppisiiven astelevan paikalle pikkulintu suussaan. Naaraan silmät pilkehtivät leikkisästi, kun tämä antoi saaliinsa pudota maahan tassujensa juureen ja jäi katselemaan minua selvästi huvittuneena: ”Ajattelitko puhua rumia niin paljon, että niiden korvia alkaa punoittaa ja niiden on pakko tulla ulos piiloistaan?”
Suustani pääsi jokin naurahduksen ja tuhahduksen väliltä – en tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. ”En kai selvästi ole kironnut vielä tarpeeksi, sillä yksikään riistaeläin ei ole halunnut näyttäytyä minulle”, murahdin harmistuneena.
Korppisiipi näytti huomaavan tuohtuneen tunnetilani ja tassutti luokseni. Hän laski häntänsä tyynnyttelevästi selälleni ja painautui samalla minua vasten. Välttelin hänen katsettaan.
”Mikä on?” kumppanini kysyi, nyt jo hieman huolestuneen kuuloisena.
”Ei mikään”, väitin, vaikka naaras näki varmasti suoraan valheeni läpi. Huokaisin syvään ja koukistelin kynsiäni. ”Tai no… kyllähän sinä tiedät, mikä on. Vaikka saimmekin Mesitähden ja Leimusilmän takaisin, mikään ei tunnu samalta kaiken kokemamme jälkeen. Minusta ei ole kenellekään mitään hyötyä. Tähtiklaanin tähden, en saa edes yhtä hiirtä kiinni!”
Korppisiiven katse pehmeni, ja näin hänen vihreissä silmissään kipua ja rakkautta. Minusta tuntui pahalta vuodattaa kaikki ongelmani hänen niskaansa, etenkin kun hyvin tiesin, että viime kuiden tapahtumat koskettivat myös häntä. Olimme molemmat menettäneet paljon, viimeisimmäksi poikamme Ampiaispiston sekä tämän kumppanin Kultasiiven. Näin yhä painajaisia heidän teloituksestaan.
Olin pystynyt heittämään hetkeksi huoleni menemään, kun Mesitähti ja Leimusilmä olivat melkein pari kuuta sitten yllättäen tupsahtaneet leiriin ja häätäneet kuolonklaanilaiset matkoihinsa. Viisi kissaa klaanistamme – Lieskakajo, Pohjaharha, Käärmekulta, Lehtomyrsky sekä Kortetuike – olivat jollain ilveellä onnistuneet pelastamaan panttivangit Kuolonklaanin reviiriltä ja tuomaan heidät kotiin. Mesitähti oli ottanut oikeutetun paikkansa klaanin päällikkönä takaisin, ja Leimusilmä seurasi Liljatuulen käpälänjäljissä parantajana.
Mesitähti oli pyytänyt minua varapäällikökseen, mutta minun oli täytynyt kieltäytyä siitä vastuusta mielenterveyteni rapistuvan tilan vuoksi. Minusta oli jo silloin tuntunut, että olin romahtamispisteessä, ja minkäänlainen ylimääräinen taakka olisi varmaankin murskannut minut täysin. Päällikkö oli ollut hyvin ymmärtäväinen päätökseni suhteen ja valinnut lopulta seuraajakseen Korppisiiven, joka sopi minusta tehtävään loistavasti.
”Et ehkä saanut hiirtä kiinni tällä kertaa, ja voi olla, ettet saa sitä kiinni edes seuraavalla kerralla tai sitä seuraavalla”, Korppisiipi maukui rauhallisesti, silitellen samalla selkääni, ”mutta tärkeintä on, ettet koskaan lakkaa yrittämästä, sillä vielä joku kerta sinä nappaat sen. Meillä on ollut vaikeaa, mutta menettämämme rakkaat eivät ole lopullisesti poissa. Tapaamme heidät Tähtiklaanissa, kun on sen aika. Mutta ennen sitä, he varmasti haluaisivat, että jatkaisimme omia elämiämme ja eläisimme heidänkin puolestaan. Kun mieli on synkkä, näkee vain pimeyttä, mutta jos käännät katseesi tulevaisuuteen, jostain kajastaa varmasti vielä valoa.”
Käänsin varovasti katseeni kumppaniini, jonka sanat saivat sydäntäni painavan lastin kevenemään hieman. Naamalleni nousi heikko hymy, ja painoin otsani vasten hänen otsaansa kehräten hiljaa.
”Kiitos. Rakastan sinua.”
”Niin minäkin sinua.”
KP-boosti käytössä
