Hiilitassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kuljetin käytetyn ja kuivan mutta haisevan sammalrullan leirin ulkopuolelle. Hautasin sen loskalumen alle ja toivoin sen ehtivän maatua ennen lumien sulamista, sillä muuten viherlehden tullen vanhat sammalet haisisivat varmasti leirissä asti.
Katsoin sivusta, kun Korppitassu teki samoin lopuille sammalille. Sitten laikukas naaras kääntyi minun puoleeni. Hänen viiksiinsä oli tarttunut pieni haituva kuivaa sammalta, jonka hän huiskaisi nopeasti pois tassullaan.
”Mitä sitten?” Korppitassu kysyi nenäänsä niiskauttaen. Vihjasin naarasta seuraamaan perässä ja lähdin tassuttelemaan takaisin leiriin.
Matkalla piikkihernetunnelin poikki selitin ystävälleni, mitä meidän pitäisi seuraavaksi tehdä. ”Liljatuulelta löytyy muistaakseni tuoreita sammalia, joita saa käyttää pedin tekemiseen. Ehkä hän voi antaa meille pari palaa Aurinkokajon ja pentujen petejä varten.”
Korppitassu ei vaikuttanut järin ilahtuneelta kuullessaan joutuvansa taas parantaja pesälle, vaikkei hän ollutkaan menossa tapaamaan Liljatuulta potilaana tällä kertaa. Ehkä hän ei vain pitänyt yrttien kitkerästä hajusta?
Hölkkäsin aukion poikki parantaja pesälle Korppitassu kintereilläni. Sukelsin kahden kiven välistä sisälle hämärään pesään, jossa sieraimiini lehahti tymäkkä tuoksu. Minun ei tarvinnut edes huhuilla Liljatuulta nimeltä, sillä pienikokoinen, tummanharmaa parantajakissa astui hyvin äkkiä esiin jostain pesänsä uumenista.
”Kuinka voin auttaa?” naaras kysyi rauhallisella äänellä ja silmäili minua ja Korppitassua tutkivasti meripihkanvärisillä silmillään. Arvatenkin kissa yritti löytää meistä mahdollisia paikattavia kohtia.
”Tulimme hakemaan lisää sammalta pentutarhan peteihin. Onko sinulla sitä?” naukaisin nopeasti toivoen vastauksen olevan myöntävä, koska muuten joutuisimme lähtemään ulos tonkimaan sitä lumen alta.
Liljatuuli räpäytti silmiään. ”On toki. Odottakaahan hetki, niin minä käyn hakemassa teille”, hän sanoi ja katosi sitten hetkeksi nurkan taakse. Korppitassu vieressäni liikehti hiukan levottomasti. Huomasin hänen katseensa poukkoilevan ympäri pesää.
”Tässä näin”, Liljatuuli murahti laskiessaan tupon tuoreita sammalia jalkojemme juureen. Nyökkäsin parantajalle kiitollisena ja kumarruin ottamaan sammalet leukojeni väliin. Vilkaisin nopeasti Korppitassuun, joka kyykistyi jokseenkin vaivalloisesti ainoastaan toiseen etujalkaansa turvaten noukkimaan loput sammalista ylös maasta. En halunnut nolata häntä Liljatuulen edessä, joten pysyttelin hiljaa. Mutta sitten Liljatuuli otti itse ystäväni loukkaantuneen jalan puheeksi.
”Miten käpäläsi voi, Korppitassu?”
”Hyvin.” Korppitassu suoristi selkänsä ja puristi sammalet tiukasti leukojensa väliin.
”Ethän ole rasittanut sitä?” Liljatuuli istahti alas ja laski häntänsä etutassujensa päälle.
”En ole”, Korppitassu vastasi lyhyesti. Tilanne ei selvästikään ollut hänelle mieluinen, ja tavallaan minä ymmärsin häntä. Mutta sitä minä en ymmärtänyt, miksi hän ei halunnut hoitaa kipeää jalkaansa kuntoon parantajan pesässä. Minusta Liljatuuli oli kiva ja hänen kanssaan olisi voinut viettää enemmänkin aikaa.
”Hieno juttu”, Liljatuuli hymähti. ”No, menkäähän nyt, ettei Aurinkokajon tarvitse odottaa.”
”Selvä. Kiitoksia!” sanoin tukehtuneella äänellä sammalten takaa ja käännyin ympäri poistuakseni. Korppitassu tupisi myös kiitoksensa parantajalle ja kinkkasi perässäni ulos pesästä.
Pentutarhalla levitimme uudet sammalet vanhoille paikoille ja pöyhimme ne oikein mukaviksi. Sitten autoimme Aurinkokajoa siirtämään pennut uusille sammalille. Minusta ne olivat aika söpöjä. Viidestä pennusta vasta Rastaspennulla oli silmät auki, ja hän katseli minua ja Korppitassua sinisillä pentusilmillään uteliaasti. Naaras oli aivan emonsa näköinen.
”Onko sinulla nälkä?” kysyin Aurinkokajolta, joka oli siirtynyt sukimaan pentujaan. Kuningatar pudisti päätään.
”Ei minulla hätää ole. Voin kyllä itsekin hakea ruokaa, kun siltä tuntuu. Se on ihan hyvää liikuntaa”, Aurinkokajo kehräsi. Nyökkäsin ja käännyin katsomaan Korppitassua, joka ihasteli yhä pentuja.
”Entä onko sinulla nälkä? Voisimme käydä kysymässä Hallavarjolta ja Utusielulta, saisimmeko ottaa jo ruokaa”, ehdotin ystävälleni. Minua ainakin hiukoi jo, ja kovasti! Vatsani kurisi siihen malliin, että se tarvitsi täytettä ja vähän äkkiä sittenkin.
//Korppi?
//521 sanaa
