Sadetassu
Kirjoittaja: Pyry
//JATKOA VARJOTASSULLE//
Istuskelin Varjotassun vierellä kuuntelemassa Hiilihampaan alkupuheita. Hän tuumi kuulleensa Varjotassun olevan samoilla kohdin koulutuksensa kanssa kuin minä, joten saisimme kulkea kahdestaan saalista etsimässä. Heti tämän kuultuani vilkaisin Varjotassua ilahtuneesti hymyillen. Häntäni pyyhkäisi innoissaan maata.
”Lähdetäämpä sitten”, maukui Hiilihammas.
Muun partion lähtiessä jolkottamaan mestarini perässä ulos leiristä, minä ja Varjotassu jäimme viimeisiksi. Jolkottelimme rinnatusten, tietysti kohtelias hiiren tai kahden mitta turkkiemme välillä. Aamu oli kaunis, kuten sillä usein oli tapana ollakin tähän aikaan.
”Täältä sitten pitäisi löytää jotakin”, naukaisin mietteliäästi, kun olimme Varjotassun kanssa päässeet Hiilihampaan osoittamalle alueelle. ”Minun täytyy varoittaa, että olen melko surkea metsästäjä…”
Varjotassun korvat värähtivät jälleen. Mahtoikohan ele olla jonkinlainen korvike hymylle? Siltä se oli hiljalleen alkanut tuntua, vaikken tietystikään voinut olla varma. Siitäkään huolimatta, etten ollut nähnyt tuon kermanvärisen oppilaan juurikaan hymyilevän.
”Mitäpä tuosta”, hän sitten maukaisi. ”Ehkä me jotain saamme kiinni siltikin.”
”No, toivotaan”, hymyilin.
Varjotassun niin sanotusti eloton äänensävy oli saanut häntäni nytkähtämään; ei kai hän vain vasten tahtoaan ollut metsällä kanssani? Toivoin hartaasti, että niin ei ollut, kuten myös sitä, ettei Varjotassu ollut huomannut häntäni liikehdintää. Sitten aloin haistella keskittyneesti ilmaa, jopa hieman yli-keskittyneen näköisesti. Näin kylmemmällä säällä minusta tuntui entistäkin vaikeammalta saada selkoa riistan hajujäljistä. Tai sitten yksinkertaisesti kyse oli vain minun ainakin toistaiseksi kehnoista metsästystaidoistani.
Silmänräpäystä myöhemmin, kuinka ollakaan, haistoin oravan ja hiiren hajut. En vain pystynyt tulkitsemaan, oliko hiiri ollut tässä jo hetki sitten vai oliko yhä.
”Täällä jossain pitäisi olla hiiri ja orava”, kuiskaskin Varjotassulle. ”Jos sinä vaikka yrität napata sen oravan, niin minä kokeilen onneani hiiren kanssa.”
Lähdin matalana ja tassut kepeinä hipsimään vastakkaiseen suuntaan kohteeni hajuun syvästi keskittyen. Kun näin tuon ruskeaturkkisen hiiren, laskeuduin matalaksi vatsakarvat maata viistäen, ja jähmetyin hetkeksi aivan paikoilleni. Otus oli keskittynyt nakertamaan jotakin pikkuisten käpäliensä välissä. Toivottavasti nakertelu jatkuisi häiriintymättä…
Hieman myöhemmin jolkottelin kohti paikkaa, missä olimme erkaantuneet Varjotassun kanssa. Vaikka oli mennyt tovi aikaa, en ollut saanut kiinni muuta kuin sen hiiren sekä lisäksi jäniksenpoikasen, joka oli ilmeisesti loukannut jalkansa aiemmin.
”Hei”, mumisin saaliideni läpi Varjotassun nähdessäni ja pudotin ne maahan. ”Oliko sinulla yhtään parempi onni?”
”Miten sen nyt ottaa”, Varjotassu kohautti olkiaan. Hän oli saanut kiinni myyrän ja oravan.
”Ei se mitään”, yritin piristää. ”Näin kylmään aikaan ei ole kovin helppoa löytää saalista. Mennään nyt takaisin, ennen kuin koko partio on paikalla ihmettelemässä poissaoloamme.”
Väläytin Varjotassulle pienoisen, ystävällisen hymyn, ennen kuin noukin saaliit takaisin hampaisiini ja lähdin tassuttamaan kohti lähtöpaikkaa.
//Varjo?
